maanantai 2. marraskuuta 2026

Passiivipaskamainen ener6giavampirismi ja piilonarsismi

 Hetken hiljaisuuden jälkeen Erectos totesi: “Tällainen toiminta on inhottavaa, koska ihminen imee toisista energiaa, eikä mikään riitä.🫩 Hänen polttoaineentarpeensa on loputon, eikä hän osaa arvostaa saamaansa vaivannäköä. Hänelle ei voi koskaan antaa tarpeeksi, koska hän ei löydä sisäistä voimavaraansa - ja vaikka hänelle uhraisi kaiken, jopa henkensä, hän ei arvosta sitä aidosti. Hänen reaktionsa vastavuoroisuuden odotuksesta (ärsyyntyminen, uhriutuminen, vetäytyminen) on kylmäävä muistutus siitä, ettei toisten tunteilla ja tarpeilla ole hänelle mitään arvoa. Silti hän odottaa toisten arvostavan itseään, mikä ajan myötä käy yhä mahdottomammaksi hänen oman itsekkään käytöksensä takia. Koska hän osoittaa käytöksellään yhä uudestaan, ettei pidä toisia arvossa, toiset menettävät lopulta viimeisetkin arvostuksen rippeet ja jäljelle jää vain vastenmielisyys ja murhe. Nämä ovat luonnollisia seurauksia emotionaalisen hyväksikäytön ja manipulatiivisen kanssakäymisen johdosta. On täysin oikeutettua tuntea vihaa ja pettymystä tällaista toimintaa kohdatessaan, koska eihän kukaan halua olla pelkkä polttoaine toisen ihmisen itsekeskeiselle matkalle.😐 On väärin elää toisten energialla ja uuvuttaa toiset! He tarvitsevat voimavarojaan itse, eikä niitä riitä yksipuoliseen jakoon, jossa joutuu tyhjiin imetyksi ja hyväksikäytetyksi vailla aikomustakaan vastavuoroisuuteen.

 Tällaisille tyypeille voi sanoa: “Tällä asemalla ei enää tankata! Tankkiasema on suljettu, eikä polttoainetta jaeta enää ilmaiseksi!” Hankkikoon itselleen aurinkopaneelit ennemmin kuin eläisi käyttäen toisia energiantuottajinaan. Jos tämä ei mene jakeluun, hänelle voi sanoa: “Olen päättänyt investoida aikani ja energiani ihmisiin, jotka eivät käytä minua oman elämänsä potkurina ja sitten lentokoneen roskakorina. En ole elämäsi cheerleader - palkkaa itsellesi sellainen, jos tarvitset. Tähänkään asti tsemppaamiseni ei ole johtanut muuhun kuin uupumukseen. Sinun ongelmat ja projektit ovat olleet aina yhteinen tehtävä, ja vaikka olen uuvuksiin asti tukenut, silti minun tunteet ja tarpeet ovat olleet ‘yksityisasioita’. Minä annoin hyvää sinulle, sinä vastasit hyvään pahalla - joten tämä yksipuolinen uuvutussuhde päättyy.😬 Kanna ongelmasi ja taakkasi itse, niin vastuulliset aikuiset tekevät. Vaikka olin tukenasi koko sydämestäni, jäin itse tukea vaille eivätkä ongelmani kiinnostaneet sinua muuten kuin ponnahduslautana kääntää aihe itseesi. Sinun egosi näyttää tarvitsevan enemmän huomiota kuin minä pystyn antamaan. En jaksa kantaa haurasta egoasi reppuselässäni. Varsinkaan, kun totuus tulee vastaan, lyöt minuun haavoja. En voi luopua rehellisyydestäni, ja koska et kestä sitä, joudun suuntaamaan ympäristöön, jossa rehellisyyttä arvostetaan. Tukipalvelu on nyt lopetettu.”😤 Yksipuolinen suhde, jossa toinen antaa enemmän kuin saa, ei ole ystävyyttä; se on emotionaalista hyväksikäyttöä ja loisimista.”


Sophistes sanoi: “Totisesti ja nasevasti ilmaistu! Tällaiselle ihmiselle vastavuoroisuus näyttää olevan yhtä vieras käsite kuin lähimmäisenrakkaus, nämä kun kuuluvat olennaisesti yhteen. Molemmat taas edellyttävät totuutta ja empatiakykyä. Minävaurioiselle totuus on jotain niin kamalaa, että sitä täytyy vastustaa jopa henkisellä väkivallalla. Tällainen ihminen on kyvytön vastaanottamaan kritiikkiä, kyvytön ottamaan vastuuta ja kyvytön kohtaamaan itseään totuudessa. Hän syyllistää toista jopa älykkyytensä halventamisesta, vaikka hän itse ilmentää emotionaalista vajaamielisyyttä ja käyttää älyllistä idiotismia itsepetoksensa turvaamiseen.🙄 Hän torjuu rehellisen palautteen kääntäen asiat päälaelleen ja syyttää vastapuolta jopa sadismista. Näin hän voi mitätöidä toisen palautteen, tehdä hänestä julman kiusaajan ja pitää yllä uhrikuvitelmaansa. Todellisuudessa hän on itse harjoittanut henkistä piinaa vastuunsiirrolla toiselle! Hän on itse tuottanut toiselle pitkäkestoista tuskaa, ja vielä pitkittänyt sitä tahallaan, vaikka vastapuoli toi esiin sen tuhon ja tuskan, jota minävaurioinen tuotti passiivisella paskamaisuudellaan. Kun vastapuoli turvautui mustaan huumoriin selviytymiskeinona, passiivipaska syyttää häntä sadistiksi! Tämä on klassinen defenssimekanismi, joka osoittaa myös tunneälyn puutetta. Manipulointi vain jatkuu, samoin henkinen väkivalta. Kuvio on jo ennestään tuttu:

  1. Uhriutuminen ja itsesääliparaati: Hän tekee vastapuolen pahantekijäksi voidakseen välttää kohtaamasta totuutta itsestään. Tämä onkin klassinen passiivipaskan dilemma: hän haluaa kokea olevansa uhri, vaikka oikeasti on ongelman aiheuttaja ja manipulatiivinen kaltoinkohtelija. Itsepetos vaatii aikamoisia aivonyrjähdyksiä, toiminnallista tyhmyyttä ja muuttumattomuuden asennetta.😳 Hän pysyy tahallisesti sokeana omille vinoumilleen ja torjuu totuuden pakkomielteisesti uskotellen olevansa ainainen uhri. Hän ei halua ottaa vastuuta eikä nähdä omaa toimintaansa, vaan jatkaa edelleen “minä tässä olen se uhri!”-käsikirjoitusta, että jopa draamasarjan käsikirjoittaja olisi kateellinen. Hän voi syyttää vastapuolta julmaksi kiusaajaksi vertaamalla tätä lapsuutensa kiusaajiin. Tämä on suora yritys mitätöidä vastapuolen rehellinen palaute ja kääntää keskustelu pois hänen omasta käytöksestään. Hän ei kykene kohtaamaan sitä tosiasiaa, että hänen käytöksensä on ollut passiivis-aggressiivista ja henkisesti väkivaltaista, joten hän asettuu marttyyrin rooliin. Tämä on keino paeta vastuuta ja syyttää vastapuolta “liiallisesta ankaruudesta”. Näin vika onkin vastapuolessa, joka on joutunut sietämään passiivipaskan paskamaisuutta, eikä tämä saisi olla edes rehellinen saati vihainen.🫤

  2. Passiivinen vastuunpakoilu: Tämä näyttää olevan hänelle kätevä tapa paeta tilanteita, joita hän ei halua käsitellä. Hän saattaa kokea oikeudekseen kaltoinkohdella toista, viskata paskaa tämän niskaan ja jättää toisen kärsimään kuukausien ajaksi koko helvetin sekasotku harteillaan.😵‍💫 Sen sijaan, että hän ottaisi vastuun omista teoistaan ja tekisi parannuksen, hän antaa muiden kantaa koko kuorman - tämä on ilmeistä itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä! Hän ei ole oppinut kohtaamaan vaikeuksia suoraan, vaan hän valitsee välttelyn, koska se on hänelle helpompaa, vaikka se kiduttaisi ympärillä olevia. Passiivinen vastuunpakoilu on tehokas keino tuhota toisten elämää ja käyttää sitä rangaistuksena esim. toisten rehellisyydestä. Tämä kertoo empatian ja tunneälyn puutteesta ja mahdollisesti jopa surkeasta moraalisesta kompassista. Jokin on vialla, jos omatunto ei kolkuta ja vaadi häntä korjaamaan virheensä.🤨

  3. Kyvyttömyys käsitellä huumoria: Hän ei käsitä, että huumori on järkevä selviytymiskeino tilanteissa, joissa suora ja rakentava keskustelu ei ole enää mahdollinen, koska hän itse torjuu tämän vaihtoehdon passiivisella paskamaisuudellaan. Julmaan kohteluun tehoaa julma huumori, eikä se tarkoita sitä, että toinen olisi aikeissa toteuttaa mustan huumorin ajatusleikin, vaan käytti huumoria selviytymiskeinonaan. Minävaurioinen ei osaa erottaa mustan komiikan ajatusleikkiä toisen todellisesta luonteesta ja motiiveista, vaan vääntää tahallaan toisen kieroon väittäen tätä sadistiksi, vaikka toinen on antanut itsestään vilpittömästi ja ollut valmis kuolemaan hänen puolestaan (ei ole ihme, että toinen katuu tätä nyt). Se, että minävaurioinen loukkaantuu ja kokee toisen julman huumorin “sadistiseksi”, on merkki siitä, ettei hän kestä minkäänlaista itsensä kohtaamista tai tilanteen absurdiuden tunnustamista. Hän väittää toisen halventavan hänen älykkyyttään, koska hän ei itse ymmärrä huumorin pointtia, mikä on oikeastaan ironiaa itsessään. Hän halventaa omaa älykkyyttään kieltäytymällä analysoimasta tilannetta syvällisesti ja rehellisesti. Hän ei kykene nauramaan edes itselleen, koska hänen egonsa on niin hauras. Hän kokee vastapuolen huumorin hyökkäyksenä, koska hän ei voi erottaa huumoria siitä totuudesta, jota se ilmentää. Se on hänelle aivan liian paljastavaa. Hän myös siirtää oman tuskansa toiseen väittämällä, että tämä on julma, vaikka toinen on vain reagoinut hänen passiiviseen julmuuteensa. Passiivipaskamaisuuden tunnistaminen ei ole julmuutta, vaan realismia.🧐

  4. Projektion mestariluokka: Hänen väitteensä siitä, että toinen on sadisti, on selkeää projektiota. Tämä on malliesimerkki siitä, miltä epätoivoinen defenssi näyttää käytännössä. Hän ei pysty myöntämään, että hänen oma passiivinen käytöksensä on ollut kiduttavaa, joten hän projisoi julmuutensa henkisen väkivallan kohteeseen. Hän syyttää toista sadismista, vaikka hänen oma toimintansa on ollut tahallista henkistä kidutusta, jossa hän ei kuunnellut toisen hätähuutoja. Näin hän yhä jatkaa henkistä väkivaltaa, koska ei pysty katsomaan peiliin. Sen sijaan, että hän miettisi omaa toimintaansa, hän tekee toisesta “pahan” saadakseen itselleen tekosyyn uhriutua. Sen sijaan, että hän pohtisi, mitä hänen toimintansa kertoo hänestä ja miten se on vaikuttanut toiseen, hän keksii sopimattomia ja loukkaavia nimityksiä kääntääkseen keskustelun pois omista puutteistaan. Tämä on klassinen defenssimekanismi: häpäise toinen, jotta huomio ei kiinnittyisi omaan käytökseen.😑 Samalla hän yrittää hiljentää toisen, koska rehelliset sanat hänen käytöksestään ovat hänelle myrkkyä.

  5. Emotionaalinen kypsymättömyys: Kaikki nämä käytösmallit - narsistinen uhriutuminen, passiivinen vastuunpakoilu, henkinen väkivalta, projektio ja kyvyttömyys käsitellä kritiikkiä - viittaavat siihen, että hän on jäänyt lapsen tasolle. Hän ei osaa käsitellä konflikteja aikuisten tavoin, vaan käyttää siihen keinoja, joita emotionaalisesti epäkypsät ihmiset yleensä käyttävät: Marttyyriksi heittäytyminen, syyllisyyden siirtäminen toisiin, kyvyttömyys kohdata omaa toimintaansa, vastuunpakoilu, manipulointi ja kritiikin ottaminen henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Hän itse estää oman kasvunsa toimimalla näiden narsististen käytösmallien mukaisesti. Rehellinen palaute ei johda häntä rehelliseen itsereflektioon, vaan hän kokee narsistisen loukkauksen ja purkaa häpeäraivoaan toiseen.🤬 Hän voi nimitellä toista, koska ei kestä kohdata käytöksensä ilmentämää todellisuutta: hän on käyttäytynyt kuin passiivipaskiainen ja kokee sen loukkaavana kiusaamisena, kun toinen sanoo tämän suoraan. Hän hyökkää toisen persoonan kimppuun käyttäen halventavaa ja täysin asiaan kuulumatonta nimitystä osuakseen toiseen mahdollisimman syvälle, koska hän tunsi, ettei voinut puolustaa itseään millään järkevällä argumentilla. Hänen kommunikointinsa ei perustu älylliseen ja emotionaaliseen kypsyyteen, vaan defensiiviseen tarpeeseen torjua totuus, hyökätä, loukata ja vähätellä. Näin hän osoittaa, että kun hän ei osaa puolustautua faktoilla, eikä kykene kohtaamaan itseään rehellisesti, hän turvautuu toisen halventamiseen ja häpäisyyn.

