Itsepetoksen vaikutus älykkyyteen tai sen puutteeseen

 Hiljaisuuden keskellä tuuli ujelsi puiden latvoissa. Syväsukeltajat pohtivat mielessään vaikeita asioita. 

Jonkin ajan kuluttua ajatuspallottelu jatkui.

Erectos sanoi kyynisen kuivalla äänellä: “Itsepetos ei ole ilmaista.😐 Se voi maksaa enemmän kuin arvaisikaan. Kaikenlainen keskenkasvuisuus ja passiivipaskamaisuus nousevat usein samasta lähteestä: itsepetoksesta. Juuri totuuden torjuminen on voinut jättää ihmisen pienen lapsen tasolle, koska itsepetos estää henkisen kasvun. Jos ihminen on elänyt narsitisissa olosuhteissa vailla terveitä aikuisen ihmisen roolimalleja, silloin oppii nuo narsistiset käytösmallit väistämättä. Jos lasta ei ole rakastettu omana itsenään, hänen käyttäytymistään on kontrolloitu ja häntä on rangaistu toistuvasti mitä mielivaltaisemmista syistä, tällöin ihminen oppii, että kyseessä on normaali tapa toimia. Koska häntä ei ole rakastettu, ei toisiakaan tarvitse rakastaa, vaan heitä voi käyttää omien tarpeiden täyttäjinä ilman vastavuoroisuutta. Hän voi käyttää sumeilematta toisia hyväkseen eikä ota muiden tunteita ja tarpeita huomioon. Hän oppii, ettei muillakaan ihmisillä ole olemassa todellista sisintä, jota tulisi kuunnella empaattisesti ja ymmärtää. Sen sijaan hän vaatii toisia kuuntelemaan empaattisesti ja ymmärtämään itseään. Toiset ovat olemassa hänelle vain hänen omien tarpeidensa kautta. Koska hän ei ole saanut olla lapsena arvostettu ja rakastettu, hän haluaa sitä aikuseina pakonomaisesti. Mitä voimakkaampaa pakonomainen käytös on, sitä vakavampi vaurio minuudessa on. Tällainen ihminen ei ole päässyt kasvamaan aikuiseksi. Hän ei ole oppinut rajojen merkitystä eikä hän ole myöskään oppinut, että toisillakin on tarpeita, tunteita, ajatuksia ja tahto, jotka voivat olla erilaisia kuin hänen omansa. Hänellä ei ole kykyä ratkaista konflikteja, vaikka hän kyllä osaa niitä aiheuttaa. Hän ei kestä lainkaan krtitiikkiä eikä kykene sietämään pettymyksiä ilman uhkaa hauraan minuuden hajoamisesta. Hauraan egon suojeleminen ikäviltä tosiasioilta vaatii jatkuvaa kontrollointia, mikä on hänelle täysin luonnollinen asia. Koska häntä on kontrolloitu, hänen on kontrolloitava toisiakin. Tämä pakonomainen hallinnan tarve ilmenee usein hienovaraisena mutta jatkuvana tarpeena vaikuttaa toisten ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen. Koska hän ei kykene kohtaamaan kontrollointiaan avoimesti - sehän rikkoisi hänen passiivis-aggressiivisen uhrin roolinsa -, hänen keinonsa ovat epäsuoria, manipuloivia ja usein uhrin näkökulmasta hämmentäviä. Tässä joitakin hänen keinoistaan:

1. Välillinen kontrolli - Kiusaamatta kiusaaminen: Hän voi esittää avuttomuutta, marttyyriytta tai passiivisuutta, mutta samalla asettaa vastapuolen tilanteeseen, jossa tämä joutuu tekemään päätökset tai kantamaan vastuun. Näin hän hallitsee toista epäsuorasti. Tämä saa vastapuolen tuntemaan syyllisyyttä ja pakotettua vastuuta hänen tunteistaan, jolloin hän saa toisen tekemään päätöksiä, jotka hyödyttävät enemmän häntä kuin toista. Tämä on keino käyttää toista hyväkseen ja uuvuttaa toinen mahdottoman taakan alle: yksi ihminen ei voi kantaa kahden ihmisen vastuuta.

2. Emotionaalinen manipulointi: Hän saattaa vetää vastapuolen mukaan toistuviin draamoihin ja tunnevuoristoratoihin, joiden avulla imetään vastapuolen empatiaa, tukea ja voimavaroja. Keinoja tähän ovat esim. yllättävät kriisit, itkuisuus ja itsesääli, masentuneisuuden näyttely, uhriutuminen ja piilotettu raivo. Näiden avulla hän syyllistää vastapuolta ja pyrkii saamaan tämän kokemaan velvollisuudekseen “pelastaa” hänet. Tämä sitoo toisen hänen tahtoonsa. Samalla hän voi lietsoa häpeää ja syyllistää vastapuolta saaden tämän tuntemaan, että hän onkin kaikkien ongelmien syyllinen ja myös vastuussa avuttoman raukan toiminnasta. Hän voi vyöryttää toista ongelmillaan ohittaen toisen ongelmat ja saa näin aikaan sen, että toinen kokee jatkuvaa painetta toimia hänen hyväkseen ja ohittaa omat tarpeensa.

3. “Unohtaminen” ja velvollisuuksien laiminlyönti: Hän jättää toistuvasti velvollisuutensa täyttämättä, ei välitä vastavuoroisuudesta ja unohtaa lupauksensa. Hän pakenee vastuutaan toistuvasti jättäen taakkansa uuvuttamaan vastapuolen elämää. Tämä asettaa toisen tilanteeseen, jossa tämä joutuu sietämään paskamaista toimintaa ja siivoamaan paskan, jonka passiivipaska on levittänyt.💩 Hän kun “ei tiedä eikä osaa”, ja niinpä hän laittaa toisen tekemään oman osuutensa. Tämä on hyvin passiivinen tapa hallita tilannetta ja vastapuolen toimintaa.

4. Jatkuva vähättely ja arvostelu: Hän voi hallita vastapuolen itsetuntoa heikentämällä sitä toistuvilla piiloviesteillä, jotka saavat toisen kokemaan riittämättömyyttä ja arvottomuutta. Toisen rehellinen palaute on uhka, joka täytyy torjua väittäen, että toinen on joko väärässä tai liioittelee. Tämä saa toisen kokemaan epävarmuutta ja hän alkaa kyseenalaistamaan havaintojaan ja päätöksiään, mikäli manipulointi tehoaa. Tämä on salakavala keino saada toinen alttiimmaksi manipuloinnille.

5. Vetäytyminen ja hylkäämisen pelon ruokkiminen: Hän käyttää sanatonta uhkailua vetäytymällä fyysisesti tai emotionaalisesti, kun toinen ei tee, mitä hän haluaa. Tämä saa toisen kokemaan, ettei voi luottaa lainkaan minävaurioiseen. Tarkoitus on saada vastapuoli mukautumaan raukan tahtoon ja toimimaan hänen mielikseen. Tämä keino voi kääntyä raukkaa itseään vastaan (kuten muutkin manipulointi- ja kontrollointikeinot), koska hän rikkoo luottamuksen omalla käytöksellään ja haavoittaa vastapuolta saadakseen tämän hallintaansa.

6. Konfliktien tahallinen välttely: Hän välttelee rehellisiä ja avoimia keskusteluja kuin ruttoa, eikä hänellä ole halua ratkaista konflikteja. Sen sijaan hän pakenee kuin kakara, viivyttelee, välttelee ja käyttää näin passiivista vastarintaa säilyttääkseen kontrollin. Tämä voi ilmetä teennäisellä halulla selvittää asiat, vaikka hän samaan aikaan sabotoi todellisen edistymisen. Hän tekeytyy katuvaksi saadakseen toisen keskusteluyhteyteen, mutta ei kohtaa toista rehellisesti, vaan jatkaa manipulatiivista ja defensiivistä käytöstään. Tämä tietenkin haavoittaa toista vain lisää. Kun toinen kokee, ettei mikään liiku eteenpäin ja hän joutuu yksin puskemaan asioita eteenpäin toisen viskoessa paskaa niskaan muurin takaa, toisen ei auta kuin luovuttaa. Kun paskasade vain jatkuu, eikä aito kohtaaminen ja rakentava keskustelu ole mahdollisia, toisen on syytäkin luovuttaa ja suojautua.”

Sophistes vastasi puuskahtaen: “On ironista, kuinka tällainen ihminen ajaa itse toisen pois luotaan pyrkiessään manipuloimaan ja kontrolloimaan toista. Passiivipaska pelkää menettävänsä kontrollin ja kontrolloi sitäkin enemmän, ja juuri siksi tuo pelko toteutuu: hän menettää kontrollin. Siitä huolimatta hän ei herää todellisuuteen, vaan jatkaa samaa rataa, koska muuten hän joutuisi kohtaamaan omat pelkonsa, riittämättömyytensä, häpeänsä ja vääristyneen minäkuvansa, joka on ristiriidassa todellisuuden kanssa. On selvää, ettei hän ole penaalin terävin kynä. Koska hän on jäänyt kehityksessään lapsen tasolle, se myös ilmenee hänen toiminnassaan. Tällaisen ihmisen itsekäs käytös todistaa, ettei hänellä ole tunneälyä, ja tämän vuoksi myös yleinen älykkyys on jäänyt puutteelliseksi. Älykkyys ei ole vain sanoja tai matematiikkaa, vaan ennen kaikkea se on tekoja, vastuullisuutta, vastavuoroisuutta, empatiakykyä, kykyä kuunnella ja ymmärtää toisten tunteita ja ajatuksia, kykyä ajatella muitakin kuin itseään, kykyä käsitellä konfliktit rakentavasti ja ottaa vastaan rakentavaa kritiikkiä ilman tarvetta käyttää lapsellisia defenssejä. Minävaurioinen toimii päivastoin ja silti saattaa uskotella olevansa keskivertoa älykkäämpi olento. Valitettavasti hänen käytöksensä kertoo aivan muuta.”

 

Erectos sanoi: “Tunneälyn puuttumiseen viittaavat nämä merkit:

1. Empatian puute: Ihminen ei kykene asettumaan toisen asemaan, vähättelee, ohittaa ja mitätöi toisen tunteita. Hän ei ymmärrä, miksi joku voisi reagoida eri tavalla kuin hän itse eikä kykene kohtaamaan rehellistä palautetta (varsinkin, kun se sotii hänen minäharhaansa vastaan).

2. Huono itsehillintä: Hän antaa tunteidensa hallita toimintaansa eläen niiden sokeassa ohjauksessa. Hän voi räjähtää äkkiarvaamatta ja kieltää olevansa vihainen. Hän ei tunnista omia tunteitaan eikä niiden vaikutusta toisiin.

3. Sosiaalisten taitojen puute: Hän ei osaa kuunnella toista vaan saattaa keskeyttää tai odottaa vain pääsevänsä ääneen. Hän ei ymmärrä sosiaalisia vihjeitä, käyttäytyy kömpelösti tai loukkaavasti tajuamatta, miksi se loukkaa toista.

4. Liiallinen itsekeskeisyys: Kaikki pyörii hänen ympärillään, toisten tunteet ja tarpeet ovat toissijaisia. Toiset ovat hänelle välineellisessä asemassa eikä vastavuoroisuus voisi vähempää kiinnostaa. Hän ei osaa ottaa vastuuta virheistään eikä olla aidosti pahoillaan; vika on toisissa kuitenkin.

5. Mustavalkoinen ajattelu: Hän ei kykene näkemään asioita useista näkökulmista, kaikki on joko-tai, hyvä-paha, ystävä-vihollinen. Välimaastoa ei ole. Hän ei siedä epävarmuutta tai monimutkaisuutta ihmissuhteissa. Ystävä voi muuttua hetkessä viholliseksi, jos tämä sanoo epämiellyttäviä tosiasioita.”

Sophistes sanoi: “Älyllisten kykyjen puutteisiin viittaavat nämä merkit:

1. Kyvyttömyys käsitellä tietoa (etenkin epämiellyttäviä tosiasioita): Henkilö ei ymmärrä monimutkaisia ohjeita, ajatusketjuja tai loogisia rakenteita. Tämä ilmenee etenkin silloin, kun ne liittyvät asioihin, joita hän torjuu ja kieltää. Hän ei kykene käsittelemään minäkuvastaan poikkeavaa tietoa eikä kykene ymmärtämään ikäviä tosiasioita itsestään, jotka ovat muille ilmeisiä. Hän tekee usein päätöksiä tunteiden ohjaamana vailla kriittistä harkintaa, eikä hän hahmota syy-seuraussuhteita.

2. Kapea ajattelumaailma: Henkilö ei ole kiinnostunut kasvamaan, oppimaan uutta ja haastamaan omia uskomuksiaan. Hän jää kiinni toistuviin kaavoihin, eikä jaksa nähdä vaivaa muuttaakseen ajatteluaan ja toimintaansa, vaikka nämä olisivat haitallisia. Hän ei kykene ajattelemaan laatikon ulkopuolelta eikä katsomaan asioita toisten näkökulmasta.

3. Vääristynyt minäkuva ja itsetunto: Hän on joko muita parempi, ylimielinen ja “aina oikeassa” tai jatkuvasti muita huonompi, avuton ja “surkea, paha ihminen”. Hän ei kykene asettumaan samalle viivalle muiden kanssa, vaan menee ääripäästä toiseen. Hän ei tunne itseään realistisesti, vaan on perustanut minuutensa hauraiden valheiden varaan. Hän ei tunne omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Vahvuuksia hän paisuttelee ja heikkoudet kieltää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon, vaan jää yleistäviin pinnallisuuksiin joutuessaan myöntämään vikojaan ja heikkouksiaan.

4. Puutteellinen kyky ratkaista konflikteja ja ongelmia: Hän tekee joko paniikkiratkaisuja tai välttelee vaikeuksia kieltäen jopa niiden olemassaolon. Hän ei pysty ratkaisemaan edes itse aiheuttamiaan konflikteja, vaan pakenee vastuutaan kuin pieni lapsi. Hän odottaa passiivisena, että muut hoitavat asiat kuntoon hänen puolestaan vielä aikuisenakin.

5. Huono havaintokyky ja puutteellinen kriittinen ajattelukyky: Ei tunnista valhetta totuudesta, vaan vääristää totuuden valheeksi ja valheen totuudeksi. Hän ei kykene syvällisiin ja rakentaviin keskusteluihin, vaan keskustelu rajoittuu pinnallisiin aiheisiin ja ennen kaikkea häneen itseensä. Hän kaappaa kaiken tilan itselleen jaaritellen monologejaan eikä ota vastaan rakentavaa kritiikkiä.🙄”

Erectos totesi: “Tämä ei tarkoita, että kaikki tunneälyttömyys ja älykkyyden puute olisivat pysyviä. Jotkut vain eivät ole koskaan oppineet parempia taitoja, vaan ovat jääneet kehityksessään pienen lapsen tasolle. Tämä ei tarkoita, että tilanne olisi toivoton. Näissä voi kehittyä, jos vain motivaatiota ja tukea löytyy. Mutta jos joku ei edes tajua, että tällainen ongelma on olemassa, vieläpä hänellä itsellään, siinä on todellinen kompastuskivi. Tällainen ihminen näkee ongelman automaattisesti toisissa, eikä kykene ottamaan vastaan rehellistä palautetta loukkaantumatta. Ja mikä pahinta, hän ei kykene ottamaan vastuuta itsestään vaan viskaa taakkansa toisten harteille. Vastuuttomuus ei kuulu aikuisuuteen ja rakentavaa kritiikkiäkin tulisi pystyä ottamaan vastaan ilman lapsellisia defenssejä.🤨 Ilman rakentavaa kritiikkiä kun ei voi kasvaa.”

Sophistes sanoi: “Ei vaadi psykologin koulutusta tunnistaa, että aikuinen on jäänyt henkisesti pienen lapsen tasolle. Monet merkit ovat niin selviä, että ne huutavat läpi tilanteen kuin riemunkirjavat mainosvalot.🤣 Tässä muutamia yleisiä piirteitä, jotka viittaavat ihmisen jääneen henkisesti pieneksi lapseksi:

1. Itsekeskeisyys (egosentrismi): Ihminen kokee, että maailma pyörii hänen ympärillään, ja loukkaantuu, kun näin ei ole. Kaikki, mitä muut tekevät ja sanovat, tulkitaan henkilökohtaisesti.🙄 Hänen on oltava huomion keskipiste, tarve huomioon on loputon. Toiset ovat olemassa vain hänen tarpeidensa täyttämiseen ja jos hän ei saa, mitä haluaa, hänen maailmansa on romahtamaisillaan. Hän ei ota huomioon toisten tarpeita ja tunteita, koska hänen omansa “ovat ainoa asia, jolla on väliä”. Tämä on ilmeisen narsitinen piirre, joka johtaa yksipuolisiin ja toisia uuvuttaviin ihmissuhteisiin. Tällainen ihminen vaatii toisten ajan, tuen, huomion ja voimavarat itselleen vailla kykyä antaa näitä takaisin vastavuoroisesti. Hänelle vastavuoroisuus on vieras ja ärsyttävä asia, eikä toiset saisi edes odottaa häneltä moista.😬 Toisten tulisi vain antaa loputtomiin, eikä mikään riittäisi. Vaikka hän saisi kuinka vilpitöntä tukea, hän ei osaa arvostaa sitä, vaan vaatii lisää. Tämä on emotionaalista hyväksikäyttöä.