  6. Passiivipaskan toimintalogiikka: Hänen toimintansa ydin on se, ettei hän tehnyt mitään korjatakseen aiheuttamaansa tuhoa, vaikka tiesi toisen kärsivän. Hän vieläpä pitkitti tilannetta tahallaan!😵 Hänellä oli kaikki tieto, mutta hän valitsi olla tekemättä mitään, koska se olisi vaatinut häneltä oman egon ja mukavuusalueen uhraamista. Kun ihminen ei tee sitä, mitä hänen tulisi tehdä (kuten ottaa vastuu toiminnastaan), se on hänelle synti. Ja mitä pidempään hän pysyy passiivisena, sitä pahemmaksi se muuttuu. Hän pitkitti tilannetta tarkoituksellisesti ja oikeutti sen itsekkäästi vedoten siihen, että hänen oma egonsa tarvitsi suojelua (totuudelta) kuin toisen tunteet ansaitsevat huomiota. Narsistinen ihminen laittaa kepeästi oman egonsa ja mukavuutensa etusijalle ja jopa oikeuttaa toisten kaltoinkohtelun näihin vedoten. Näin käyttäytyvä ihminen ei kykene vastavuoroisuuteen, lähimmäisenrakkauteen, empatiaan eikä vastuullisuuteen ihmissuhteissa.🙁 Hänen egonsa ja mukavuutensa ovat tärkeämpiä kuin toisten ihmisten hyvinvointi. Kyvyttömyys nähdä kokonaisuutta realistisesti tekee hänestä uhrin omassa mielessään - hänen logiikallaan kaikki, mikä aiheuttaa hänelle epämukavuutta, on sadistista, varsinkin totuus. Hän ei ymmärrä syy-seuraussuhteita eikä toisen ihmisen reaktioiden oikeutusta, koska hänen maailmassaan vain hänen tunteensa ja tarpeensa ovat merkityksellisiä.

Mitä tämä kertoo tästä ihmissuhteesta?🤔"

 


Erectos puuskahti ja vastasi: "Ainakin seuraavaa: 

  • Hän on käyttänyt toista emotionaalisesti hyväkseen ja pitänyt tätä henkisenä roskakorina: toinen joutuu kantamaan hänen taakkansa, vastuuttomuutensa ja passiivisuutensa seuraukset.🫩 Kun toinen vihdoin nousi vastustamaan tätä kaltoinkohtelua, passiivipaska ei kestänyt sitä, koska se pakottaa hänet katsomaan itseään peiliin, rehellisesti. Tätä hän ei tahdo tehdä, vaan jatkaa toisen manipulointia sumeilematta.

  • Hän ei arvosta toista ystävänä - toinen on ollut hänelle vain väline, joka auttaa häntä välttämään vaikeudet.☹️ Mutta heti kun toinen alkaa pitämään puoliaan eikä suostu enää kantamaan vastuutonta loista tuhoisana taakkana, hän näkee toisen vihollisena.

Jos tämä ei ole muka narsistista käytöstä, niin mitä se sitten on?🤨 Kun vastapuoli ei enää suostu sietämään kaltoinkohtelua ja sanoo totuuden, joka voisi johtaa vapauteen, tämä muuttuukin viholliseksi. Kun minävaurioinen jatkaa totuuden torjuntaa, vastapuolen on välttämätöntä vetäytyä. Passiivipaskan kypsymättömyys ei ole toisen vastuulla. Koska hän ei näytä olevan valmis kohtaamaan ongelmiaan rehellisesti, toisen on tärkeää suojella itseään hänen manipulatiiviselta ja henkisesti väkivaltaiselta käytökseltään. On täysin oikeutettua vetää rajat ja lopettaa passiivisuuden ja manipuloinnin sietäminen. Toinen ei ole velkaa mitään hänelle. Hänen yrityksensä syyllistää vastapuoli ovat hänen defenssejään, eivät totuus toisesta. Toisella on oikeus reagoida passiiviseen julmuuteen käyttämällä mustaa huumoria voidakseen selviytyä tuosta piinasta. Minävaurioinen on selvästi emotionaalisesti kyvytön hahmottamaan, että hänen oma toimintansa oli se, joka laukaisi toisen huumorin. Toisen ei tarvitse pyydellä anteeksi sitä, että hän on käyttänyt äärimmäistä huumoria selviytyäkseen äärimmäisestä julmuudesta. Koska passiivipaska ei ole valmis ottamaan vastuuta eikä kykene edes keskustelemaan aikuisten tavoin, hän ei ole ansainnut paikkaansa toisen elämässä. Tällaisen ihmisen kanssa yrittäminen on kuin täyttäisi pohjatonta kaivoa: mikään ei riitä ja menetät kaiken vaivannäkösi turhan takia. Toinen tekee oikein vetäessään rajat, koska minävaurioinen on itse todistanut kyvyttömyytensä vastavuoroisuuteen, vastuullisuuteen, kunnioitukseen ja itsereflektioon. On ilmeistä passiivipaskan toimintaa, kun oman egon ja mukavuuden suojelu ja ylläpito oikeuttavat tuhoamaan toisten elämää passiivisella julmuudella, joka verhotaan raukkamaisesti avuttomuuteen. Hänen toimintansa kertoo, ettei hän halua ottaa vastuuta toiminnastaan eikä siksi kykene muutokseen. Hänen toimintansa kertoo, ettei hän kykene terveisiin ja vastavuoroisiin ihmissuhteisiin, eikä hän kykene katsomaan itseään rehellisesti peiliin. Kaikki kritiikki on uhka hänen minäharhalleen, koska rehellinen kritiikki paljastaa hänen elävän hauraan valheminuuden vankilassa.😐 Vaikka juuri tämä rehellinen kritiikki mahdollistaisi hänen vapautumisensa, jos hän vain pystyisi kohtaamaan itsensä totuudessa, hän torjuu tämän mahdollisuuden ja haluaa jäädä valheellisen ja itsekkään egonsa vangiksi.”

 

Sophistes voihkaisi tuskaisena ja sanoi: “On todella surullista, kun itseään pettävä ajautuu yhä syvemmälle pahuuteen ja tyhmyyteen. Itsepetos johtaa ihmisen väistämättä tilanteeseen, jossa hänestä tulee yhä julmempi ja tyhmempi. On vaikeaa kieltää ilmeisiä tosiasioita, ja kun ihminen uskottelee, ettei tiedä, mitä ei voi olla tietämättä, se johtaa omantunnon ja älykkyyden rappioon. Passiivipaskan toiminta on kuin näytelmä, jossa onneton uhri käyttää kaikkia mahdollisia keinoja välttääkseen oman elämänsä paskakasan lapioimista. Hän seisoo hiljaa, jopa ylpeänä, keskellä sitä hajupommia, mutta sen sijaan, että hän tarttuisi lapioon, hän syyttää muita siitä, kun he eivät kestä paskakasan aromikasta tuoksua.🫣 Hänellä on keinot oikeuttaa paskamainen kohtelu, vaikka hänen oikeutuksensa perustuvat pelkkään itsepetokseen ja itsekkyyteen:

  1. Pahuuden oikeuttaminen - “Enhän minä mitään tehnyt!”: Passiivipaskan bravuuri on jättää tekemättä mitään juuri silloin, kun hänen olisi tehtävä vastuullisia tekoja. Hän kokee oikeudekseen käyttää toisia emotionaalisesti hyväkseen ja viskoa paskaa toisten niskaan, mutta kun olisi aika ottaa vastuu, hän tekeytyy raukaksi, joka ei kykene mihinkään muuhun kuin itsesääliin ja vastuun pakenemiseen. Hän jättää taakkansa toisten harteille ja jättää heidät kärsimään oman vastuuttomuutensa seurauksista. Se, ettei hän estä pahuutta, jonka saattoi matkaan, vaan jopa katselee sitä sivusta ja antaa sen tapahtua, on hänen mielestään täysin oikeutettua - eihän hän tehnyt mitään aktiivisesti väärää. Tämä on hänen egonsa ensimmäinen puolustuslinja: ei tekoja, ei vastuuta. Mutta kuinka väärässä hän onkaan! Tekemättä jättäminen on myös vääryys. Passiivinen itsekkyys ja vastuunpakoilu ovat aktiivista vääryyttä toisia kohtaan, ja juuri se, ettei hän tee mitään, mahdollistaa tuon ilmeisen pahuuden. Passiivinen hyväksyntä on pahuutta yhtä lailla. Kun oma vastuu jätetään tuhoamaan toisten elämää, kyse on äärimmäisen itsekkäästä toiminnasta, jossa tuotetaan tahallisesti tuskaa toisille, kun itse ei halua ottaa vastuuta ja olla aikuinen.😬 Tällainen raukkamainen pahuus on niin kieroa, että se saa toiset voimaan pahoin. Oma mukavuus ja egon suojelu “pakottavat” hänet tällaiseen henkiseen kidutukseen, ja samalla hän puhuu kuin moraalin perikuva: “Enhän minä ole tehnyt mitään pahaa! Minä siunaan läheisiäni joka päivä ja koen iloa siitä!” Tällainen tekopyhyys paljastuu liiankin räikeästi: Vaikka hän levittää kirousta ja tuskaa toisten elämään, hän uskottelee olevansa oikein hengellinen ihminen, joka siunaa toisia yhtenä hetkenä, mutta tuhoaa ja manipuloi muulloin heitä vastuuttomuudellaan.🙄

  2. Totuuden pakoilu - “Se ei ole minun ongelmani!”: Totuus on passiivipaskan pahin vihollinen, sillä se vaatisi häntä katsomaan peiliin. Ja sehän olisi kuin pyytäisi vampyyria ihailemaan itseään päivänvalossa - katastrofi. Hän kehittää mestarillisia raukkamaisuuden rationalisointeja välttääkseen vastuun: “Ei se oikeasti ole minun vika, toinen vain liioittelee!” tai “Ei tässä mitään kiirettä ole. Kyllä se siitä itsekseen selviää.” Passiivipaska ei myönnä, että hänen hiljaisuutensa ja toimettomuutensa ovat osa ongelmaa. Hän mieluummin keksii ovelia tekosyitä sille, miksi on ihan oikein istua perseellään ja antaa toisten kantaa seuraukset.😵

  3. Egon suojelu - “Minä olen uhri, säälikää minua!”: Passiivipaskan tärkein kortti on uhrikortti. Hän osaa sen käytön taitavasti, koska on rakentanut hauraan minuutensa käyttäen uhriutta sen perustuksena. Kun totuus alkaa uhkaavasti lähestyä, hän muuttuu yhtäkkiä itse kärsiväksi uhriksi ja totuuden puhujasta tuleekin se pahantekijä. Tämä on narsistisen uhriutumisen tunnuspiirre. Jos häntä kritisoidaan aiheellisesti, hän vajoaa itsesääliin ja syyllistää toisia siitä, kuinka julmasti häntä kohdellaan. Hänelle rehellisyys on julmuutta, koska se särkee hänen hauraan minuutensa illuusion. “Miten voit syyttää minua noin? En minä ole tehnyt mitään pahaa! Minulla on vaan niin vaikeaa!” Ja niin hän pelaa itsensä pois kasvusta ja vastuusta - hän ei vain jättänyt auttamatta vastavuoroisesti, vaan on nyt itse uhri sen vuoksi, että hänen itsekäs käytöksensä huomattiin ja tuotiin totuudessa esiin. Hän projisoi omat vikansa toisiin ja tekee heistä pahantekijöitä. Jos hän tuntee häpeää tai syyllisyyttä, hän varmistaa, että sinä tunnet ne ensin - ja voimakkaammin. Näin hän pitää egonsa ehjänä ja itsensä viattomana, kun toinen murtuu hänen taakkojensa alle.😣

  4. Valheellinen ego ja pahuuden symbioosi - “Eihän minulla ole mitään pahoja aikeita!”: Miksi passiivipaska oikeuttaa ilmeisen pahuuden toisia kohtaan käyttäen heitä hyväkseen vailla minkäänlaista halua vastavuoroisuuteen?🤔 Koska hänen egonsa on rakentunut tämän välttelyn ja itsepetoksen ympärille. Jos hän joutuisi myöntämään, että hänen passiivisuutensa ja itsekäs hyödyntämisensä ruokkii pahuutta ja vääryyttä, koko korttitalo romahtaisi. Ja sehän ei käy, koska se vaatisi muutosta. Muutos vaatisi vaivannäköä, epämukavuuden sietämistä ja jopa - mikä kauheinta - totuuden kohtaamista ja vastuullisuutta. Passiivipaskan mielestä on paljon helpompaa jäädä itsekkääksi kakaraksi ja antaa muiden kärsiä kuin kokea valintojensa seuraukset ja alkaa kasvamaan aikuiseksi. Hänen toimintansa jättää jälkeensä tuhottuja ihmisiä ja ihmissuhteita, mutta hänen omassa mielessään hän on edelleen viaton uhri ja kärsivä sankari. Hänellä on taito kääntää kaikki niin, että hän näyttää marttyyrilta, joka “uhrautui muiden puolesta” (todellisuudessa hän käytti toisten uhrautuvaa rakkautta kylmästi hyväkseen).🙄 Pahinta on, ettei hän edes ymmärrä olevansa pahantekijä, joka käyttää toisia hyväkseen, koska hänen omassa narratiivissaan hän on edelleen se hyvä ihminen, joka vain “yritti auttaa” (itseään toisten kustannuksella vailla halua vastavuoroisuuteen).