2. Tunnepurkaukset ja impulsiivisuus: Hän on aikuinen, joka käyttäytyy kuin 5-vuotias karkkikaupassa. Hän ei osaa käsitellä turhautumista eikä pettymyksiä. Hänellä ei ole kykyä ajatella, miten hänen toimintansa vaikuttaa toisiin, hänellä kun on oikeus ihan kaikkeen. Jos hän kokee, että hänellä on tarve satuttaa toisia, hän tekee sen sumeilematta. Hän ei kykene ottamaan vastaan rakentavaa kritiikkiä, vaan reagoi lapsellisen defensiivisesti, ikään kuin olisi suuri vääryys antaa rehellistä palautetta. Kiukkukohtaukset voivat ilmetä myös passiivis-aggressiivisen käytöksen muodossa, kuten mykkäkoulua, tuntikausien mököttämistä ja hiljaista rankaisua, jossa kostetaan toiselle tämän tekemä “vääryys”. Tämä “vääryys” voi olla rehellisyys, itsenäisyys, vastavuoroisuuden toivominen, huomion osoittaminen toisille, ajan antaminen toisille, huonon käytöksen (esim. manipuloinnin) esiin ottaminen, vaatimus ottaa vastuu itse ja katsoa rehellisesti peiliin, sekä lopulta kun voimavarat ja sietokyky loppuvat, rajojen vetäminen tuhoisan toiminnan takia.

3. Vastuun välttely: Tällainen ihminen ei pysty kantamaan vastuuta omista teoistaan ja virheistään, vaan projisoi ja sysää ne toisten kannettavaksi.😵‍💫 Kaikki on aina jonkun muun syytä. Rakentava kritiikki on hänelle kiusaamista ja julmuutta. Hän uskoo olevansa niin erityinen, ettei vastuu kuulu hänelle, vaan hän saa elää loisena toisten kustannuksella vähät välittäen siitä, kuinka tuhoaa toisten elämää vastuuttomuudellaan. Hän voi odottaa, että joku muu (kuten vanhemmat, ystävä, puoliso) kantaa hänen vastuunsa ja pelastaa hänet kaikista ongelmista (jotka hän on itse aiheuttanut). Juuri tämä piirre viittaa narsismiin: Hän on vain viaton uhri, eikä hän voi mitään itselleen - niinpä vastuu kuuluu toisille eikä hän kykene näkemään, että hän itse on ongelmien aiheuttaja ja toisten elämän ankeuttaja.😣 Jos joku sanoo tämän suoraan - tuo rehellinen ihminen on pahantekijä ja syyllinen.

4. Vahva tarve huomiolle: Hän hakee huomiota hinnalla millä hyvänsä, koska hän ei voi sietää jäävänsä “näkymättömäksi”. Jos toiset saavat huomiota, hän tulee ja kaappaa huomion itselleen. Hän ei kykene keskustelemaan terveellä tavalla, vaan riistää pääosin kaiken huomion itselleen vuodattaen dramaattisesti vaikeutensa vastapuolen niskaan. Hän ei osaa kuunnella toisia, vaan saattaa keskeyttää, odottaa pääsevänsä ääneen ja pian kääntääkin huomion takaisin itseensä. Toisten ongelmat ja aiheet ovat hänelle vain ponnahduslauta hänen asioihinsa. Hän kääntää tilanteet automaattisesti itseensä pakottaen toiset ainaisen kuuntelijan ja tukijan rooliin. Toiset ovat hänelle henkisen onanoinnin välineitä, joilta saa ottaa antamatta aidosti takaisin.🫣

5. Konfliktien käsittely kuin hiekkalaatikolla: Ristiriitatilanteessa hän joko räjähtää, hyökkää (ja projisoi), uhriutuu ja vajoaa itsesääliin, mököttää, syyttää tai juoksee karkuun. Häneltä puuttuu kyky käsitellä konflikteja aikuismaisesti. Vähäinenkin (ja usein tahallinen) väärinkäsitys laukaisee massiivisen draaman. Kritiikki kimpoaa hänestä takaisin, koska se uhkaa hänen haurasta egoaan. Hän voi oikeuttaa manipuloinnin ja henkisen väkivallan suojellakseen tuota haurasta minuutta, joka ei kestä todellisuutta. Koska hänellä ei ole kykyä rehelliseen itsereflektioon, hän ei kykene rakentavaan keskusteluun. Aiheellisen kritiikin antaja muuttuu hänen mielessään kiusaajaksi ja julmaksi sadistiksi, jota vastaan on oikeutettua “puolustautua” (käyttää manipulointia ja henkistä väkivaltaa häikäilemättä, vieläpä raukkamaisesti uhrin rooliin verhoutuen). Hän kokee oikeudekseen sysätä oman vastuun toisen niskaan (vaikka tietää sen tuottavan toiselle kärsimystä) ja paeta kuukausikaupalla vastuun ottamista, koska hänen vain “täytyy suojella itseään ja omaa mukavuuttaan”. Tämä on ilmeistä narsismia, jossa oman egon ja mukavuuden suojelu oikeuttavat jopa toisten elämän tuhoamisen ja pitkäaikaisen henkisen kidutuksen. Kun joku näkee hänet totuudenmukaisesti, tämä muuttuu hänen vastustajakseen. Koska hän vastustaa totuutta itsestään, totuuden puhujat muuttuvat hänen vihamiehikseen.

6. Mustavalkoinen ajattelu: Hänellä ei ole kykyä nähdä harmaan sävyjä, vaan hän menee ajattelussaan ääripäästä toiseen. Ihmiset ja tilanteet ovat joko hyviä tai pahoja. Hyvä ja paha eivät voi elää rinnakkain edes hänessä itsessään, ja siksi hän kieltää pimeät puolensa uskoen omaan moraaliseen hyvyyteensä (vaikka hän samalla kaltoinkohtelisi toisia, hän uskoo olevansa hyvissä aikeissa). Hän ei näe itseään eikä toisia realistisesti. Hän (tai toinen) on joko täysin hyvä tai täysin paha. Kun hänen pimeät puolensa tuodaan esiin, hän olettaa, että hänen hyvät puolensa katoavat kokonaan eikä hänessä ole enää kuin nuo pimeät puolet (ja tuo toinen on myös paha, kun kehtaa tuoda esiin ikäviä tosiasioita). Hän voi olettaa, että vastapuolikin näkee hänet täysin pahana ja kauheana ihmisenä, eikä luovu tästä uskomuksesta, vaikka vastapuoli toisi esiin tuon kypsymättömän oletuksen epärealistisuuden.😖 Koska hän ei kykene näkemään itseään totuudenmukaisesti, ei hän näe toisiakaan totuudenmukaisesti. Hän projisoi omat vikansa ja pimeät puolensa toisiin ja vääristää toisten persoonan kieroon, eikä lopeta tätä, vaikka hänelle tästä sanottaisi. Tämän vuoksi tällaisen henkisen kakaran tasolle jääneen kanssa ei voi olla saamatta turhia haavoja ja turhaa paskaa niskaan.

7. Heikko tunnesäätely ja -ymmärrys: Tunneskaala liikkuu ääripäissä: joko hän on yli-innokas tai täysin lannistunut. Pienikin loukkaantuminen johtaa raivoon, itkuun tai täydelliseen vetäytymiseen. Hän ei tunnista eikä ymmärrä omia tunteitaan, koska on koko ikänsä niitä tukahduttanut. Hän kieltää negatiivisiksi kokemiaan tunteitaan, vaikka ne olisivat toisille ilmeisiä. Hän voi väittää jopa, etteivät viha, kauna, raivo, halveksunta ja kateus kuulu hänen tunneskaalaansa (mikä on oman inhimillisyyden kieltämistä).🙄 Tunneäly on ilmeisen olematon tällaisella ihmisellä, eikä hänellä ole kykyä empatiaan toisia kohtaan. Omat vääryytensä hän kyllä oikeuttaa itsemyötätuntoon vedoten, mutta ei kykene asettumaan lainkaan toisen asemaan. Hän voi olla jopa täysin välinpitämätön toisen tunteista, mikä mahdollistaa äärimmäisen julmuuden harjoittamisen. Vaikka toinen yrittäisi tuoda esiin, kuinka hänen käytöksensä tuottaa toiselle kärsimystä ja on tehnyt elämästä henkisen helvetin, hän ei välitä lainkaan, vaan hän saattaa jopa pitkittää toisen tuskaa tahallaan.