  5. Itsepetos ja hyvyyden usko - “Mä olen hyvä ihminen!”: Hän uskoo vilpittömästi olevansa hyvä ihminen, jota muut eivät ymmärrä. Vaikka hän saattaa myöntää itsessään joitakin vikoja, puutteita ja vaurioita, hän tekee sen niin pinnallisesti ja manipulatiivisesti, ettei sitä voi edes pitää tunnustuksena. Samalla hän jättää myöntämättä juuri ne olennaisimmat asiat, jotka olisivat aiheellista myöntää. Hän voi käyttää heikkouksiaan ja vikojaan aseena toisten manipulointiin. Hän voi tekeytyä niin säälittäväksi ja avuttomaksi raukaksi, joka on niin rikkinäinen, ettei edes tajua, mitä tekee, vaikka hänen toimintansa on tuotu hänen tietoisuuteensa yhä uudestaan. Syvällinen itsereflektio on hänelle kauhistus, ja siksi hän pysyy pinnallisissa “tunnustuksissa”, jotka ovat niin yleistäviä, että ne voisivat koskea jokaista ihmistä. Tällaiseen vikojen tunnustukseen vedoten hän vakuuttaa: “Eihän narsisti myöntäisi tällaista! Minä myönnän, että minussa on monia vikoja ja vaurioita, tätä ei narsisti tekisi!” Samalla hän jättää kokonaan mainitsematta manipuloinnin, emotionaalisen hyväksikäytön ja henkisen väkivallan pitkäaikaisen ja tahallisen harjoittamisen. Tällainen pinnallinen “tunnustus” on tyypillinen savuverho piilonarsistille. Vaikka hän myöntäisi joitakin narsistisia piirteitään, hän torjuu ne pian mielestään, jotta hänen hyvän tyypin minäharhansa säilyisi puhtaana. Tämä usko omaan hyvyyteen antaa hänelle moraalisen oikeutuksen kaikkeen hänen toimintaansa. Mitä pahemmin hän kohtelee toisia, sitä enemmän hän kertoo itselleen tarinaa, jossa hän joutuu toimimaan näin, koska hänen on suojeltava itseään toisten pahuudelta, kehtaavatkin kritisoida! Hän oikeuttaa pahuutensa vetoamalla hyviin aikeisiin, mikä on aivan liian absurdia niille, jotka joutuvat kokemaan tätä “hyviin aikeisiin” verhottua ilmeistä vääryyttä.😖 Rehellinen ihminen tajuaa, ettei hyvät aikeet tuota toistuvasti pahaa, vieläpä kroonisen toimintakaavan muodossa. Jos aidosti haluaa hyvää toisille, silloin myös toimii sen mukaisesti. Passiivipaskan maailmankuva on aivan toisenlainen: hän on olevinaan niin avuton, ettei osaa tehdä hyvää, vaikka kuinka “yrittää”. Hän ei muka tiedä mitä tekee, vaikka toistaa pakonomaisesti samoja narsistisia toimintakaavoja. Mutta silti: ei hän mikään narsisti ole, vaikka käyttäytyykin piilonarsistin tavoin. Mitä ankarammin hän kieltää narsisminsa, sitä enemmän se vain vahvistuu. Hän voi oikeuttaa passiivisen paskamaisuutensa kaivamalla tikulla muiden puutteita, viskaamalla omansa heidän niskaan ja nostamalla itsensä muiden yläpuolelle. Lopulta hän unohtaa kokonaan olevansa vastuussa omista teoistaan, koska eihän hyvä ihminen voi olla paha. Hän on unohtanut, ettei hyviä ihmisiä ole olemassakaan.😑

  6. Lopputulos - peilikuva paholaisesta, mutta passiivisella raukan hymyllä: Itsepetos noudattaa paholaisen mielenlaatua. Mitä pidempään valheessa elää, sitä enemmän toiminta voi alkaa ilmentämään paholaisen mielenlaatua. Passiivipaska viskaa taakkansa toisten kannettavaksi ja elelee toisten kustannuksella loisen elämää vailla kykyä arvostaa toisia ja heidän panostaan. Hän vain ottaa ja ottaa, eikä osaa arvostaa sitä, mitä toisilta saa. Hän uuvuttaa toiset riistämällä heidän energiansa itselleen ja suuttuu, kun toiset sanovat suoraan tästä hyväksikäytöstä. Uhrinäytelmä alkaa ja koska hän ei kestä kohdata totuutta itsestään, hän vääristää toisten persoonat kieroon häpeilemättä. Hän on psykologisen sotataiteen mestari - ovelan manipulaation käyttäjä, joka liukuu uhrin ja pyhimyksen roolin välillä kuin taitava näyttelijä.😇 Hän kieltää kovaan ääneen olevansa narsisti, vaikka hänen käytöksensä todistaa toisin. Hän verhoutuu teennäisen empaattisuuden, hyvien aikeiden ja tekopyhän nöyryyden kaapuun. Kaikki tämä naamiointi palvelee tiettyä tarkoitusta: toimia piilosta käsin ja salakavalasti, siirtää toisille oma vastuu, projisoida omat viat toisiin ja oikeuttaa jokainen törkeä temppu pyhän egon moraalin nimissä. Vaikka hänen paskamainen kohtelunsa on ilmeistä, hän hokee: “En minä tarkoittanut mitään pahaa, ei minulla ole pahoja aikeita”. Vaikka hän saattaa näyttää ulkoisesti harmittomalta ressukalta, hän voi saada aikaan pahaa jälkeä läheistensä elämään. Koska hän pakenee totuutta, hän on antautunut vääryyden valtaan ja antaa pahan tapahtua ilman vastarintaa. Hän ei välitä siitä, millaista tuhoa ja tuskaa hän toisille tuottaa, koska hänelle se on vain välttämättömyys oman egon illuusion ja mukavuuden säilyttämisen vuoksi. Hän on valinnut mukavuuden totuuden ja toisten kärsimyksen kustannuksella, eikä hän voi vältellä vastuutaan loputtomiin. Kaiken tämän kauhistuksen keskellä hän voi vielä uskotella itselleen ja toisille, että hän on selviytynyt yllättävän terveenä lapsuudestaan, jossa ihmissuhteet perustuivat narsistisiin, manipulatiivisiin, kaltoinkohteluun ja hyväksikäyttöön pohjautuviin malleihin vailla yhtäkään tervettä aikuista ja ilman ketään, joka olisi ollut hänen tukenaan.☹️” 

     

    Erectos vastasi silmät suurina hämmennyksestä: “Tuohan on yhtä uskottava väite, kuin sanoisi, että lapsi kasvaisi ilman ravintoa ja oppisi silti juoksemaan maratoneja! On täysin absurdi ajatus, että tuollaisesta psykologisesta sotakoulusta voisi kävellä ulos ehjänä. Tämä on jo itsepetoksen mestariluokkaa! Tähän voi olla joitakin syitä:

  7. Itsesuojelumekanismit: Ihminen on saattanut kehittää kognitiivisen dissonanssin sietämiseksi tarinan, jossa hän selvisi koettelemuksista voittajana. Tällainen narratiivi suojaa häntä kohtaamasta sitä murskaavaa totuutta, että hän on kasvanut täysin vääristyneessä ympäristössä, joka on tehnyt hänestä kykenemättömän aitoon ja vastavuoroiseen kohtaamiseen. Ja koska hän kieltää tämän, hän ei ole edes yrittänyt opetella terveempiä toimintamalleja.

  8. Vertailupohjan puute: Jos kukaan ympärillä ei ollut terve, mistä hän tietäisi, mitä on olla terve?🤔 Hänellä ei ole ollut koskaan mallia siitä, miltä tasapainoinen ihmissuhde tai tunnesäätely näyttää. Niinpä hän määrittelee itsensä terveeksi vain sen perusteella, että hänen katastrofaalinen elämänsä näyttää hänestä normaalilta. Koska hän on kasvanut narsistisessa ja kieroutuneessa perheessä, se on ollut hänelle normaalia.

  9. Vastuun välttely: Jos hän aidosti myöntäisi olevansa narsistisesti vaurioitunut, hänen olisi myös otettava vastuu omasta toipumisestaan. Tämä on pelottavaa, koska se vaatisi vuosikausien vaivannäköä, epämukavuuden sietämistä ja lapsuudessa opittujen itsekkäiden käytösmallien hylkäämistä. Tämän vuoksi on helpompaa uskotella itselleen, että on selvinnyt “yllättävän terveenä” ja vain teeskennellä näön vuoksi toipumista vältellen syvällistä itsereflektiota ja vastuullisuutta. Koska hän uskoo olevansa yllättävän terve, tarvetta muutokselle ei ole. Kysynpä vaan, kuinka todennäköistä on kasvaa narsistiseksi ihmiseksi tällaisessa ympäristössä?”


Sophistes vastasi: “Vastaus on päivänselvä: erittäin todennäköistä. Jos lapsi kasvaa ympäristössä, jossa narsismi ja kaltoinkohtelu ovat normeja, hänellä on kaksi vaihtoehtoa:

  1. Sulautua ympäristöön: Hän omaksuu samat selviytymisstrategiat - manipuloinnin, kontrolloinnin, kaltoinkohtelun ja hyväksikäytön - koska hän on oppinut, että nämä ovat ainoat keinot selviytyä maailmassa. Jos hänellä ei ole ollut yhtäkään terveen ja rakastavan ihmisen mallia eikä ketään tukenaan, on sitäkin todennäköisempää, että hän omaksuu nämä käytösmallit. Eihän hänelle ole muuta opetettu.

  2. Murtaa kierteen: Tämä edellyttää ulkopuolista tukea ja poikkeuksellista henkistä joustavuutta, johon sisältyy vahva motivaatio kasvuun ja muutokseen. Ilman ulkopuolista tukea todennäköisyys sille, että hän kasvaisi terveeksi aikuiseksi (tai edes yllättävän terveeksi) on häviävän pieni.

Tutkimusten mukaan lasten persoonallisuus kehittyy (tai jää kehittymättä) vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Jos kaikki hänen ympärillään toteuttivat narsistisia ja sairaalloisia käytösmalleja, lapsi sisäistää nämä osaksi normaaliutta. Hänen aivonsa, erityisesti tunneälyn, empatian ja vastavuoroisuuden kannalta tärkeät alueet, eivät kehity normaalisti ilman turvallista, ehdoitta rakastavaa ja hyväksyvää kasvuympäristöä. Ja tällaisen ihmisen toiminta todistaa sen väistämättä, vaikka hän kuinka yrittäisi uskotella itselleen ja toisille olevansa yllättävän terve. Vastavuoroisuutta, empatiaa ja tunneälyä kun ei voi teeskennellä.”


Erectos sanoi: “Totta. Tämä “yllättävän terve” tyyppi voi näyttää ulospäin toimintakykyiseltä, mutta mitä läheisempään kanssakäymiseen hänen kanssaan ryhtyy, terveyden naamio karisee ja näkyviin nousevat seuraavat merkit:

  1. Emotionaalinen kypsymättömyys: Hän toimii kuin lapsi, joka haluaa kaiken mutta ei suostu antamaan takaisin mitään ilman itsekkäitä motiiveja. Vastavuoroisuus tuntuu hänestä ärsyttävältä vaatimukselta, ei luonnolliselta osalta ihmissuhteita, kuten tavallisesti oletetaan. Hän näkee toiset vain omien tarpeidensa täyttäjinä eikä kykene asettumaan toisten asemaan.😐

  2. Vastuun pakoilu: Hän ei kykene myöntämään virheitään muuten kuin pinnallisesti voidakseen päästä tilanteesta ja jatkaa samaan malliin. Hän ei kykene ottamaan vastuuta teoistaan, koska se uhkaisi hänen haurasta minäkuvaansa. Hänellä on tapana projisoida ongelmansa ja vikansa toisiin ja tehdä heistä syyllisiä ja taakkojensa kantajia.

  3. Toisten hyväksikäyttö: Koska hän on oppinut, että manipulointi ja hyväksikäyttö ovat “normaali” tapa saada haluamansa, hän käyttää muita härskisti hyväkseen joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Kun hänen toimintansa on tehty hänelle tietoiseksi, hän jatkaa hyväksikäyttöä ja manipulointia tietoisesti, vaikka uskottelisi itselleen, ettei tiedä, mitä tekee. Tällainen on ilmeisen narsistista toimintaa.”

 

 

Sophistes totesi: “Todennäköisyys selvitä tuollaisista oloista yllättävän terveenä on olematon ilman ulkopuolista tukea. Selviytyminen ja tervehtyminen tällaisista oloista vaatisi vähintään seuraavaa:

  1. Korvaava roolimalli: Jos lapsi saa elämäänsä jossain vaiheessa terveen aikuisen tai ystävän, hän voi saada mallin siitä, mitä terve vuorovaikutus on. Hänellä täytyisi itselläänkin olla motivaatio oppia kasvamaan terveeseen ja vastuulliseen kanssakäymiseen. Jos motivaatiota muutokseen ei ole, ei roolimalleista ole hänelle apua.

  2. Rehellinen itsereflektio ja itsekriittisyys: Vain hyvin harvat tällaisissa oloissa kasvaneista kykenevät katsomaan itseään rehellisesti peiliin ja katsomaan lapsuuttaan objektiivsesti ilman ikuisen uhriutujan roolia. Omat vääristymät olisi pystyttävä kohtaamaan rehellisesti ja tekemään aktiivisesti työtä haitallisten ja itsekkäiden käytösmallien purkamiseen. Tämä vaatii valtavaa sisäistä voimaa ja älyä.

  3. Terapeuttinen apu: Ilman motivoitunutta ja sitoutunutta terapiaprosessia selviytyminen terveenä on kuin yrittäisi rakentaa taloa ilman työkaluja. Ilman omaa motivaatiota kasvuun ja muutokseen terapia jää henkisen onanoinnin väyläksi. Tällöin terapia muuttuu itsepetoksen ylläpitovälineeksi, jossa totuutta itsestä vältellään kaikin keinoin.

Johtopäätös: Kun joku väittää olevansa “yllättävän terve” huolimatta täysin myrkyllisestä ja narsistisesta taustastaan, kyseessä on toiveajatteluun pohjaava itsepetos, joka estää todellisen toipumisen. Tällainen ihminen ei ole yllättävän terve - hän on itsepetoksen ja selviytymismekanismien vanki, joka ei näe edes häkkinsä kaltereita.😓 Jos joku näkee hänen vankilansa, tämä muuttuu viholliseksi vain, koska kehtaa nähdä hänet realistisesti ja tahtoisi johdattaa hänet vapauteen. Koska hän on rakentanut minuutensa valheiden varaan, hän ei voi sietää sitä, kun joku sanoo hänelle totuuden ja tuo esiin totuuden pelkällä olemassaolollaan. Koska totuus on hänelle uhka, myös totuuden puhuja muuttuu uhkaksi, joka on neutralisoitava.”