 Myös nämä piirteet ilmentävät henkisen kypsymättömyyden dynamiikkaa:

1. Tarve hyväksynnälle ja holhoamiselle: Hän tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua, kehumista ja hyväksyntää toisilta, koska ei ole sinut itsensä kanssa. Hän hakee aikuisena “vanhemman” hahmoa, joka kantaa vastuun hänen puolestaan. Hän ripustautuu toisiin kuin loinen ja käyttää heitä polttoaineenaan itsensä toteuttamiseen vailla aikomustakaan toimia vastavuoroisesti. Kun tämä ilmeinen emotionaalinen hyväksikäyttö otetaan esiin, hän ohittaa koko asian kääntäen aiheen jälleen itseensä.😬 Hän ei kykene ymmärtämään sitä, miltä tällainen hyväksikäyttö toisesta tuntuu, eihän hänen mielestään mitään vääryyttä ole edes tapahtunut! Toisen kuuluikin antaa aktiivinen ja omistautunut tukensa, kannustaa jatkuvasti ja uuvuksiin asti, sehän on ihan luonnollista! On törkeää, että toinen edes odottaa vastavuoroisuutta häneltä.

2. Elämä on yksi pitkä leikki: Aikuisen velvollisuudet, kuten työ, raha ja ihmissuhteet, tuntuvat hänestä vain tylisltä ja vaivalloisilta. Jos häneltä odotetaan vastuullisuutta ja vastavuoroisuutta, hän kokee sen vääryytenä. Hän ei kykene terveisiin ja vastavuoroisiin ihmissuhteisiin, koska sehän vaatisi kasvamista vastuulliseksi aikuiseksi. Jos joku tätä häneltä odottaa, se vaatii häneltä liikoja ja on suorastaan mielivaltainen. Toisten tulisi vain olla hänen energialähteenään ja polttoaineenaan, antaa hänen elää loisena heidän kustannuksellaan ja kantaa hänen taakkansa ja vikansa kiltisti.🤯 Hän voi  olettaa, että toisten kuuluu antaa kaikki hyvä itsestään hänelle ja hän saa viskata kaiken paskan ja omat vikansa toisten niskaan; tällainen on hänen käsityksensä vastavuoroisuudesta. Toiset ovat velvoitettuja antamaan hänelle hyvää uuvuksiin asti, hän on oikeutettu maksamaan hyvän pahalla.

3. Heikko stressinsietokyky: Mikä tahansa vastoinkäyminen voi tuntua hänestä ylitsepääsemättömältä esteeltä. Haasteiden edessä hän lannistuu ja ongelmien edessä hän luovuttaa. On helpompi jäädä itsekkääksi pikkulapseksi kuin kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi.🫡 Niinpä hän mieluummin uskottelee itselleen, ettei mitään ole tehtävissä, kun olisi aika ottaa vastuu ja alkaa kasvamaan aikuiseksi, mitä sitten vaikka toiset joutuisivat kärsimään hänen passiivisesta paskamaisuudestaan.”

Erectos vastasi: “Näin äärimmäinen pieneksi lapseksi jääminen on hämmentävää.😵 Vaikka olisi kokenut kuinka kauheita asioita ja saanut puutteellisen kasvatuksen, on oma valinta jättää kasvu väliin aikuisena. Jokaisen elämä on hänen omissa käsissään, eikä lapsen tasolle jäänyt aikuinen voi syyttää kuin itseään siitä, ettei ole panostanut omaan kasvuun. Jokaisella on kaikki mahdollisuudet kasvaa ja oppia uutta, koska nämä mahdollisuudet ovat ihmisessä itsessään. Meihin on luotu käsittämätön kasvupotentiaali, ja sen käyttämättä jättäminen on typerää.😵‍💫 Siinähän heittää itsensä hukkaan ja jää pienen lapsen tasolle odottaen, että muut elävät hänen puolestaan, antavat hänelle kaiken hyvän ja ottavat vastaan kaiken pahan, jota hän ei halua itse kantaa eikä kohdata. Tällainen on itsepetosta, jossa toisia käytetään hyväksi vedoten omaan kurjaan menneisyyteen. Moni hyvin vaikeista oloista selvinnyt on kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi tai edes kasvamassa vastuulliseen aikuisuuteen. Jos ihminen tunnistaa käytöksensä ongelmat ja on motivoitunut työskentelemään itsensä kanssa, kehitys on mahdollista. Kasvu lähtee vain itsestä, eikä muut voi saada kakaraa kasvamaan.😑 Jos ihminen näkee itsensä aina uhrina, eikä koe tarvetta kasvaa ja muuttua (mikä on vähintäänkin outoa tuossa tilassa), tilanne pysyy samana - ja silloin kaikki muut joutuvat maksamaan kovan hinnan hänen raukkamaisuudestaan. Mikäli henkilö on narsistinen, tämä on hänelle aivan bueno, koska näin hän voi säilyttää oman mukavuutensa.”

Sophistes totesi: “On todella sairasta, jos oma mukavuus edellyttää toisten kärsimystä!🥴 Mitä mukavuutta sellainen on? Jos ihminen todella kykenee pitämään yllä omaa mukavuuttaan toisten kärsimyksen kustannuksella, silloin hänen omatuntonsa on paatunut. Hän voi pitää jopa julmuuden harjoittamista oikeutettuna, kunhan se turvaa hänen (ilmeisen sadistisen) mukavuutensa ja suojelee hänen haurasta egoaan. Tarkoitus pyhittää keinot ja toisten ei auta kuin kestää, sietää ja kaiken piinan jälkeen heidän tulee jatkaa antamista ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.😵 Tällainen toiminta on julmuutta ja ilmeistä hyväksikäyttöä, johon sisältyy myös piittaamatonta kaltoinkohtelua. Jos oman egon suojelu ja mukavuuden ylläpitäminen oikeuttaa tällaista, eikä siinä muka ole mitään väärää eikä pahoja aikeita, kyseessä on narsistinen itsepetos ja hyvin ankara sellainen. Jos näin toimiva ei suostu näkemään oman toimintansa todellisuutta ja itsekkäitä motiivejaan, vaan tekee pahantekijöitä hänen hiljaisen pahoinpitelynsä kohteeksi joutuneista, hän paaduttaa itseään yhä enemmän. Hän ei tahallaan halua nähdä sitä, mikä on ilmeistä ja torjuu totuuden, joka voisi hänet vapauttaa tuosta karmeasta syklistä.”

Erectos vastasi: “On päivänselvää, että hyväksikäyttöä tapahtuu silloin, kun toinen osapuoli ottaa enemmän kuin antaa ilman aikomustakaan vastavuoroisuuteen. Mieleeni tuleekin esimerkki elävästä elämästä. Tällainen yksipuolinen dynamiikka imee energiaa ja jättää toisen tyhjäksi ja uupuneeksi. Se saa toisen myös tuntemaan, ettei hän ole arvokas persoona, vaan pelkkä väline, jota käytetään. Kun toinen tuo esiin tämän uuvuttavan epätasapainon, hyväksikäyttäjä voi sanoa: “Ymmärrän toisaalta pettymyksesi, mutta enpä minäkään ole viime aikoina saanut paljoakaan aikaan…” Toisaalta hän siis ei ymmärrä, miksi toinen tuntee itsensä hyväksikäytetyksi ja on syystäkin loukkaantunut. Kuinka joku voi olla noin täynnä itseään?🤔 Tällainen on oppikirjaesimerkki tunteiden vähättelystä ja oman vastuun pakenemisesta. Sen sijaan, että hän myöntäisi käyttäneensä toista hyväkseen ja ottaisi vastuun, hän siirtää keskustelun (mihinkäs muuhunkaan) kuin itseensä!🙄 Näin hän tekee toisen näkymättömäksi. Kun hän ei kuuntele, vaan vähättelee ja ohittaa toisen loukkaantumista, toisesta todennäköisesti tuntuu, ettei hänen kokemuksiaan, tunteitaan ja arvojaan olisi olemassakaan itsekkään ihmisen maailmassa. Ja silti itsekäs hyödyntäjä on käyttänyt toista polttoaineenaan ja toteuttanut itseään käyttäen toisen voimavaroja hyväkseen! Hänen aikaansaannoksensa on tehty toisen aktiivisen tuen, innostuksen, kehujen, kannustuksen, palautteen, omistautuneen keskittymisen, tuntikausien keskustelun ja toisen vilpittömän energian voimin (vailla haluakaan vastavuoroisuuteen, vaikka toinen antoi itsestään uuvuksiin asti), ja silti hän pitää sitä saavutuksena!😳 Voiko sitä pitää omana saavutuksena, kun siihen on käytetty toisen voimavaroja polttoaineena ilman aikomustakaan toimia vastavuoroisesti?🤨

 Se on itsekästä hyödyntämistä, ei oman lahjakkuuden ja potentiaalin toteuttamista. Vaikka olisi lahjakas jossain, lahja on hukassa, jos sen käyttämiseen tarvitaan toisen ihmisen energiaa, jota ilman työ jäisi tekemättä. Kun toinen olisi tarvinnut vastavuoroisesti tukea, itsekäs hyödyntäjä ei sitä antanut. Sen sijaan itsekäs hyödyntäjä alkoi kartella toista ja suorastaan pakeni paikalta, kun olisi ollut aika toimia vastavuoroisesti. Lopulta toinen sai väkinäisesti vastineeksi vain pinnallista ja jopa välttelevää “tukea”, joka ei vastannut toisen antamaa panosta. Itsekäs hyödyntäjä ei ollut aidosti sitoutunut tukemaan toista, vaan yritti näyttää “tukea”, joka sekin näytti olevan mekaanista, epäaitoa ja väkinäistä.🫣 Kannustaminen ilman aitoa tunneyhteyttä ja konkreettista tukea voi tuntua jopa loukkaavalta. Kun sanoista puuttuu sisältö ja kannustamisesta puuttuu aitous, sitä ei voi olla huomaamatta. Se on vain pinnallinen ele, joka yrittää näyttää hyvältä ulospäin, mutta ei sisällä aitoa sitoutumista ja tunneyhteyttä. Teeskennelty tuki on surkeaa näytelmää, jonka epäaitoutta ei voi olla havaitsematta. Se on piilotettua halveksuntaa, kun toista ei pidetä edes aidon tuen arvoisena, ei vaikka tämä olisi ensin antanut täyden tukensa tälle teeskentelevän tuen antajalle.☹️ Kun toinen huomaa, ettei itsekäs hyödyntäjä kykene vastavuoroisuuteen, tämä lakkaa odottamasta hänen tukeaan (ja päättää olla jatkossa antamasta tukeaan hänelle). Koska toinen ei ole riippuvainen toisten voimavaroista, hän jättää teeskentelijän omaan arvoonsa ja keskittyy työhönsä yksin. Kun toisen työ etenee ja tuottaa menestystä puutteellisesta tuesta huolimatta, itsekäs hyödyntäjä kokee kateutta ja tuntee toisen uhkana. Kun toinen saa aikaan omilla voimavaroillaan ja hänen työnsä menestyy, itsekäs hyödyntäjä kokee sen usein itselleen negatiivisena, vaikka ei sitä suostuisi myöntämään. Hänen kehonkielensä paljastaa, ettei hän kykene aidosti iloitsemaan toisen menestyksestä, vaan kokee kateutta ja uhkaa.😬 Tämä on klassinen merkki kypsymättömästä ja hyväksikäyttävästä dynamiikasta. Itsekäs hyödyntäjä käytti toisen tukea ja energiaa hyödykseen, mutta ei ollut valmis tekemään samaa toiselle - ja näki toisen jopa uhkana omalle egolleen ja saavutuksilleen. Vaikka hän sai toisen vilpittömän tuen ja arvostuksen, hän ei kyennyt pitämään tätä arvossa, vaan koki toisen jopa uhkaksi. Mitä tämä kertoo hänestä?” 

 

Sophistes huokaisi syvään ja vastasi: “Olipa surullinen tapausesimerkki! On todella itsekästä käyttää toisen vilpittömyyttä hyväkseen ja pitää tätä energianlähteenään vailla vastavuoroisuutta! Tällainen toiminta kertoo jotain itsekkään hyödyntäjän karusta mielenlaadusta:

1. Kypsymättömyys ja tunneälyn olemattomuus: Hän toteuttaa itseään toisten voimavaroja hyväksikäyttäen ikään kuin se olisi täysin luonnollista. Hän ei kykene täysin edes ymmärtämään, miksi toinen kokee tämän loukkaavana. Vaikka toinen tuki häntä, hän osoittaa välinpitämättömyyttä tätä kohtaan eikä kykene tukemaan muuten kuin teeskennellen (mikä on karmivaa). Hän ei kestä toisten menestystä, koska kokee sen heikentävän omaa arvoaan. Tämä kertoo heikosta itsetunnosta ja kilpailuasetelman rakentamisesta jopa läheisiin ihmissuhteisiin.

2. Vastuun välttely ja itsekkyys: Hän ei kykene ottamaan vastuuta teoistaan ja haluaa pitää huomion itsessään vaikka väkisin. Hän voi ohittaa kylmästi toisen tunteet ja kääntää aiheen itseensä ikään kuin toisen tunteet olisivat yhdentekeviä. Hän ei halua kohdata sitä karua faktaa, että käytti toista hyväkseen itsensä toteuttamiseen eikä näytä edes katuvan tuota emotionaalista riistoa.

3. Itsekäs hyväksikäyttäjä: Hän todennäköisesti tiesi, että toiselta saisi antaumuksellista tukea ja kehuja, mutta ei ollut valmis sijoittamaan samaa panosta toiseen. Hän otti toiselta sen, mitä tarvitsi ja pakeni, kun oli hänen vuoronsa olla läsnä.🤥 Jotta hän ei olisi menettänyt toista elämästään, hän yritti teeskennellä tukea, mutta huonoin tuloksin. Tukea kun ei voi teeskennellä: vain aito ja vilpitön tuki toimii. Ihminen kyllä aistii, onko tuki vilpitöntä vai pelkkää pinnallista teeskentelyä. On karmivaa ja surullista, kun itsekäs hyödyntäjä ylipäätään kykenee käyttämään toisen vilpittömyyttä hyväkseen vailla tunnontuskia!”

Erectos sanoi: “Oli vain hyvä, että toinen teki päätöksen olla jatkossa antamatta tukeaan ihmiselle, joka käytti häntä itsekkäästi hyväkseen. Kukapa haluaisi antaa itsestään enää uudestaan ihmiselle, joka on käyttänyt häntä hyväkseen vailla katumuksen häivää?🤨 Sellaisille on syytäkin vetää rajat ja tehdä selväksi, että on syystäkin pettynyt häneen ja ettei enää tarjoa tukeaan ihmisille, jotka eivät kykene vastavuoroisuuteen vaan käyttävät hyväkseen. On tervettä odottaa tasapainoista ja kunnioittavaa suhdetta - jos itsekäs hyödyntäjä ei siihen kykene, hänen paikkansa ei ole enää toisen elämässä. 

Kun on toistuvasti antanut ja jäänyt tyhjäksi, saanut vielä paskaa ja haavoja osakseen, eikä itsekäs hyödyntäjä halua edes myöntää asiaa, ainut ratkaisu on suhteen katkaisu.😐

 Emotionaalisen hyväksikäytön kokemukset jättävät usein syviä haavoja, joiden käsittely vie aikansa. Viha on luonnollinen ja terve reaktio kaltoinkohteluun. Viha voi muuttua voimavaraksi, kun sitä käyttää rakentavasti. Viha auttaa vetämään rajat ja pitämään niistä kiinni. Ei kuitenkaan kannata jäädä vellomaan itsekkään hyödyntäjän toimintaan, vaan keskittyä omiin projekteihin ja niihin ihmisiin, jotka osaavat arvostaa ja välittää. Jos itsekäs hyödyntäjä ei kykene muuttamaan toimintaansa, hänellä ei ole enää arvoa toisen elämässä. Eihän toisellakaan ollut muuta arvoa kuin käyttöarvoa itsekkäälle hyödyntäjälle. Pinnallinen hyväksikäyttösuhde ei ole ajankäytön arvoinen, vaan sellainen herättää lähinnä pahoinvointia. Onhan se oksettavaa, kun toisen ihmisen vilpittömyyttä ja empatiaa käytetään polttoaineena omaksi hyödyksi! Tällaiset sairaat suhteet opettavat sen, että on oltava tarkkana, kenelle itsestään antaa ja vetää selkeä linja, ettei kukaan pääse enää käyttämään hyväkseen. Tällaiset kipeät kokemukset johdattavat syvällisempään itsetuntemukseen ja rajojen asettamiseen. Kun oppii tuntemaan ja tunnistamaan emotionaaliset riistäjät ja heidän metodinsa, osaa jatkossa suojautua ajoissa. On järkevämpää suunnata syvempiin ja aidompiin suhteisiin, joissa todellinen yhteys ja ystävyys mahdollistuvat.”