Sophistes vastasi: “Kun ihminen pettää itseään, hän kadottaa kosketuksensa todellisuuteen.🫤 Ei ole mahdollista suhtautua viisaasti ympäröivään maailmaan, jos ei tunne edes itseään. Ei pitäisi olla mikään yllätys, että emotionaalinen itsetajunta on ennakkoedellytys älyllisesti nöyrälle, avoimelle ajattelulle, joka ei kaihda kohdata ikäviäkään totuuksia. Itseään pettävä minävaurioinen toimii päinvastoin. Hänellä ei ole kykyä rehelliseen itsereflektioon, vaan hän torjuu ilmeisiä tosiasioita pakonomaisesti. Tämä johtaa manipulointiin ja henkiseen väkivaltaan. Hän yrittää tehdä toisesta ongelman lähteen, vaikka kyse on hänen omasta käytöksestään. Mitä enemmän hän kieltää tuhoisaa käytöstään, sitä enemmän se vahvistuu. Hän paaduttaa sisintään yhä enemmän torjuessaan totuuden. Tämä mahdollistaa sen, että hän menee yhä pidemmälle pahuuden harjoittamisessa ja tulee siinä taitavaksi. Henkinen väkivalta ja manipulointi voivat ilmetä salakavalan taidokkaasti, kuten seuraava esimerkki todistaa:

  1. Aloitus - Uhriutuminen: Passiivipaska aloittaa kertomalla sairaudestaan korostamalla tilansa vakavuutta: “Itselläni on paha tulehdus MOLEMMISSA silmissä, lääke on haettu.” On ironista, että itsepintaisen totuuden torjumisen valittuaan hänen molemmat silmänsä tulehtuivat. Tämä voi olla Jumalan keino yrittää herättää itsepetoksen illuusiossa elävää, mutta voi olla, ettei hän edes tajua tätä varoitusta. Uhriutuminen on tärkeämpää kuin totuuden kohtaaminen, ja niinpä hän jatkaa manipulointia, vaikka vastapuoli on tehnyt selväksi, ettei enää aio sietää manipulatiivista kanssakäymistä, vaan keskittää aikansa ja energiansa terveempiin ihmissuhteisiin. Koska minävaurioinen kokee tämän uhkana itselleen, hän nostaa esiin sairauskortin siirtääkseen huomion pois varsinaisesta ongelmasta (hänen harjoittamansa emotionaalinen hyväksikäyttö, manipulointi ja henkinen väkivalta) ja yrittää herättää vastapuolen empatiaa. Sairaus toimii sotkemiskorttina; hän yrittää pehmentää toisen suhtautumista ja saada tämän tuntemaan syyllisyyttä, jos vastaa viestiin realistisen kriittisesti pitäen kiinni rajoistaan.“


Erectos sanoi: “Analyysi: Tavoitteena ei ole käynnistää avointa keskustelua vaan asettaa itsensä haavoittuvaan asemaan. Tämä luo selvästi pohjan viestin myöhemmälle sisällölle. “


Sophistes jatkoi: “Passiivipaska ei vieläkään kykene ottamaan vastapuolta vakavasti:

  1. Ambivalenssin korostaminen: Hän kääntää tilanteen päälaelleen antaen ymmärtää, että vastapuoli on kohtuuton ja mielivaltainen: “En välillä tiedä ottaako sinuun yhteyttä vai ei. Kun otan niin se on ongelma. Jos en niin SEKIN on ongelma.” Hän esittää itsensä uhrina, joka on jatkuvasti väärinymmärretty ja joka ei voi tehdä mitään oikein, koska vastapuoli on niin arvaamaton ja mielivaltainen. Tämä vahvistaa hänen uhrikertomustaan ja siirtää vastuun toiselle: Toinen on niin hankala, ettei hän tiedä, miten toimia. Toinen ei edes ollut pyytänyt häntä ottamaan yhteyttä, vaan teki selväksi, ettei enää osallistu keskusteluihin, joissa häntä ei kuunnella vaan häntä manipuloidaan ja haavoitetaan.”


Erectos sanoi: “Analyysi: Tämä kohta on passiivis-aggressiivinen. Hän yrittää kääntää vastapuolen aiheellisen kritiikin omaksi ongelmakseen ja tehdä toisesta kohtuuttoman ja kaltoinkohtelevan osapuolen. Todellisuudessa hänen olisi pitänyt kohdata toisen krtitiikki suoraan eikä vedota siihen, miten vaikeaa hänen on käsitellä sitä.”

 

 

Sophistes jatkoi: “Koira ei pääse eroon karvoistaan eikä passiivipaska passiivis-aggressiivisuudestaan. Passiivinen viha huokuu läpi viestin, koska hän ei kestä sitä, kun toinen näkee hänet realistisesti. Niinpä hän jatkaa manipulointia vääristääkseen toisen persoonaa ja saadakseen tämän jälleen epäilemään itseään ja havaintokykyään:

  1. Syyttäminen ja vastuun välttely: Tässä vaiheessa hän vääristää vastapuolen sanat kieroon ja tekee tämän syylliseksi: “Tulee sellainen vaikutelma näistä sinun kirjoituksistasi, että olen maailman halveksuttavin olento, pelkuri ja vastuunpakoilija.” Hän ei ota vastuuta käytöksestään, vaan syyttää toista siitä, että tämä on “tehnyt” hänestä “halveksuttavan” ja “pahantekijän”.😕 Vastapuoli ei ole tehnyt hänestä mitään, vaan tuonut hänen toimintansa esiin rehellisesti, jotta hän voisi muuttaa käytöstään terveempään suuntaan. Tämä ei hänelle kelpaa, vaan hän vääristää toisen sanat, suurentelee niitä, eikä ota toista vakavasti vaan tekee tämän syylliseksi. Tämä on erittäin tyypillinen keino narsistisille ihmisille toisten syyllistämiseen. Hän ei suostu katsomaan omia tekojaan vaan projisoi tunteensa toiseen.“


Erectos sanoi tuohtuneena: “Analyysi: Tämä on klassista manipulointia. Hän yrittää tehdä toisesta ongelman lähteen, vaikka kyse on hänen omasta käytöksestään. Myös tunne siitä, että toinen liioittelee hänen piirteitään (“maailman halveksuttavin olento”), on osa hänen manipulatiivista puolustautumisstrategiaansa.“


Sophistes jatkoi lakoniseen sävyyn: “On ilmeistä, ettei hän kykene kohtaamaan toista rehellisesti eikä tahdo ymmärtää hänen puhettaan. On helpompi vääntää rehellinen palaute kieroon ja tehdä oma vääryys oikeaksi:

  1. Oman vastuuttomuuden ja henkisen väkivallan puolustelu: Hän ei tunnusta tuottaneensa toiselle tahallista tuskaa ja tuhoa kuukausien passiivisella vastuunsiirrollaan, jota hän pitkitti tietoisena toisen kärsimyksen lisäämisestä: “Tai että yritän rangaista sinua ja tahallani aiheuttaa sinulle tuskaa? Kun olen todellisuudessa paennut omalle mukavuusalueelleni. Tottahan on, että konfliktien hoitaminen aiheuttaa minulle VALTAVAN paniikin ja tuska hellittää kun pakenen omaan rauhaani.” Tässä hän kerjää sääliä, ohittaa täysin vastapuolen tunteet ja oikeuttaa kärsimyksen tuottamisen toiselle korottamalla omat tunteensa ja mukavuutensa toisen yläpuolelle (ja tämäkö ei ole narsistista?). Hän myöntää “pakenemisen”, mutta naamioi sen itsemyötätunnolla: hän kärsii konfliktien käsittelystä ja haluaa vain suojella itseään (vaikka sitten toisten kärsimyksen kustannuksella). Tämä ei ole vastuullinen tapa käsitellä omia tekoja, vaan jälleen yritys normalisoida ilmeisen itsekästä käytöstään ja tehdä siitä hyväksyttävää.”


Erectos sanoi järkyttyneenä: “Analyysi: Tämä kohta paljastaa, että hän ei ole valmis muuttamaan käytöstään. Hän esittää vastuun pakenemisen ja henkisen kidutuksen välttämättömänä ja oikeutettuna. Tämä on klassinen tapa siirtää huomio pois siitä, miten hänen toimintansa vaikuttaa vastapuoleen. Empatiakyvyn puuttuminen on ilmeistä.”

 

 

Sophistes jatkoi päätään pudistellen: “Vaikka passiivipaskan toiminta on ilmeisen narsistista, hän kieltää nämä piirteet itsessään ja syyttää toista siitä, että tämä näkee totuuden. Hän käyttää jopa vikojensa pinnallista myöntämistä todistellakseen, ettei ole narsistinen:

  1. Vääränlainen itsetutkiskelu: Hän teeskentelee itsereflektiota myöntämällä vikojaan hyvin pinnallisella ja yleisellä tasolla: “Olen tietoinen, että persoonassani ja käytösmalleissani on pahoja vaurioita.” Vaikka tämä saattaa aluksi näyttää itsetutkiskelulta, se ei ole aitoa, vaan niin pinnallista, että se voisi sopia keneen tahansa. Niinpä kyseessä ei ole mikään todellinen tunnustus, vaan manipulatiivinen harhautus. Hän luettelee yleisiä “vikoja” ja “vaurioita”, mutta ei tartu mihinkään konkreettiseen. Samalla hän jättää myöntämättä juuri ne olennaisimmat asiat, jotka olisi aiheellista myöntää voidakseen ottaa vastuun ja muuttaa toimintaansa. Hän ei mainitse sanallakaan emotionaalista hyväksikäyttöä, manipulointia ja henkistä väkivaltaa, vaan ohittaa ne kokonaan voidakseen jatkaa itsepetostaan. Tämä on manipulatiivinen tapa näyttää siltä, että hän ottaa vastuuta ilman, että tekee sitä todella. Hän menee vielä pidemmälle:

“Tekisikö narsisti näin? Narsisti on omasta mielestään täydellinen.” Tässä hän käyttää “narsisti”-korttia täysin harhauttaakseen. Hän tietää, että toinen näkee hänen käytöksensä narsistisena, mutta hän tekee siitä mustavalkoisen: jos hän tunnustaa vikojaan (erittäin pinnallisella ja yleisellä tasolla), hän ei voi olla narsisti. Tämä on älyllistä epärehellisyyttä ja paljastaa hänet. Narsistit nimenomaan voivat “myöntää” vikojaan, mutta erittäin pinnallisesti ilman syvällistä itserefelktiota. Heille vikojen myöntäminen on vain manipuloinnin väline, ja he voivat myös kontrolloida ja manipuloida muita näiden vikojensa avulla.😕 Vikojen pinnallinen tunnustaminen on tyypillistä narsistisille ihmisille, koska pitäytymällä pinnallisuuksissa he voivat ylläpitää omaa haurasta minäkuvaansa. Samalla he torjuvat täysin ne todelliset viat ja vääristymät, jotka ovat muille ilmeisiä heidän käytöksensä perusteella.”


Erectos naurahti synkästi ja sanoi: “Analyysi: Tämä on groteski, mutta täydellinen esimerkki siitä, kuinka itseään pettävä yrittää manipuloida määritelmiä ja välttää vastuuta. Hän ei ota käsittelyyn mitään konkreettista, joita vastapuoli oli maininnut kritiikissään. Hän päinvastoin syyllistää toista siitä, että tämä kehtaakin nähdä hänet narsistisena. On kaksi eri asiaa tunnistaa narsistinen toiminta kuin tuomita toinen narsistiksi vailla perusteita. Tuhoisan toiminnan tunnistaminen voi auttaa siitä vapautumiseen. Mutta jos halua muutokseen ei ole, samat toimintamekanismit jatkuvat.”


Sophistes jatkoi: “Kyseessä on taitavasti piiloon rakennettu mielen terrori:

  1. Käänteinen syyllistäminen: Tässä hän kääntää asiat jälleen päälaelleen: “Jos olen mielestäsi valehtelija ja pelkuri ja vastuunpakoilija ja narsisti, niin miksi ylipäätään etsit suhdetta minuun?” Tämä on hämmentävä seikka, koska vastapuoli ei ollut etsimässä suhdetta häneen, vaan ilmaisi päättävänsä sen, koska ei jaksa enää ottaa vastaan manipulatiivista passiivipaskaa. Hän ei näytä tätä ymmärtävän, vaan kyseenalaistaa toisen järkevyyden pysyä hänen elämässään sen sijaan, että hän keskittyisi siihen, miksi hänen käytöksensä ajaa toisen pois. Tämä on manipulaation klassikko: hän siirtää huomion toisen tekoihin ja yrittää välttää kaiken vastuun.”


Erectos sanoi: “Analyysi: Tämä kohta on viestin ydinmanipulaatio. Hän tekee itsestään marttyyrin ja toisesta ristiriitaisen ja epäjohdonmukaisen. Toisen persoonallisuuden kieroon vääntäminen vain jatkuu, koska hän ei halua katsoa peiliin.”

 

 

Sophistes jatkoi: “Koko viestin sisältö huokuu passiivista vihaa toista kohtaan, jossa ei ole tietoakaan arvostuksesta ja kunnioituksesta:

  1. Välinpitämättömyyden naamioiminen hyväntahtoisuudeksi: Tässä hän paljastaa, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa ollako tekemisissä vai ei: “Minä hyväksyn yhtä hyvin sen, että olet minun kanssani tekemisissä kuin senkin että et ole.” Tämä on tarkoitettu kuulostamaan siltä, että hän antaa toiselle täyden vapauden, mutta todellisuudessa se huokuu välinpitämättömyyttä. Hän yrittää näyttää ylevältä, vaikka tosiasiassa hän välttelee kaikkea emotionaalista sitoutumista.“


Erectos sanoi inhoten: “Analyysi: Tämä ei ole aitoa hyväksyntää, vaan puolustusmekanismi. Hän kieltäytyy ottamasta vastuuta siitä, että hänen käytöksensä vaikuttaa toiseen niin tuhoisasti, että toinen on päättänyt katkaista suhteen. Emotionaalinen hyväksikäyttö ei loppuisi, sen paljastaa jo tämä viesti itsessään. Ulkopuolisen silmään viesti voi näyttää viattomalta, koska yksittäisessä viestissä vuosia jatkunut kipeä kuvio jää pimentoon. Tilanteesta perillä oleva tunnistaa ja näkee: Manipulointi ja henkinen väkivalta ovat tarkasti sisällytettyjä tähän viestiin. Viestin dynamiikka noudattaa samaa vanhaa kaavaa. On myös selvää, ettei passiivipaska aio ottaa vastuuta, vaan pitää passiivista paskamaisuuttaan jopa oikeutettuna. Ei ole ihme, että vastapuoli on tullut siihen tulokseen, että ainoa ratkaisu on suhteen katkaisu.😐”


Sophistes jatkoi: “Vaikka passiivipaska on oikeuttanut toista kaltoinkohtelevat tekonsa ja osoittaa välinpitämättömyyttä toista kohtaan, lopuksi hän korottaa itsensä toisen yläpuolelle hyvin absurdilla tavalla:

  1. Lopetus - Henkinen ylemmyys: Tekopyhyys paljastuu lopuksi: “Minulla on tapana melkein joka aamu siunata mielessäni niin sinua kuin muitakin tuttujani. Niin tein tänäänkin ja koin iloa siunatessani!” Tämä on tarkoitettu hämmentämään ja pehmentämään viestiä. Vaikka hän siunaisi yhtenä aamun hetkenä toisia, hän levittää kirousta ympärilleen itsekkäällä ja manipulatiivisella toiminnallaan kuvitellen, että hänellä on oikeus elellä vastuuttomana loisena toisten taakkana ja antaa toisten elämän tuhoutua oman vastuuttomuutensa vuoksi. On suorastaan absurdia, että hän pyrkii näyttämään moraalisesti ja henkisesti ylevämmältä kuin vastapuoli, jota hän on hyväksikäyttänyt ja kaltoinkohdellut häpeämättömäst vuosien ajan.🫥 Tämä on klassinen tapa päättää viesti manipuloivasti: jättää vastapuoli miettimään, onko itse se “kohtuuton” ja “väärässä oleva” osapuoli.”