Sophistes vastasi: “Paskamaiset kokemukset voi kääntää voimavaraksi ja kasvun mahdollisuuksiksi. Tämä vain vaatii rehellisyyttä ja motivaatiota suunnata kohti kasvua paskamaisista kokemuksista huolimatta. Olisi hulluutta jäädä jumiin paskaan ja kieltää tosiasiat, joita ilman ei voi kasvaa. Näin on käynyt itsekkäälle hyödyntäjälle. Hän on sulkenut silmänsä, korvansa ja sydämensä kipeältä totuudelta ja jäänyt jumiin omaan paskaansa, jonka olemassaolon hän kieltää.🫣

 Kun ihminen käyttää toisia polttoaineenaan toteuttaakseen itseään, se kertoo monia asioita hänen persoonastaan ja kypsyydestään - eivätkä ne piirteet ole kovin mairittelevia:

1. Heikko itsetunto ja itsevarmuus: Tällainen ihminen ei kykene ponnistamaan eteenpäin omalla sisäisellä motivaatiollaan, koska hänellä ei ole uskoa itseensä. Hän tarvitsee muiden jatkuvaa tukea ja kannustusta, jotta edes uskaltaisi yrittää. Tämä tekee hänestä riippuvaisen ulkoisesta hyväksynnästä ja energianlähteistä. Hänellä ei ole vahvaa pohjaa omalle identiteetilleen ja kyvylleen toimia itsenäisesti. Tämä voi johtua lapsuuden kokemuksista, joisssa hän ei saanut riittävästi tukea eikä oppinut itseluottamusta. Jostain syystä hän ei ole pyrkinyt kasvuun edes aikuisena. Voi olla, että toisten varassa eläminen on tuntunut helpommalta, vaikka se tarkoittaakin toisten hyväksikäyttöä. Tämän puolen hän tietenkin torjuu täysin.

2. Itsekkyys ja tunneälyn puute: Käyttämällä toisia polttoaineena hän paljastaa, ettei hänellä ole kykyä asettua toisen asemaan. Toisten tarpeet, tunteet tai panostukset eivät ole hänelle merkityksellisiä - hän näkee ihmiset lähinnä välineenä omien tavoitteiden saavuttamiseen. Tällainen ihminen ei arvosta vastavuoroisuutta eikä ymmärrä, että toiset eivät ole olemassa vain hänen hyödykseen.😬 Tämä viittaa empatian puutteeseen ja mahdollisesti narsistisiin piirteisiin. Sitä vahvemmin ihmisessä on narsistisia piirteitä, mitä hanakammin hän torjuu toisten palautteen eikä kykene muuttamaan omaa käytöstään terveempään suuntaan. Jos hänelle on useita kertoja sanottu vastavuoroisuuden puutteesta, eikä hän ole tehnyt muuta kuin loukkaantunut ja ohittanut toisen palautteen, sitä selvempää on, että kyseessä on narsistinen käytös. Jos aidosti välittää toisista, silloin ottaa heidät vakavasti ja haluaa luonnostaan toimia vastavuoroisesti. Terveessä suhteessa ei olisi jatkuvaa epätasapainoa ja tuskin tulisi mieleenkään sellaista, että toinen käyttää hyväkseen ja pitää vastapuolta energianlähteenään vailla vastavuoroisuutta.

3. Pelko kohdata itsensä ja omat puutteensa: Hän ei uskalla kohdata omaa häpeää ja riittämättömyyden tunnettaan. Hän kieltää minuuden vaurioiden olemassaolon ja torjuu pimeät puolensa. Koska hän ei uskalla kohdata itseään rehellisesti, ei hän kykene aitoihin kohtaamisiin. Hän tarvitsee jatkuvaa positiivista peilausta ja ulkoistaa oman kannustuksensa ja itsearvostuksensa toisten harteille. Hän ei kykene käsittelemään elämän haasteita itsenäisesti, vaan tarvitsee jatkuvaa “kyllä sä pystyt!”-mantraa, koska muuten hänen sisäinen äänensä on täynnä epäilyksiä. Hän ei kykene ottamaan lainkaan vastaan kritiikkiä, vaan reagoi siihen lapsellisia defenssejä käyttäen.🫨  Tämä vain vahvistaa hänen itsepetoksen panssariaan.

4. Kyvyttömyys vastavuoroisuuteen ja vastuullisuuteen: Tällainen ihminen kokee toiveet vastavuoroisuudesta ärsyttävinä, mikä osoittaa hänen olevan täysin haluton sijoittamaan aikaa ja voimavaroja toisiin. Hänelle toisten tuki on itsestäänselvyys - mutta hän ei näe tarvetta tukea toisia vastavuoroisesti, vaan käyttää “tukea” manipulatiivisena työkaluna voidakseen tekeytä avuliaaksi. Hänen “apunsa” ei kuitenkaan ole aitoa, koska hän keskittyy silloinkin itseensä ja vaatii kaiken huomion itselleen. Tällainen “apu” uuvuttaa enemmän kuin antaa. Hän tarjoutuu “auttamaan” toisia voidakseen auttaa itseään toisten kautta.🫥 Kyvyttömyys vastavuoroisuuteen kertoo äärimmäisestä itsekkyydestä ja kyvyttömyydestä käsitellä toisten tunteita ja tarpeita ilman, että kokee sen taakaksi. Toisten taakkana olemista hän ei koe ongelmaksi, vaikka hän tuhoaa toisten elämää vastuuttomuudellaan.

5. Riippuvuus ulkoisesta validaatiosta: Tällainen ihminen ei todennäköisesti koskaan opi, miten toimia ilman muiden jatkuvaa tukea, koska hänen identiteettinsä ja kykynsä rakentuvat toisten ihmisten varaan. Häneltä puuttuu kyky löytää sisäinen motivaatio ja ilo siitä, että hän tekee asioita itsensä vuoksi. Tämä on yksi syy siihen, miksi hänen saavutuksensa voivat tuntua ontoilta ja epätyydyttäviltä. Onhan se onttoa ja epätyydyttävää, kun toteuttaa itseään käyttäen toisia ihmisiä energianlähteenään ilman halua vastavuoroisuuteen.😶 Todellinen itsensä toteuttaminen ei pohjaa toisten hyväksikäyttöön, vaan se lähtee ihmisestä itsestään.

6. Kateus ja kilpailumentaliteetti: Jos hän ei pysty saamaan tukea, jota muut saavat, hän tuntee kateutta ja jopa vihamielisyyttä. Hän ei kestä ajatusta, että toiset voivat menestyä omillaan tai saada tukea, koska se uhkaa hänen asemaansa.🫤 Hän mittaa arvoaan vertaamalla itseään toisiin, mikä juontaa juurensa kateuteen ja tarpeeseen lytätä toisia sen sijaan, että hän aidosti iloitsisi toisten saavutuksista. Vaikka hän yrittäisi teeskennellä olevansa iloinen toisten saavutuksista, kateus paistaa usein hänestä läpi, eikä ilokaan tunnu vilpittömältä, vaan siihen voi sisältyä jopa passiivista vihaa. Ja mitä hanakammin hän kieltää nämä tunteet, sitä enemmän ne hänessä vahvistuvat.” 

   
   

Molemmat huokaisivat syvään ja sitten tuli hiljaisuus. 

Passiivipaskamaisuuden kipeät periaatteet

 Syväsukeltajat istuivat hiljaa synkän ja sumuisen metsän keskellä. Hiljaisuus oli kuin paikalleen jämähtänyt pause-tila reality ohjelmassa.

He pallottelivat ajatuksia mielessään aikansa, kunnes oli aika taas painaa play-nappia ja palloitella ajatuksia keskenään. 

Sophistes heitti ensimmäisenä ajatuspallon ja rikkoi hiljaisuuden: “Tiedostamattomuuteen vetoaminen uhrin roolista ei muuta paskamaista käytöstä yhtään vähäisemmäksi. Se on yhtä tuomittavaa ja vastuullista toimintaa kuin tietoinen paskamainen toiminta:

1. Vahingot ovat samat: Toisen ihmisen elämä ja psyyke kärsii samalla tavalla, olipa käytös tietoista tai ei. Manipulointi, henkinen väkivalta ja passiivis-aggressiivisuus repivät henkisesti aivan yhtä syviä haavoja riippumatta siitä, kuinka paljon niiden takana on laskelmointia. Kun ihminen toimii tietoisesti näin, hän voi myös muuttaa toimintaansa, ellei ole muutosvastarintainen passiivipaskiainen. Vastuun ottaminen helpottaa edes jonkin verran toisen kärsimystä, samoin kyky katumukseen ja muutokseen. Tietoisesti toimiva järkevä ihminen kykenee tähän, mutta tiedostamattomuuteen vetoava lisää uhrinsa tuskaa vähättelemällä haavoittavaa käytöstään. Hän haavoittaa toista jo pelkällä katumattomuudellaan. Pahinta on, jos hän ei ole edes aikeissa muuttaa toimintaansa. Kun hän vähättelee käytöstään, hän vähättelee uhrinsa tuskaa ja oikeuttaa paskamaisen käytöksen jatkamisen.

2. Mahdollisuus oppia: Jokainen aikuinen ihminen pystyy reflektoimaan toimintaansa ja oppimaan, mikäli haluaa. Tiedostamattomuus on harvoin pysyvä tila; kyse on halusta (tai sen puutteesta) ymmärtää oma vaikutus muihin.

3. Tiedostamaton toiminta voi olla jopa vaarallisempaa: Jos ihminen ei ymmärrä omaa vaikutustaan toisiin, hän toistaa samaa käytöstään yhä uudestaan ja uudestaan ilman aikomustakaan muuttua. Tämä tekee hänestä pitkällä aikavälillä pesunkestävän paskiaisen, joka on erittäin haitallinen ympäristölleen.

Yhteenvetona voisi todeta, että tiedostamattomuus ei ole puolustus paskamaiselle käytökselle. Se ei myöskään oikeuta paskamaista käytöstä eikä poista vastuuta.😐

Seuraukset ovat yhtä vakavia olipa paskamainen käytös tietoista tai ei. Narsistisen minävaurioisen vetoaminen tiedostamattomuuteen on vain yksi keino kiertää vastuu ja jatkaa omien paskamaisten toimintamallien oikeuttamista. Näin hän julistaa olevansa paskiainen, joka ei välitä paskaakaan toisista. Vaikka hän kuinka uskottelisi olevansa tiedostamaton, totuus ei muutu eikä hänen tiedostamattomuutensa poista hänen aiheuttamiaan tuhoja. Tosin jotain poistuu kyllä: ihmiset hänen ympäriltään. Kukaan ei jaksa sietää loputonta paskasirkusta, jota sokeaksi tekeytynyt uhrin viittaan pukeutunut passiivipaskiainen toistaa, kuvitellen olevansa niin erityinen, ettei hänen kuulu ottaa vastuuta teoistaan, vaan vierittää paskataakkansa toisten niskaan.”

Erectos vastasi: “On päivänselvää, että kyseessä ei ole enää tiedostamattomus, jos jatkaa toisten kaltoinkohtelua vielä senkin jälkeen, kun käytös on tuotu esiin ja sanottu, kuinka väärin ja tuhoisaa se toisia kohtaan on. Ja pahemmaksi asian tekee se, jos hänelle on annettu useita mahdollisuuksia muuttaa käytöstään terveempään suuntaan, mutta hän ei ole sitoutunut muutokseen muuten kuin sanoillaan. Kyseessä on tahallinen toisten haavoittaminen, kun sitä jatketaan siitä huolimatta, vaikka käytöksen tuhovaikutukset toisiin on tehty hänelle ilmeiseksi. Itsepetos on siitä ovelaa, että ihminen kykenee peittämään itseltäänkin sen tosiasian, että hän kohtelee toisia tahallaan tuhoavasti ja itsekkäästi. Hän oikeuttaa itsekkään ja haavoittavan toimintansa uskottelemalla itselleen ja toisille, ettei hän halua tehdä pahaa, vaan hänellä on hyvät aikomukset. Vaikka samaan aikaan hänen käytöksensä osoittaa aivan toisenlaisia motiiveja, hän uskoo sokeasti olevansa hyvällä asialla, vaikka haavoittaa toisia narsististen käytösmallien ja manipulointikeinojen koko arsenaalilla!😵 

Kun joutuu kokemaan tällaista kohtelua, vieläpä hyvin pitkään, on mahdotonta uskoa hänen hyviin aikomuksiinsa. Hyvät aikomukset ilmenisivät aivan toisenlaisen toiminnan muodossa, eivätkä ne tuottaisi toisille tuskaa, tuhoa ja haavoja. Jos aidosti haluaa toiselle hyvää, pitäisi pystyä ensin myös aidosti kuuntelemaan toista ja kohtaamaan toinen ilman hänen persoonansa vääristelyä. Ilman rehellistä kohtaamista ei kykene aidosti haluamaan toiselle hyvää, välittämään toisesta ja asettumaan hänen asemaansa. Olisi annettava toiselle tilaa ja vapaus olla oma itsensä. Eikä vain nähdä toista välineellisesti omien itsekkäiden tarpeidensa täyttäjänä, jonka varaan voi ripustautua ja jolta voi ottaa vailla aikomustakaan toimia vastavuoroisesti.🙁 Tällainen on kaukana hyvästä tahdosta. Toista pitäisi aidosti kunnioittaa ja arvostaa sellaisena kuin hän on, silloinkin, kun hän tuo esiin rehellisesti epämukavia totuuksia. Silloin häntä ei koe uhkana, eikä tilannetta tarvitse kääntää päälaelleen niin, että toinen onkin se syyllinen ja pahantekijä, kun kehtaa puhua rehellisesti. Aidosti toisen hyvää haluava ei toimisi niin, vaan ottaisi hänet vakavasti ilman tarvetta manipuloida ja vääntää hänet kieroon. Aidosti toisen hyvää haluava ei myöskään pakenisi vastuun ottamista jättäen omat taakkansa kiduttamaan toisen elämää, koska sellainen ei sovi hyvään tahtoon. Jos aidosti ei tahdo vahingoittaa ja kaltoinkohdella toisia, silloin ei myöskään tee niin.😤 On turha väittää ‘En minä halua sinulle pahaa! En minä halua olla vahingollinen!’ jos samaan aikaan tekee toiselle pahaa ja vahingoittaa toista, vieläpä tekee kaikkensa pitkittääkseen toisen kärsimystä. Jos tuollaisen toiminnan jälkeen yhä väittää, ettei halua pahaa toiselle, pettää vain itseään.” 

 

Sophistes totesi: “Juuri tämä ristiriita ‘en halua satuttaa sinua, mutta satutan jatkuvasti (enkä voi itselleni mitään, olen uhri ja sinä oletkin se pahantekijä, kun kehtaat kritisoida)’ on yksi pahimmista passiivis-aggressiivisen ja narsistisen käytöksen tunnusmerkeistä. Kyseessä on jälleen manipulointi, jossa vastapuoli asetetaan mahdottomaan tilanteeseen: hän joutuu jatkuvasti miettimään, onko noin käyttäytyvä ihminen todella niin sokea käytökselleen vai valehteleeko hän. Mitä pidempään tätä jatkuu, sitä ilmeisemmäksi käy, että vastaus on: hän valehtelee niin itselleen kuin toiselle, eikä suostu luopumaan valheestaan vaikka totuus lyötäisi pöytään yhä uudestaan. Mistä tämä ristiriita siis johtuu?🤔 Tässä joitakin syitä:

1. Itsensä oikeuttaminen: Hän saattaa vilpittömästi uskoa, että hän “en halua satuttaa”, koska ei kykene kohtaamaan itseään ja käytöksensä vaikutuksia toiseen realistisesti. Tämä on pelkkää itsepetosta, koska hän ei ole valmis kohtaamaan omia toimintamallejaan, joiden seuraukset ovat ilmeisen vahingollisia ja tuhoavat toista ihmistä. Silti hänen mielestään “en halua satuttaa” tarkoittaa, että hänen käytöksensä on automaattisesti oikeutettua - koska tarkoitusperä ei ole hänen mielestään paha. Tie helvettiin on todellakin kasattu hyvistä aikomuksista.