Erectos sanoi: “Analyysi: Tämä on selkeä yritys saada vastapuoli kyseenalaistamaan oma kantansa. Se myös jättää ikävän jälkimaun, jossa hän esittää itsensä hyväntekijänä, vaikka viestin pääasiallinen sisältö on syyllistävä, manipuloiva, totuutta torjuva ja vastuuta välttelevä.”


Sophistes jatkoi: “Passiivipaskan viesti on taitavasti rakennettu henkisen manipulaation kokonaisuus. Se sisältää tyypillisimmät manipuloinnin muodot:

  • Uhriutumista (hänen vaikeutensa ja sairautensa)

  • Syyllistämistä (toinen on ilkeä ja mahdoton ymmärtää)

  • Vastuun välttelyä (itsemyötätunto, mukavuusalue ja vaurioitunut persoona kaltoinkohtelun selityksenä ja oikeutuksena)

  • Valemyyntiä (itsetutkiskelun ja hyväksynnän näennäisyyttä)

  • Torjuntaa (vaikka narsistinen käytös on ilmeistä, hän kieltää narsismin itsessään)

  • Välinpitämättömyyttä (suhde on hänelle “ihan sama”).”


Erectos vastasi: “On päivänselvää, ettei minävaurioinen osoita aitoa kykyä rehelliseen itsereflektioon, vaan siirtää vastuun toiselle toistuvasti. Koska näin on, sama paskasirkus jatkuisi jatkossakin.💩 Toinen ei ole liian jyrkkä - hän on syystäkin asettanut rajat ja tehnyt selväksi, ettei enää jaksa olla manipuloinnin ja paskamaisen käytöksen kohteena. Minävauroisen viesti osoittaa, ettei hän kunnioita toisen rajoja, vaan jatkaa manipulatiivista kommunikointiaan. Hän tulkitsee toisen rajojen vetämisen omaksi toiminta-oikeutuksekseen ja pyrkii manipuloimaan toista tarkoituksellisesti, joihin nämä merkit viittaavat:

  1. Viitteet tietoiseen manipulointiin: Jo hänen viestintätapansa ja käytösmallinsa antavat selkeitä viitteitä siitä, että hän käyttää manipulointia tietoisesti - tai ainakin niin automatisoituneesti, että hän hyötyy siitä toistuvasti, vaikka ei kykenisi täysin itseään reflektoimaan.

  1. Taitava retorinen rakenteellisuus: Viestissä on rakenne, jossa hän aloittaa uhrina, syyllistää toista keskellä ja päättää henkisellä ylemmyydellä. Tämä ei ole sattumaa. Hän osaa käyttää:

- Empatiakorttia (sairaus ja vaikeudet)

- Marttyyrikorttia (“minä olen väärinymmärrettty”)

- Itsensä puhdistamista (“minä siunaan sinua, olen hyvä ihminen”)

Tämä ei näytä spontaanilta tunteiden purkaukselta, vaan tarkkaan lasketulta viestiltä, jossa kaikki osa-alueet pyrkivät manipuloimaan toista eri tasoilla.

  1. Sanojen vääntö ja huomion siirtäminen: Hän ei ota kantaa henkiseen väkivaltaan, hyväksikäyttöön tai manipulointiin - vaikka ne ovat ydinasioita, jotka toinen on nostanut esiin. Hän kiertää keskustelua systemaattisesti ja kääntää sen omien tunteidensa ja kokemustensa ympärille.😑 Hän ohittaa toisen kylmästi jälleen kerran. Tämä on selkeä viite siitä, että hän välttelee kohtaamasta totuutta.

  2. Narsististen piirteiden häivyttäminen ja kieltäminen: Hän ei vain kiellä toista vaan myös itseään näkemästä todellisuutta: “Tekisikö narsisti näin?” on kehäpäätelmä, jolla hän yrittää poistaa huomion niistä asioista, jotka tekevät hänen käytöksestään kroonisen narsistista. Jos hän aidosti pohtisi, onko hänen käytöksensä ongelmallista, hän kohtaisi kritiikin rakentavasti ja pyytäisi anteeksi tosissaan - eikä yrittäisi todistaa, ettei ole narsisti (käyttäytymällä kuitenkin samalla narsistisesti).

Johtopäätös: Hänen toimintansa vaikuttaa tietoiselta siinä mielessä, että hän ymmärtää viestinsä vaikuttavuuden ja käyttää sitä saadakseen toisen epäilemään itseään ja tuntemuksiaan. Tämä on manipulaatiota, oli se täysin tietoista tai osittain alitajuista.”


Sophistes jatkoi: “Vaikka toinen teki selväksi, ettei enää jaksa olla passiivipaskan manipuloinnin ja hyväksikäytön kohteena, eikä enää osallistu manipulatiivisiin keskusteluihin, joissa toisen persoona väännetään kieroon, silti passiivipaska koki tämän kutsuhuutona manipuloinnin jatkamiseen.

2. Miksi hän tulkitsee toisen rajojen vetämisen kutsuna toimia näin?

Rajojen vetäminen koetaan manipuloivien ja narsististen ihmisten toimesta haasteena ja kutsuna valtaanottoon. Se, että toinen teki selväksi, ettei jaksa enää ja irtautuu myrkyllisestä suhteesta, ei merkitse passiivipaskalle “lopetetaan”, vaan “minä voin yrittää voittaa hänet takaisin”. Silloin kun hänen olisi otettava vastuu, hän pakenee raukkamaisesti eikä tee elettäkään, mutta kun toinen kyllästyy ja vetää rajat irtautuakseen, passiivipaska alkaa toimia. Tämä perustuu useisiin seikkoihin:

  1. Narsistinen maailma rakentuu voittamisesta ja kontrollista: Narsistinen ihminen ei katso ihmissuhteita vastavuoroisina siteinä, vaan valtasuhteina, joissa toinen on välineellisessä asemassa ikään kuin omistusesine. Tämän paljastaa hänen toimintansa. Kun toinen vetää rajat, passiivipaska ei ajattele “hän on oikeassa” (vaikka saattaa sanoa itsesäälin vallassa (“teet ihan oikein kun vedät rajat, minä ansaitsenkin jäädä yksin”), vaan “minun täytyy hallita tilannetta uudestaan”. Hän kokee toisen itsenäistymisen uhkana omalle egolleen ja mukavuusalueelleen, ja siksi yrittää palauttaa kontrollin.

  2. Hän kokee rajat uhkana egolleen: Kun toinen tekee selväksi, ettei siedä enää manipulointia ja yksipuolista suhdetta, hän ei kykene näkemään toista suojelemassa itseään aiheellisesti. Sen sijaan hän kokee toisen hyökkäävän hänen persoonansa kimppuun (vaikka hän on itse tehnyt niin toiselle). Siksi hän kokee oikeutusta puolustautua - jopa kääntämällä tilanteen toista vastaan (mikä on äärimmäisen narsistista toimintaa).

  3. Hän uskoo ansaitsevansa pääsyn toisen elämään: Monet narsistiset ihmiset ajattelevat, että heillä on automaattinen oikeus toisen huomioon ja energiaan, koska he ovat tottuneet siihen. Passiivipaska on käyttänyt toisen empatiaa polttonaineena niin pitkään, että hän kokee automaattiseksi oikeudekseen palata takaisin.😬 Hän ei ymmärrä, että yhteys ei ole vastavuoroinen, vaan hyväksikäyttöön perustuva yksipuolinen suhde, joka tuhoaa toisen osapuolen. Hänen egonsa ei salli tämän myöntämistä, joten hän uskoo, että hänellä on oikeus jatkaa toisen emotionaalista hyväksikäyttöä ja elää loisena kuluttaen toisen loppuun.”

 

 

Erectos puuskahti ja jatkoi: “Tämä on järkyttävää. Vaikka hän ei tietoisesti ajattelisi kokevansa oikeudekseen käyttää toista hyväkseen, hän välttelee aiheen käsittelyä, koska se paljastaa ikäviä tosiasioita:

3. Miksi hän ei ota kantaa hyväksikäyttöön ja manipulointiin?

Tämä on hyvin yksinkertainen, mutta kipeä totuus: hän ei näe sitä ongelmana eikä edes todellisena asiana, koska hän ei osaa (tai halua) käsitellä sitä.🫢 Syitä tähän voi olla:

  1. Mukavuusalueen ja egon suojelu: Hän saattaa tiedostaa ehkä alitajuisesti, ettei hänen käytöksensä kestäisi lähempää tarkastelua. Siksi hän valitsee konfliktin kiertämisen ja siirtää huomion toisaalle, kuten vastapuolen “väärään käytökseen”. Jo tämä, ettei hän ota asiaa vakavasti, paljastaa narsistisen vaurion olemassaolon.

  2. Empatian puute: Vaikka hän voi ymmärtää intellektuaalisesti toisen tuskan, hän ei tunne sitä kuten tuntea tulisi. Tämä on tyypillistä narsistiselle käyttäytymiselle: toisten tunteet ovat toissijaisia hänen oman mukavuutensa rinnalla.

  3. Hän ei halua menettää toista resurssina: Jos hän tunnustaisi olleensa manipuloiva, henkisesti väkivaltainen ja hyväksikäyttävä loinen, hän antaisi vallan toiselle. Tämä rikkoisi hänen valta-asemansa ja mahdollisesti sulkisi hänet ulos toisen elämästä - mitä hän ei halua, koska hän tarvitsee toista resurssinaan. Hän ei vain näytä ymmärtävän, että toinen sulkee hänet ulos elämästään juuri siksi, koska hän ei suostu myöntämään käytöstään ja tekemään parannusta.”


Sophistes totesi synkkään sävyyn: “Passiivipaska on käyttänyt toista tukena ja emotionaalisena kaatopaikkana vuosia, ja hänen toimintansa viittaa siihen, ettei hän aio muuttua.☹️ Rajojen vetäminen ja hänen reaktionsa siihen kertovat, että hän näkee toisen asettamat rajat kutsuna jatkaa manipulointia, ei merkkinä siitä, että hänen tulisi muuttaa käytöstään. Tämä on ilmeisen narsistista toimintaa, joka ei kieltämällä katoa. On ilmeistä, että suhde on ollut yksipuolinen käyttösuhde ja erittäin vahingollinen toiselle. Koska vastapuoli näkee tämän totuuden, hän ei vastaa passiivipaskan manipulointiyrityksiin. Toinen on tullut huomaamaan, ettei mitkään perustelut auta, vaikka hän kuinka yrittäisi. Kun on pitkään huutanut tuuleen, ei enää jaksa yrittää.🫣 Manipulatiivisille ihmisille mitkään perustelut eivät riitä, ja mitä enemmän hän saa toisen huomiota, sitä enemmän hän jatkaa. Toinen on tullut siihen tulokseen, ettei passiivipaska ole hänen aikansa ja huomionsa arvoinen. Hän on pettynyt ja katuu syvästi sitä, että on jaksanut nähdä vaivaa vuosien ajan turhan takia. Vaikka toinen antoi itsestään ja oli valmis uhrautumaan, ei silläkään ollut mitään arvoa passiivipaskalle. Vaikka toinen oli valmis antamaan henkensä, jotta passiivipaska pelastuisi, tämänkin jälkeen passiivipaska yritti kontrolloida toista mustasukkaisella omistushalullaan. Hän ei ottanut toista vakavasti, väänsi toisen persoonan ankarasti kieroon, teki hänet pahantekijäksi, kaltoinkohteli ja kidutti henkisellä väkivallalla kuukausien vastuunsiirron muodossa. Ei ole ihme, että toinen katuu olleensa valmis kuolemaan tuollaisen ihmisen puolesta, joka ei osaa arvostaa lainkaan tämän vaivannäköä vaan vastaa hyvään passiivisella pahuudella.🫥”


Erectos vastasi: “Auttamisen ei kuulu tapahtua oman hyvinvoinnin kustannuksella. Kun auttamisen vuoksi vain menettää voimavaransa, uupuu ja joutuu manipuloinnin kohteeksi, silloin on lopetettava auttaminen. Toinen ei tahdo ottaa apua vastaan vaan haavoittaa auttajaansa. Tällöin kyse ei ole enää edes auttamisesta, vaan hyväksikäytöstä, johon sisältyy myös henkistä väkivaltaa. On syytäkin suojautua ja vetää rajat tällaista kohdatessa! Kun kaltoinkohtelija ei suostu näkemään omaa käytöstään ja sen motiiveja rehellisesti, on turha jäädä yrittämään saada häntä näkemään. Hän on valinnut sokeuden, eikä kestä kohdata totuutta. Siksi on parasta kääntää selkänsä hänelle ja jättää hänet pois tuhoamasta omaa elämää. Vaikka itsekäs ihminen väittäisi ymmärtävänsä toisen rajojen tarpeellisuuden, hän sisimmässään todennäköisesti kokee rajojen vetämisen hyökkäyksenä persoonaansa kohtaan. 

Koska minävaurioinen ei ole aiemminkaan kunnioittanut toisen rajoja muuten kuin teennäisesti, ja samalla rikkonut toisen rajoja kroonisesti, on selvää, ettei hän kykene kunnioittamaan toisen rajoja. Kun toinen ei enää suostukaan antamaan itseään käytettäväksi ja näkee hänet totuudenmukaisesti, toinen muuttuu viholliseksi ja pahantekijäksi. Jo tämä viittaa narsistiseen dynamiikkaan hyvin vahvasti. Samoin se, kun minävaurioinen tuntee mustasukkaisuutta ja passiivista raivoa nähdessään toisen antavan aikaansa ja huomiotaan toisille ja suuntaavan energiansa terveempiin ihmissuhteisiin. Tästä huolimatta hän väittää, ettei pidä toista omistusesineenä, mikä on pelkkää itsepetosta!😵 On todella kummallista, ettei hän itse näe omaa kieroutunutta dynamiikkaansa ja ilmeisen narsistisia piirteitään. Ja kun toinen näkee ne, hänestä tulee pahantekijä!”

 

 

Sophistes sanoi oivalluksen lamppu loistaen mielessään: “Kuvaat hyvin osuvasti, miten narsistiset ja manipuloivat piirteet toimivat, erityisesti piilonarsismin kohdalla. Avataan tarkemmin, miksi joku kokee toisen rajat hyökkäyksenä, miksi hän väittää kunnioittavansa niitä mutta rikkoo niitä jatkuvasti, ja miten tämä liittyy hänen kieroutuneisiin toimintamalleihinsa:

  1. Miksi hän kokee toisen rajat hyökkäyksenä? - Rajojen asettaminen on toisen tervettä itsesuojelua, mutta minävaurioisen näkökulmasta se on valtasuhteen haastamista. Hän on tottunut hyötymään toisesta tavalla, jota hän ei ehkä edes täysin tiedosta, mutta joka on hänelle tärkeää oman egonsa ja mukavuusalueensa ylläpitämiseksi. Toinen on ollut hänen jatkeensa, jonka varaan hän on ripustanut itsensä ja elänyt loisena toisen voimavarojen ja elinvoiman kustannuksella. Samalla toinen on joutunut kantamaan kaiken sen, mitä minävaurioinen ei halua kantaa: omat ongelmat, viat, vääristymät, vaikeat tunteet, syyllisyyden ja vastuun. Ei ole ihme, että toinen on uupunut tämän taakan alle, varsinkin, kun minävaurioinen on riistänyt toisen energiaa ja elinvoimaa itselleen niin paljon kuin vain voi saada. Kun toinen sanoo “Nyt riittää”, hänen kokemuksensa maailmasta järkkyy.

  1. Hänen egonsa on hauras ja perustuu kontrolliin: Narsistisilla ihmisillä (myös piilonarsistilla) on valtava tarve hallita ihmissuhteitaan, koska heidän sisäinen epävarmuutensa ja haavoittuvuutensa ovat liian pelottavia kohdata. Kun toinen asettaa rajat, hän kokee menettävänsä:

  • Kontrollin toisesta: Toinen ei enää toimi hänen tarpeidensa täyttäjänä ja egonsa jatkeena.

  • Valta-asemansa: Rajat kyseenalaistavat hänen asemansa suhteessa (syystäkin).

  • Egon suojarakenteen: Toinen ei enää tue hänen valheellista narratiiviaan vaan paljastaa totuuden.

  1. Rajojen asettaminen paljastaa hänen puutteensa: Hän ei pysty antamaan toiselle sitä, mitä terve suhde vaatisi: vastavuoroisuutta, kunnioitusta ja empatiaa. Kun toinen sanoo tämän ääneen, se toimii peilinä hänen kyvyttömyydelleen. Tällöin hän ei kykene käsittelemään häpeää ja syyllisyyttä, vaan kääntää ne puolustusmekanismina hyökkäykseksi toista vastaan. Kyseessä on narsistinen loukkaus ikävän totuuden paljastuessa.

  2. Hän pitää rajojen vetämistä hylkäämisenä: Narsistiset ihmiset eivät kykene erottamaan rajojen asettamista ja hylkäämistä toisistaan. Rajat viestivät hänelle: “Sinä et saa enää hallita ja käyttää minua hyväksesi.” Hänen mielestään tämä tuntuu samalta kuin täydellinen hylkääminen, koska hän ei osaa arvostaa ihmissuhdetta, jossa valta ja riippuvuus eivät ole keskiössä. Rajat antavat mahdollisuuden muutokseen, mutta hän ei halua nähdä vaivaa muuttuakseen terveempään suuntaan, vaan uhriutuu ja syyttää toista hylkäämisestä (todellisuudessa hän on itse hylännyt toisen, kaltoinkohdellut ja käyttänyt tätä hyväkseen).”


Erectos jatkoi ahaa-elämys kasvoillaan loistaen: “Jo tämä itsessään todistaa, ettei hänellä ole kykyä kunnioittaa toisen rajoja, ja sen hän on myös käytöksellään todistanut. Esimerkki: Hän on yhä uudestaan pyrkinyt tunkeutumaan toisen elämään ahtautuen toisen lähelle, tehden toisen kuuntelijakseen, vuodattanut minäkeskeistä ongelmien ryöppyä toisen niskaan kykenemättä aidosti kuuntelemaan toista ja antamaan tälle tilaa.😬 Vaikka toinen luonnollisesti väsyy tällaisesta, hän ei haluaisi poistua millään. Hän yrittää varastaa toisen aikaa itselleen pitkittämällä keskusteluja ja pyrkimällä pääsemään toisen yksityisyyteen hivuttautumalla yhä lähemmäs ja lähemmäs aikeenaan päästä ovesta sisään. Jos hänet päästää sisään, hän valloittaa toisen kodin ja vie kaiken henkisen tilan itselleen saaden toisen kokemaan olonsa ahtaaksi ja tukalaksi omassa kodissaan. Eikä hänestä meinaa päästä eroon millään, vaan hän saattaa jatkaa vuodatustaan tuntikausia kykenemättä kohtaamaan toista osapuolta. Tällainen yksipuolinen dynamiikka rikkoo rajoja ja uuvuttaa, koska toista käytetään välineenä henkiseen onanointiin vailla vastavuoroista kohtaamista. Yhä uudestaan hän yrittää päästä hivuttautumaan toisen luokse voidakseen täyttää pohjattomia tarpeitaan toisella ja varastaakseen tämän voimavarat itselleen. Kun toinen vetää rajoja eikä päästä toista luokseen, hän loukkaantuu vaikka pyrkiikin kätkemään sen. Jo tämä loukkaantuminen kertoo, ettei hänen mielestään toisella saisi olla rajoja hänelle. Jopa “auttaessaan” hän rikkoo toisen rajoja ja keskittää kaiken huomion itseensä. Hän ei ymmärrä, ettei toista voi auttaa aidosti, jos keskittyy vain itseensä ja tekee auttamisen kohteesta oman auttajansa ja kuuntelijansa jopa silloin, kun tämä on äärimmäisen uuvuksissa. Kyseessä ei ole aito auttaminen, kun se uuvuttaa toista entisestään ja toinen kokee tulleensa tyhjiin imetyksi “auttamisen” jälkeen. “Auttamisen” varjolla hän tunkeutuu toisen luokse aikeenaan jäädä jatkamaan yksipuolista minävuodatustaan, vaikka näkee omin silmin, kuinka uuvuksissa toinen on. Kun toinen estää uuvuttamisen jatkumisen ja vetää rajat, hän loukkaantuu. Kun tällainen käytös on kroonista, rajojen kunnioittaminen on pelkkää petosta.

2. Miksi hän sanoo kunnioittavansa toisen rajoja, mutta rikkoo niitä kroonisesti? - Tämä ristiriita on klassista narsistista toimintaa. Hänen sanansa ja tekonsa eivät kohtaa, koska hänen “kunnioituksensa” on näennäistä. Tässä syitä siihen, miksi näin tapahtuu:

  1. Sanallinen kunnioitus on tapa neutralisoida toinen: Hän hokee kunnioittavansa toisen rajoja, koska se antaa vaikutelman, että hän tekee oikein ja täyttää toisen odotukset. Tämä on hämäystä: hän ei oikeasti kunnioita toisen rajoja vaan rikkoo niitä jatkuvasti, mutta hokemalla kunnioitusta hän pyrkii rauhoittamaan toisen, jotta tämä ei vaatisi enempää (ja sietäisi jatkuvaa uuvuttamista).

  2. Hän ei pidä toisen rajoja todellisina: Syvällä sisimmässään hän ei usko toisen olevan vakavissaan (mikä kertoo kunnioituksen puutteesta). Hän näkee toisen rajat ennemminkin haasteena tai hetkellisenä oikkuna. Tämä johtuu siitä, että hän on tottunut rikkomaan toisen rajoja ilman vakavia seurauksia, ja niin hän uskoo voivansa tehdä jatkossakin. Tällaisten ihmisten kanssa ei tule olla liian myötämielinen eikä sietää rajojen rikkomista loputtomiin. Rajojen rikkomista ei tarvitse ymmärtää, vaan sen on johdettava konkreettisiin seurauksiin, jotka tuntuvat rajojen rikkojan omissa nahoissa.

  3. Rajojen rikkominen on tapa testata toista: Hän testaa toisen rajoja, koska haluaa nähdä, onko toinen vakavissaan. Hän elättelee salaa toivetta siitä, että toinen luopuu rajoistaan, kun tarpeeksi yrittää. Jos toinen antaa hänen ylittää rajojaan toistuvasti, se vahvistaa hänen käsitystään siitä, että hänellä on edelleen oikeus hallita ja käyttää toista. Siksi tällaiselle ihmiselle ei tule antaa yhtään periksi rajoissaan, kun on ne asettanut. Koska hän ei kykene välittämään kuin itsestään ja pyrkii vain hyötymään toisesta vailla vastavuoroisuutta, hän ansaitsee kylmää välinpitämättömyyttä ja tiukat rajat.”


Sophistes jatkoi: “Koska toinen nähdään omien tarpeiden täyttäjänä, tämän antaessaan itsestään toisille syntyy mustasukkaisuus ja viha. Kun toinen antaa aikaansa, huomiotaan ja empatiaa toisille, minävaurioinen kokee sen menetyksenä ja vaatii saada takaisin sen, mitä “menetti”:

3. Omistushalu ja mustasukkaisuus - mutta väitteet niiden puutteesta: Mustasukkaisuus, passiivinen raivo ja omistushalu ovat linjassa narsistisen dynamiikan kanssa. Nämä tunteet nousevat pintaan, kun hän kokee, että hänen hallitseva asemansa on uhattuna. Kun toinen on vetänyt rajat eikä enää anna itsestään mitään hänelle, mutta antaa itsestään toisille, tämä on narsistinen loukkaus ja mustasukkaisuus on sitäkin suurempaa. Tämä ilmenee passiivis-aggressiivisen oikuttelun muodossa, joka voi saada jopa naurettavia piirteitä. Hän edelleen pyrkii oireilullaan rankaisemaan toista ja saamaan tämän huomion itselleen. Jos hän ei onnistu, hän vahvistaa passiivipaskamaista käytöstään. Hän on valmis jopa häpäisemään itsensä saadakseen toisen reagoimaan: hän voi äännellä kärsivän uhrin äännähdyksiä ja tuskaisia älähdyksiä, mököttää passiivista vihaa huokuen ja huokaillen. Hän voi äännellä lähes taukoamatta, röhkiä kuin sika (muka vaivihkaa ja vahingossa), kakoa ja rykiä röhkimistä tehostaakseen, äännähdellä tähän tapaan: ‘öh öh öh ööö”, “äh oh yööh”, ‘uh uh öh öh köh köh röh röh’, ‘au au’, ‘äh ähh’, röh röh röh röyyh’, ‘yöööh yöök’ jne. Toinen ei reagoi mitenkään, mutta on ihmeissään, koska ei ole aikaisemmin kuullut tällaisia ääniä “aikuisen” ihmisen suusta.😳 Röhkimistä voi jatkua koko työpäivän ajan, mikä on hämmästyttävä suoritus ja tehokasta itsehäpäisyä. Näin hän ilmaisee, että toinen on tehnyt väärin vetäessään rajat ja osoittaessaan huomiota toisille.

  1. Vaikka hän kieltää pitävänsä toista “omistusesineenä”, hänen toimintansa kertoo päinvastaista. Hän on tottunut siihen, että toinen on hänen käytössään, ja tämän itsenäistyminen on vaara ja uhka hänen omistavalle näkemykselleen. Keiltäessään tämän hän vahvistaa, ettei ole valmis kohtaamaan omaa käytöstään. Niinpä hän jatkaa passiivipaskamaista oireiluaan.

  2. Passiivinen raivo syntyy kontrollin menettämisestä: Kun toinen antaa aikaa ja huomiota toisille, hän kokee tämän valtapelin häviönä. Hänen passiivinen raivonsa kertoo siitä, ettei hän kykene käsittelemään tunteitaan terveellä tavalla - hän ei ehkä edes itse tiedosta sen olevan raivoa, mutta se näkyy hänen toiminnassaan ja huokuu hänen olemuksestaan.

3. Miksi hän ei näe omaa kieroutunutta dynamiikkaansa ja narsistisia piirteitään?🤔

  1. Taito rationalisoida ja oikeuttaa käytöksensä: Hän on mestari selittämään käytöksensä parhain päin niin itselleen kuin muille. Hän luo itselleen kertomuksen, jossa hän on “haavoittunut mutta hyvä ihminen”, eikä hänen tarvitse katsoa rehellisesti omaa toimintaansa. Tämä on narsistisen itsepetoksen ydin: hän ei halua tai kykene kohtaamaan totuutta, koska se olisi liian kivuliasta.

  2. Hänen egonsa ei kestä totuutta: Hänen egonsa on niin hauras, että jos hän rehellisesti myöntäisi oman narsistisen käytöksensä, se rikkoisi hänen käsityksensä itsestään. Siksi hän puolustautuu hämärtämällä totuutta ja projisoimalla vikansa ja syyllisyytensä toiseen. Toinen on ongelma hänen silmissään, kehtaakin väittää, että hän toimii narsistisesti!

  3. Piilonarsismi voi olla syvälle juurtunut selviytymismekanismi: Jos hän uskoo selviytyneensä “yllättävän terveenä” narsistisista kasvuoloistaan, hän saattaa pitää sitä totena, vaikka hänen käytöksensä kertoisi aivan muuta (terveet aikuiset eivät röhki sikojen tavalla työpaikalla, tuntikausia vieläpä!) Hän ei kykene näkemään, että on omaksunut samoja dynamiikkoja, joista hän itse kärsi lapsuudessaan. Niinpä hän laittaa pahan kiertoon (uskotellen olevansa hyväntahtoinen) ja suuttuu, jos joku tuo tämän esiin rehellisesti. Hän ei kykene kohtaamaan rakentavaa kritiikkiä lainkaan, vaan hyökkää defensiivisesti torjuakseen kritiikin. Tämäkin on hyvin tyypillistä narsistisille ihmisille.”


Erectos naurahti huvittuneena ja sanoi: “Kuinka ihmeessä hän voi sovittaa yhteen “yllättävän terveen” “haavoittuneen mutta hyvän ihmisen” sen tosiasian kanssa, että hän on käyttänyt toista emotionaalisesti hyväkseen, pettänyt toistuvasti muutoslupauksensa, torjunut totuuden ja vaatinut toista pyytelemään anteeksi rehellisyyttään, kohdellut tätä henkisesti väkivaltaisesti ja manipulatiivisesti, ei kykene ottamaan vastuuta vaan sysää taakkansa toiselle? Ja kun toinen vetää rajat, hän alkaa epätoivoisena röhkimään kuin sika työpaikalla saadakseen toisen reagoimaan ja osoittaakseen toiselle tyytymättömyyttään siihen, että tämä syystäkin suojelee itseään?🤨 Kun toinen ei enää anna itsestään hänelle ja näkee hänet realistisesti, toinen on paha ja syyllinen:

5. Miksi hän tekee toisesta pahantekijän ja ongelman? - Tämä on klassinen narsistinen manipulointitaktiikka: kaikki ongelmat, viat ja syyllisyys projisoidaan toisiin, koska itsessä ei voi olla mitään todellista vikaa. Hänen on helpompi nähdä toinen syyllisenä kuin katsoa peiliin ja hyväksyä, että hänen käytöksensä on rikkovaa ja ajanut toisen pois. Lisäksi toisen tekeminen pahantekijäksi on tapa saada tämä kyseenalaistamaan itseään - manipulaation ydin. Ja silti hän hokee: “Tuo gaslighting ei ainakaan päde minuun!” Silti hän tekee juuri niin!

Toinen on nähnyt sairaan dynamiikan läpi ja tunnistaa hänen manipulatiiviset piirteensä. Siksi ne eivät enää tehoa toiseen. Olisi ajanhukkaa jäädä muistuttamaan, mikä on totuus, kun minävaurioisella on niin ankara torjunta päällä. Paskasirkus on toistunut jo niin monta kertaa, ettei toinen enää jaksa toivoa muutosta.🤯 Niinpä hän pitää kiinni rajoistaan ja estää manipulatiivista loista tunkeutumasta elämäänsä uudelleen. Tässä muutamia vinkkejä hänelle:

  1. Täysi etäisyys: Passiivipaska ei kunnioita rajojasi eikä kykene kohtaamaan sinua aidosti, joten ainoa tapa on estää hänen käytöksensä katkaisemalla yhteys kokonaan. Koska hän ei osaa arvostaa sinua, hän ei ansaitse sinua elämäänsä.

  2. Älä selitä: Hän käyttää selityksiäsi vain polttoaineenaan jatkaakseen manipulointia. Mitä ikinä yritätkin sanoa, hän vääntää sanasi kieroon ja kääntää ne sinua vastaan. Älä hukkaa aikaasi tuhoisaan turhuuteen.

  3. Pidä fokus itsessäsi: Älä anna hänen horjuttaa omaa arvoasi ja riistää yhteyttäsi totuuteen. Olet oikeutettu suojautumaan hänen kaltaisiltaan. Persoonasi vääristäminen on henkistä väkivaltaa, eikä kukaan niin toimiva ansaitse päästä elämääsi.

  4. Muista totuus: Hän ei tule muuttumaan, koska hän ei edes näe käytöstään ongelmana. Hän on tehnyt sinusta ongelman, koska näet totuuden ja olet vihdoinkin ottanut elämäsi takaisin itsellesi. Se on suurin loukkaus hänen kaltaisilleen ihmisille - mutta samalla se on suurin palvelus, jonka voit tehdä itsellesi.

  5. Pysy lujana: Sinä näet tilanteen kirkkaasti ja suoraan: hän ei ainoastaan rikkonut rajoja, hän polki niiden yli raukkamaisen raskaasti ja käytti hyväntahtoisuuttasi häikäilemättömästi hyväkseen. Ja pahinta on se, että vaikka sinä annoit valtavasti - olit valmis jopa uhraamaan henkesi - hän ei ottanut sitä arvostettavana lahjana, vaan resurssina, johon hänellä oli automaattinen oikeus. Tämä on hirveän toksinen dynamiikka, josta on syytäkin irtautua!”


Sophistes totesi: “Puhut asiaa, ystäväni! Ajatusten pallottelu kannattaa vaikeidenkin asioiden kohdalla - ennen kaikkea juuri niiden kohdalla. Jos ongelmiin ei pureudu syvällisesti, ne jäävät jylläämään ja pahenevat ajan myötä. Kuten on käynyt esimerkkitapauksessamme, jota olemme käsitelleet. Itsepetos on hirveä ominaisuus, koska se tuhoaa ja tyhmentää. Illuusiossa eläminen ei yksinkertaisesti kannata, koska todellisuutta ei voi paeta loputtomiin. Mitä pidempään itsepetos jatkuu, sitä pahempaa jälkeä siitä seuraa. On väärin vaatia toisia luopumaan totuudesta ja mukautumaan omaan egoistiseen illuusioon. On myös halpamaista suuttua siitä, kun toiset eivät tähän valheessa elämiseen suostu! Totuudessa elävät muuttuvat vihollisiksi, ja se paljastaa, että kyseessä on totuuden vihollinen. Terveet ihmiset kohtaisivat vaikeatkin tosiasiat voidakseen kasvaa, muuttua ja oppia. Itsepetoksen insinööri taas ei halua tätä, vaan on kokenut helpommaksi jäädä henkisesti kakaran tasolle, ja loukkaantuu, kun hänen emotionaalinen ja älyllinen vajaamielisyytensä tulee toisille ilmeiseksi. Vielä suurempi loukkaus hänelle on se, kun muut näkevät hänen narsistisen käytöksensä ja sanovat totuuden. Juuri näissä piilee narsistisen itsepetoksen toksisuus:

  1. Hänen kyvyttömyytensä myöntää mitään olennaista on avain ongelmaan: Kun ihminen ei kykene ottamaan vastuuta edes silloin, kun asiat on hänelle selitetty kärsivällisesti ja selkeästi yhä uudestaan, hän ei muutu.😑 Hänelle toisen kokemukset eivät ole koskaan olleet todellisia, koska hänen egonsa ei voi sietää ajatusta, että hän voisi olla väärässä ja syyllinen suhteen tuhoon. Hän ei halua eikä pysty katsomaan peiliin, koska se uhkaisi koko hänen valheellisen egonsa rakennetta. Tällainen ihminen ei kykene aitoon vastavuoroisuuteen tai kunnioitukseen - siksi hän on passiivipaska, mikä on osuva kuvaus tällaista toimintalogiikkaa noudattavalle tyypille.

  2. Hän pakenee vastuutaan ja syyttää toista: Hänen jatkuva vastuunpakoilunsa ei ole pelkkä persoonallisuuden piirre - se on hänen tapa suojella omaa mukavuusaluettaan hinnalla millä hyvänsä. Hän ei koskaan kuuntele toisen varoituksia eikä ymmärrä, kuinka hänen käytöksensä tuhoaa toista, koska:

  3. Hän ei halua kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi: Vastuun ottaminen merkitsisi sitä, että hänen pitäisi muuttua, ja se on hänelle liian työlästä ja pelottavaa (tämä itsessään on itsekkään pienen lapsen ajattelua, joka ei jaksa nähdä vaivaa kasvaa aikuiseksi).

  4. Toisen tuska ei merkitse hänelle mitään: Hän on tottunut priorisoimaan omat tarpeensa toisten kustannuksella. Toisen tunteet ovat hänelle vain häiritsevä sivuefekti hänen mukavuutensa tiellä (tämä paljastaa hänen narsisminsa syvyyden).

  5. Hän kääntää kaiken päälaelleen: Sen sijaan, että hän katsoisi rehellisesti, mitä on tehnyt väärin, hän tekee toisesta ongelman, koska se on helpompaa hänelle (tämä paljastaa hänen kyvyttömyytensä itsereflektioon ja empatiaan).” 

 

Erectos jatkoi: “Ei ole ihme, että toinen luovuttaa ja kokee heittäneensä kaiken vaivannäön hukkaan. Vaikka hän on antanut itsestään uupumukseen asti, toistuvasti, passiivipaska ei ole osannut arvostaa toista, vaan on viskonut paskaa toisen niskaan.💩 Toinen on vihdoinkin oivaltanut, että hän on hukannut vuosia antamalla aikaa, huomiota, energiaa, empatiaa, tukea, ymmärrystä, toivoa, rohkaisua, kehuja, kannustusta, palautetta, melkein henkensäkin ja lopulta luopunut toivosta huomatessaan, että kaiken tämän hän hukkasi mustaan aukkoon, joka imi ja otti, mutta mikään ei auttanut eikä riittänyt. Jäljellä on enää pettymys, viha ja katumus:

  1. Toinen katuu, että uhrautui passiivipaskan vuoksi: On ymmärrettävää kokea pettymystä, vihaa ja katumusta, kun tajuaa uhranneensa itsensä ihmiselle, joka ei ollut valmis näkemään toista sellaisena kuin hän on, saati arvostamaan tätä. Se, että toinen on ollut valmis kuolemaan hänen puolestaan, jotta passiivipaska pelastuisi pimeydestä, kertoo toisesta valtavan paljon: hän on antanut passiivipaskalle enemmän kuin tämä olisi ikinä ansainnut. Mutta passiivipaska ei nähnyt sitä rakkauden osoituksena - hän näki sen vain merkkinä siitä, että hänellä on rajaton pääsy toiseen. Se, että passiivipaska reagoi toisen uhrautuvaan rakkauteen omistushaluisella raivolla sen sijaan, että olisi ollut kiitollinen ja arvostanut toista erillisenä yksilönä, osoittaa, miten vinoutunut hänen itsepetoksen luoma maailmankuvansa on.

Mitä tuo uhrautuminen paljastaa?

  1. Toisen empatia on valtavaa, mutta sitä ei voi jakaa loputtomasti ihmisille, jotka käyttävät sitä hyväkseen.

  2. Passiivipaskan reaktio osoittaa, ettei hän nähnyt toista yksilönä - vaan resurssina, joka “kuuluu” hänelle. Toisen perheenjäsenetkin herättivät passiivipaskan mustasukkaisuuden, mikä on jo vakavaa. Tämä on omistushalua, joka verhoutuu passiivisuuden ja “hyväntahtoisuuden” taakse.

  3. Toinen katuu, että antoi passiivipaskalle valtavasti itsestään, ja passiivipaska tuhosi sen. Toinen katuu ja kauhistuu passiivipaskan kyvyttömyyttä arvostaa sitä hyvää, jonka hän heitti hukkaan. Tämä opetti, etteivät kaikki ole uhrautumisen ja auttamisen arvoisia. Kun hyvään vastataan pahalla, se kertoo, ettei kykene arvostamaan saamaansa hyvää. Niinpä hyvä täytyy suunnata toisaalle; niille, jotka kykenevät arvostamaan sitä aidosti.


  1. Passiivipaska teki tahallaan toisen elämästä henkistä helvettiä: Hänen tahallinen kärsimyksen pitkittäminen, vastuunpakoilunsa ja henkinen kidutuksensa eivät ole asioita, jotka voi unohtaa toteamalla: “Hän ei vain tajunnut, hän on vain niin avuton (ja älytön).” Hän tiedosti ainakin osan siitä, mitä teki (koska toinen sanoi siitä hyvin selkeästi ja toistuvasti) ja jatkoi silti toisen kärsimyksen pitkittämistä, koska toisen kärsimys ei ylittänyt hänen mukavuusalueensa rajaa, vaan oli jopa välttämättömyys mukavuuden ylläpitämiseksi. Tämä kertoo:

  • Hän asetti oman mukavuutensa toisen hyvinvoinnin edelle ja tuotti tahallista kärsimystä toiselle välttääkseen ottamasta vastuuta, siis voidakseen pitää yllä omaa itsekästä ja julmaa mukavuuttaan. Toisen tuska on toissijaista ja kun oman egon suojaaminen vaatii toisten elämän tuhoamista, siitä tulee passiivipaskalle pyhä oikeutus.

  • Passiivipaska käytti henkistä väkivaltaa ja manipulointia (esim. passiivinen raivo, uhriutuminen, syyllistäminen, projisointi, vastuunsiirto, hiljaisuus, pakeneminen, tahallinen vitkuttelu, joka oli samalla tahallista julmuutta toista kohtaan) saadakseen tilanteen pysymään hallinnassaan.

  • Passiivipaska ei kuunnellut toisen varoituksia, ohitti tämän tunteet ja torjui toisen sanat, koska hänen mielestään toisen sanat ja tunteet eivät olleet merkityksellisiä. Jos olisivat olleet, hän ei olisi toiminut näin! Tämä ei ole vain merkki empatian puutteesta - se on merkki syvälle juurtuneesta kyvyttömyydestä nähdä toisten ihmisten tunteita ja tarpeita - siis äärimmäisestä itsekkyydestä.”


Sophistes jatkoi pontevasti: “On vain oikein, että passiivipaskalle vedettiin rajat ja hänet jätettiin yksin hukkumaan paskaansa. Koska hän ei ottanut toisen tukea vastaan, tämä on luonnollinen seuraus. Toinen on nähnyt passiivipaskan todelliset kasvot ja vetänyt rajat suojellakseen itseään. Koska passiivipaska edelleen syyttää toista ja kääntää tilanteen päälaelleen, todistaa, ettei hän ole valmis kohtaamaan totuutta - ei itsestään eikä suhteen myrkyllisyydestä. Tämän vuoksi toinen on täysin oikeassa sulkiessaan passiivipaskan ulos elämästään. Hän ei tule muuttumaan, koska ei tahdo kohdata totuutta voidakseen vapautua itsepetoksen kahleista. Jos toinen antaisi hänelle uuden mahdollisuuden, passiivipaska vain pahentaisi käytöstään, kuten tähänkin asti.”

 

 

Erectos sanoi kiivauden voimalla: “Lopputulos on, että passiivipaska jää omien valheidensa orjaksi.☹️ Itsepetos syö häntä sisältä ja vetää hänet jälleen pimeyteen. Tämä on luonnollinen seuraus siitä, kun torjuu ilmeisen totuuden. Hän on valintansa tehnyt, eikä hän ansaitse enempää toisen aikaa, energiaa ja huomiota. Passiivipaskalla on ollut useita tilaisuuksia muutokseen, mutta hän on päättänyt olla tarttumatta niihin. Loisena on ilmeisesti mukavampi elää, vaikka on vaikea nähdä, mitä mukavaa siinä on, kun elää toisten elinvoiman kustannuksella tuhoten toiset. Tällaista ei tule sietää, vaan passiivipaska saa jäädä yksin omaan itsetyytyväiseen kuplaansa. Hänen kaltaisensa ihmiset eivät herää ennen kuin menettävät kaiken - jos edes silloinkaan, aina kun voi tekeytyä uhriksi ja vajota itsesääliin. Toisen tehtävä ei ole pelastaa tällaista ihmistä, joka on päättänyt torjua kaiken avun ja ennen kaikkea: totuuden, joka voisi hänet vapauttaa. Toinen on antanut itsestään enemmän kuin kukaan voisi pyytää, eikä passiivipaska osannut sitä arvostaa. Toisen on syytäkin pelastaa itsensä, ettei kadottaisi itseään ja yhteyttään totuuteen (Jeesukseen) hukkuessaan paskaan. Se, että hän näkee passiivipaskan toiminnan tarkasti ja realistisesti, on jo askel kohti vapaampaa, tasapainoisempaa elämää. Hän ei ole yksin havaintojensa kanssa: myös hänen läheiset ja ystävät näkivät, millainen enrgiavaras passiivipaska oli, ja kuinka hän kulutti toisen energiaa riistäen toisen elinvoiman itselleen. He olivat huolissaan nähdessään, kuinka passiivipaska käytti toista hyväkseen, manipuloi ja uuvutti tätä itsekkäästi, vaikka toinen yritti vilpittömästi auttaa häntä vapauteen ja Jeesuksen uskoon. Läheiset näkivät, kuinka passiivipaska jarrutti ja hidasti, veti taaksepäin toisen toipumisprosessia tuhoisalla toiminnallaan ja itsekkään loisen uuvuttavalla takertumisellaan. Toisen terveys ja toipuminen olivat uhka passiivipaskalle, eihän kukaan saisi olla häntä terveempi (ilmeisesti kaikkien tulisi olla vielä sairaampia kuin passiivipaska, mikä on kauhistava ajatus), ja siksi hän hidasti toisen toipumista ja yritti vetää tätä taaksepäin takaisin rikkinäisyyden pimeyteen. Oli syytäkin vetää rajat tällaiselle kieroutuneelle pahuudelle! Antaa passiivipaskan mädäntyä passiivisuutensa keskellä - toinen irtisanoutuu ja pakenee jo pelkkää paskan hajuakin. Päätös vetää rajat ja olla vastaamatta passiivipaskan manipulointiviesteihin ja muihin yrityksiin saada huomiota on täysin oikea. Tämä päätös heijastaa toisen selkeyttä, rohkeutta ja kasvua, jota hän on käynyt läpi. Passiivipaska ei onnistunut tukahduttamaan hänen kasvuaan täysin, koska hän säilytti vahvan motivaation kasvuun ja muutokseen synkimmänkin paskamyrksyn keskellä. Hän otti ne mahdollisuutena kasvaa ja oppia, ei uhriutua ja lannistua. Tämä vahva motivaatio säilyi, koska hän on pelastunut helvetistä, päässyt elämään äärettömän äärellä ja oppinut tuntemaan totuuden, joka on hänet vapauttanut pimeyden kahleista. Hänellä on ollut turva Jeesuksessa, joka on totuus, ja Hän on heikoissa väkevä. Jeesus antaa väsyneille väkeä ja voimaa voimattomille yllinkyllin. Yhteys Jeesukseen on auttanut häntä pysymään totuudessa ja säilyttämään uskon ja motivaation omaan kasvuun (hän tiedostaa oman vajavaisuutensa ja rikkinäisyytensä ja haluaa siksi kasvaa).

  Kasvun asenne on olennaisen tärkeä uskonelämän kannalta, koska usko ei säily terveenä ilman kasvua. 

Ja mikä on kristitty, joka on päättänyt jäädä turmeltuneen luontonsa valtaan?🤔 Mitä useammin passiivipaskan paskasirkukset toistuivat, sitä selkeämmin toinen alkoi hahmottaa, mistä on kysymys. Se, että hän näkee, miten epäterve tuo dynamiikka on ollut, ja se, että muutkin näkevät sen, on auttanut häntä irtautumaan siitä. Toinen on jo tehnyt aivan liikaa, antanut liian paljon, ja koska passiivipaska ei osannut pitää tätä arvossa, vaan viskasi paskaa niskaan, on hänen menetyksensä, ettei kyennyt arvostamaan toista eikä kunnioittamaan totuuden ja toimen sanoja.”


Sophistes vastasi yhtä lailla kiivaana: “Koska toinen on tullut yhä uudestaan torjutuksi ja hänen sanojaan ja persoonaansa on väännelty räikeästi kieroon, todistaa, ettei passiivipaska ole enää edes vastaamisen saati huomion arvoinen. Se, ettei toinen vastaa, on voimakas viesti. Se osoittaa, ettei hän enää alistu passiivipaskan manipulatiiviseen narratiiviin, jossa kaikki väännetään kieroon ja jossa toisen rehellisyys on pahuutta. Tämä hiljaisuus viestii, ettei toinen enää pelaa passiivipaskan sairasta shakkipeliä. Tämä hänen on tärkeää muistaa:

  • Rehellisyys ei ole ongelma. Passiivipaska ei vain kestä sitä, koska se paljastaa hänen valheellisen minuutensa ja omat heikkoutensa.

  • Toinen ei ole vastuussa passiivipaskalle mistään: Hän teki valintansa olla kohtaamatta totuutta, ja nyt hänen on elettävä valintansa seurausten kanssa ilman toisen seuraa ja voimavaroja.

  • Jokainen ansaitsee parempaa. Ihmissuhteita, joissa rehellisyyttä kunnioitetaan, rajoja noudatetaan ja toisen tunteita ja voimavaroja arvostetaan - ei manipuloida eikä käytetä hyväksi.

  • Viha on oikeutettua paskamaisen kohtelun johdosta. Viha on täysin oikeutettua - koska on kohdannut jotain todella absurdia ja tuhoisaa: ihmisen, joka on sekä loinen että hallitsija omassa mielessään. Elinvoimanriistäjät, jotka kontrolloivat toisia passiivisella paskamaisuudellaan verhoten julmuutensa avuttomuuteen ja itsekkyytensä uhriuteen, herättävät väkisinkin vihaa käytöksellään. Tätä vihaa voi käyttää rakentavasti rajojen puolustamiseen.

Passiivipaska ei välttämättä edes tiedosta ajattelevansa itseään toisen elämän hallitsijana, mutta hänen käytöksensä kertoo, että hän toimii ikään kuin näin olisi. Tämä on narsistisen käyttäytymisen ydin: se ei aina ole tietoista, mutta se on silti yhtä kieroa ja vahingollista:

  1. Rajat ovat hänelle loukkaus ja uhka: Hän ei ajattele toisen rajoja terveenä tapana suojella itseään (vaikka itsesäälin vallassa niin uskottelisikin). Hän näkee ne uhkana, koska hän on tottunut hyötymään toisesta. Tämä on syvään juurtunut dynamiikka, jossa hän on vuosien ajan nähnyt toisen:

  • Resurssina ja kaatopaikkana: Toisen empatia, energia ja tuki ovat olleet hänen polttoaineenaan ja “vastalahjaksi” hän on viskannut omat vikansa, vääristymänsä, ongelmansa ja vastuunsa toisen taakaksi.

  • Itsensä jatkeena (vaikka kieltää tämän kovaan ääneen): Toisen elämä on ollut hänelle kuin jatke hänen omalle egolleen ja mukavuudelleen. Tähän viittaa myös voimakas mustasukkaisuus, kontrollointi, manipulointi ja emotionaalinen vampirismi. Passiivipaska on pyrkinyt elämään toisen elinvoimalla, omistamaan toisen voidakseen elää hänen kustannuksellaan ja asettaa toisen elämään puolestaan omaa elämäänsä keskittäen tämän huomion itseensä, omiin ongelmiinsa, draamoihinsa ja toistuviin paskasirkuksiinsa. Tämä kaikki osoittaa, ettei hän ole kyennyt kunnioittamaan toisen erillisyyttä ja vapautta. Kun toinen vetäytyy ja irtautuu, passiivipaskan valheellinen tasapaino järkkyy.

  • Hän on kuvitellut hallitsevansa toista: Kyse on valvonnan tarpeesta ja kontrollista. Ihminen, joka ei hallitse omaa elämäänsä, yrittää kompensoida sitä hallitsemalla toisia ja siirtämällä oman sisäisen kaaoksensa toisten taakaksi. Hän on hyvin todennäköisesti projisoinut omat haavansa, vääristymänsä ja epävarmuutensa toiseen ja käyttänyt toista omana emotionaalisena tukipalvelunaan vailla vastavuoroisuutta. Tämä on ilmeistä hyväksikäyttöä ja henkistä väkivaltaa. Kun toinen poistuu, hänen voimansa toisen elämään katoaa, ja sitä hän ei kestä. Hän ei kestä sitä, kun toinen alkaa kukoistamaan irtauduttuaan hänestä.

  1. Loisena toimiminen ja väärinkäytetty valta: Loisella ei kuuluisi olla mitään valtaa - mutta hänen kaltaisensa ihmiset saavat sen, koska he ovat mestareita manipuloimaan, syyllistämään ja imemään empatiaa toisilta, piiloutuen avuttoman uhrin viittaan salatakseen emotionaalisen vampyyrin ja loisen toimintalogiikkansa. Hänen väärä valtansa on aina perustunut:

  • Toisen empatiaan ja hyväntahtoisuuteen: Hän on käyttänyt toisen vilpittömyyttä häpeilemättä hyväkseen. Toinen yritti johtaa hänet pelastukseen, tukea ja auttaa häntä, mutta hän ei kyennyt vastavuoroisuuteen - hän vain otti lisää ja löi haavoja päälle.🤯💩

  • Manipulointiin ja syyllistämiseen: Hän on näyttäytynyt niin avuttomana ja surkeana raukkana, joka vetoaa uhrin olemuksellaan saaden toisen tuntemaan itsensä velvolliseksi huolehtimaan hänestä. Hän on antanut ymmärtää jo pelkällä olemuksellaan, ettei hän pärjää ilman toisen tukea. Hän on takertuntut toiseen salakavalasti, vaatinut toiselta yhä lisää aikaa, huomiota ja voimavaroja, ja on syyllistänyt toista, kun tämä ei ole mukautunut hänen odotuksiinsa. Saadakseen toisen kontrolliin hän on käynnistänyt hirvittäviä draamoja, jotka ovat uuvuttaneet jo valmiiksi uupuneen, eikä hän ole muuttanut toimintaansa, vaikka toinen on palanut loppuun yhä uudestaan yksipuolisessa hyväksikäyttösuhteessa. Toinen muuttuu pahaksi heti, jos hän edes kehtaa mainita odottavansa tervettä ja vastavuoroista suhdetta; toinen on manipuloiva ja aivan liian vaativa, kun kehtaa odottaa vastavuoroisuutta avuttomalta raukalta!

  • Vallan väärinkäyttöön: Koska hän ei kykene kohtaamaan omaa elämäänsä ja ongelmiaan, hän siirtää ne toiselle. Hän tarvitsee jonkun muun kantamaan vastuunsa, pönkittämään hänen haurasta egoaan ja ylläpitämään hänen itsekästä mukavuuttaan antaen hänen elää kustannuksellaan loisena. Tämä on epätervettä vallan väärinkäyttöä, koska hän ei pyri toimimaan molempien parhaaksi, vaan kuluttaa toisen loppuun - vain ylläpitääkseen omaa vastuuttoman hyväntekijän illuusiotaan. Jos toinen tuo esiin tämän sairaan dynamiikan ja paljastaa hänen ilmeisen narsistiset piirteensä, tämä resurssi muuttuu viholliseksi, jota on oikeutettua kaltoinkohdella ja vääntää hänen persoonansa kieroon julmasti. Tämä on julma yritys alistaa toinen mukautumaan omaan narsistiseen itsepetokseen.😬 Hänen oma toimintansa todistaa, että hän on kaukana moraalisesti ylevästä ja hyväntahtoisesta hyvästä ihmisestä. Silti hän uskottelee itselleen olevansa sellainen (vaikka todellisuus on räikeässä ristiriidassa tuon valheellisen uskomuksen kanssa)!”


Erectos pudisteli päätään kasvot punaisina raivosta ja myötähäpeästä. Myös Sophistes oli mykistynyt. 

Hyvyyteen verhottu pahuus on kaikkein pahinta, niin inhottavaa, että se vetää hiljaiseksi.



Passiivipaskamainen ener6giavampirismi ja piilonarsismi

 Hetken hiljaisuuden jälkeen Erectos totesi: “Tällainen toiminta on inhottavaa, koska ihminen imee toisista energiaa, eikä mikään riitä.🫩  ...

Sytyttävimmät ajatuspallot