2. Empatian puute tai vääristymä: Hänen kykynsä ymmärtää tekojensa vaikutuksia toiseen voi olla heikentynyt tai olematon (jos ei olisi, hän ei näin toimisi). Passiivis-aggressiivisessa ja narsistisessa dynamiikassa tällainen vääristynyt empatia on todella tyypillistä: hän ei todella näe (tai ei halua nähdä), mitä hän toiselle aiheuttaa, koska se vaatisi häntä kohtaamaan omat persoonansa vääristymät.🫣

3. Vastuun välttely: Kun hän sanoo “en halua satuttaa”, hän asettaa itsensä moraalisesti “hyvälle puolelle”. Tämä puolustus siirtää huomion pois hänen toiminnastaan ja korostaa hänen aikomuksiaan. Mutta aikomukset eivät muuta mitään - hänen tekonsa satuttavat edelleen. Kyse on siis siitä, että hän välttelee moraalista ja käytännön vastuuta toiminnastaan vetoamalla absurdisti hyviin aikeisiin (mikä on kaukana todellisuudesta).

4. Hauraan egon suojelu: Hänen voi olla helpompi toistaa tätä mantraa (“en halua satuttaa”) kuin kohdata se, että hänen toimintansa ON jatkuvasti satuttavaa. Hänen egonsa ei kestä sitä, että hänet nähtäisi pahantekijänä (mitä hän toimintansa perusteella on), joten hän elää mieluummin omassa fantasiassaan, jossa hän on “hyvä ihminen, joka vain tekee pieniä virheitä, joita toiset tahallaan liioittelevat, koska ovat niin pahoja”. Hän on voinut  iskostaa syvään tämän harhauskomuksen, jossa hän on aina se hyvä tyyppi, joka joutuu kärsimään toisten uhrina, vaikka todellisuus osoittaisi päinvastaista. Hänen käytösmallinsa - passiivis-aggressiivisuus, manipulointi, emotionaalinen hyväksikäyttö ja henkinen väkivalta - ovat hänen tapojaan hallita toisia ja ympäristöään. Ne ovat osa hänen alitajuista strategiaansa saada tilanteet kääntymään edukseen toisten kustannuksella. Hän ei ole motivoitunut muuttamaan käytöstään, koska hän kokee sen toimivaksi omalta kannaltaan. Tällaiset ihmiset eivät muutu vain siksi, että joku toinen kärsii - he muuttuvat (ehkä) vasta, kun heidän mukavuutensa on uhattuna. Jos silloinkaan. Muutokseen liittyy aina kipua: se vaatii rehellistä itsetutkiskelua, epämiellyttävien totuuksien hyväksymistä ja uusien käytösmallien oppimista. Tämä vaatii aktiivista ja sitoutunutta työskentelyä, joka vie vuosia, mutta narsistiselle ihmiselle tämä on kauhistus. Hänen egonsa ja mukavuudenhalunsa estävät häntä ottamasta vastuuta ja sitoutumaan muutokseen. On helpompi uskotella, että vika on toisissa eikä muutokseen ole tarvetta, koska itsepetoksen purkaminen olisi liian vaivalloista, siinähän menisi koko minuus uusiksi (ja aito minuus pääsisi vapautumaan narsistisesta kuplasta)!”

Erectos vastasi: “Vaikka hän tietäisi jollain tasolla, että hänen käytöksensä tuhoaa toista ihmistä ja on väärin, hänellä on tavoitteita, jotka ovat hänelle tärkeämpiä - kuten kontrollin säilyttäminen, valheellisen egon suojelu, sisäisen tuskan välttely ja pohjaton vaillejäämisen tunne, jonka hän kokee toisten velvollisuudeksi täyttää (antamatta mitään takaisin).🫤 Nämä itsekkäät tavoitteet ohjaavat hänen käytöstään, vaikka ne aiheuttaisivat toiselle tuskaa. Hän ei välttämättä halua satuttaa toista itseisarvona, mutta hän on valmis tekemään niin saavuttaakseen omat (usein tiedostamattomat) tavoitteensa. Nämä perimmäiset motiivit paljastuvat hänen käytöksestään ja tässä kohtaa hänen “en halua satuttaa sinua” -väitteensä menettää merkityksensä. Jos hän oikeasti ei halua satuttaa, hänen olisi pystyttävä todistamaan se myös käytöksellään - eikä vain sanoillaan, jotka ovat tyhjiä ja ristiriidassa käyttäytymisen kanssa. Hänen toimintansa perusteella hän on valmis satuttamaan ja jatkamaan satuttamista, jos se tukee hänen omia tarpeitaan.😑 Näin ollen toisella on oikeus suojella itseään hänen kyvyttömyydeltään kohdata todellisuutta.”

Sophistes sanoi painokkaasti: “Kun ihminen on älykäs, manipulatiivinen ja toistuvasti saanut palautetta käytöksensä haitallisuudesta, mutta silti jatkaa samaa linjaa, herää väistämättä kysymys: onko tämä sittenkin tahallista? Kun haitallinen käytös on tullut tietoisuuteen, ja siitä huolimatta jatkaa samaa toimintaa, se voi tarkoittaa:

1. Hän tietää tarkalleen, mitä tekee: Jos hän on tullut tietoiseksi narsitisesta toiminnastaan, tutkinut persoonallisuushäiriöitä ja valinnut jonkin “sopivamman” roolin (kuin kohdata totuuden) piilottaakseen todellisen luonteensa, kyseessä on hyvin laskelmoitu ja tahallinen teko, jonka avulla kielletään totuus. Tämä ei ole tiedostamatonta toimintaa, vaan puhdasta strategiaa. Ei kukaan “vahingossa” ja “sokeana” päätä piilottaa todellista luonnettaan jonkun toisen persoonallisuushäiriön diagnoosin taakse. Varsinkaan, kun on samalla tunnistanut itsestään passiivis-aggresiivisen persoonallisuushäiriön ja hänelle on myös tuotu selkein ja hyvin perustelluin argumentein esiin piilonarsistisen minävaurion oirekuvan sopivan liiankin hyvin hänen toistuviin käytösmalleihinsa ja häpeän vaurioittamaan persoonallisuuteensa.

2. Hän pelaa tietoisuuden ja tiedostamattomuuden rajalla: On myös mahdollista, että hän on niin taitava pettämään itseään, että onnistuu uskottelemaan olevansa tietämätön. Hän saattaa “tietää” jollain tasolla, että hänen toimintansa on väärää ja manipuloivaa, mutta käyttää monimutkaisia puolustusmekanismeja (esim. rationalisointia, oikeutusta, uhriutumista tai projektiota) pitääkseen syvimmän totuuden piilossa itseltään. Tämä ei kuitenkaan poista vastuuta eikä tee hänen käytöksestään viatonta, koska se osoittaa aktiivista haluttomuutta kohdata totuus. Koska totuus on hänelle uhka, myös rehelliset ihmiset ovat hänelle uhka.

3. Tiedostamattomuus ei ole enää selitys toiminnan jatkuessa: Hän on saanut palautetta käytöksestään toistuvasti ja yksityiskohtaisesti. Hänen on siis mahdotonta olla enää tietämättä, mitä tekee. Tiedostamattomuuteen vetoaminen on enää pelkkä huono tekosyy välttää vastuun ottamista.”

Erectos jatkoi: “Tahallisuuteen viittaavia merkkejä ovat:

1. Käytöksen jatkuvuus huolimatta palautteesta: Kun ihminen ei tee mitään muuttaakseen käytöstään, vaikka hänelle on toistuvasti selitetty sen vahingollisuus, tämä kertoo tahallisuudesta. Hänellä on ollut kaikki mahdollisuudet kasvaa ja oppia, mutta hän on valinnut olla ottamatta niitä vastaan. Hän on tahallaan valinnut olla kasvamatta ja jättäytynyt tahallaan avuttomaksi uhriksi, jota toisten tulisi säälien kantaa harteillaan, sietää haavoittamista ja uhrata oma elämänsä vastuuttoman ja tahallaan avuttomaksi tekeytyvän loisen vuoksi. Tässäkin sana loinen kuvaa osuvasti kyseistä toimintaa, ei ihmistä itseään. Tahallinen vastuuttomuus ja tahallinen avuttomuuteen jääminen ovat vastenmielisiä piirteitä aikuisella ihmisellä. Sellainen toiminta noudattaa loisivaa logiikkaa.

2. Tarkoituksellinen totuuden torjuminen ja “epävakaaksi” tekeytyminen: Jos hän on tietoisesti torjunut narsististen piirteidensä olemassaolon ja päättänyt piiloutua jonkun muun häiriön taakse, tämä on laskelmoitua manipulointia. Hän yrittää kieltää narsisminsa, mutta käyttää samalla “epävakautta” keppihevosenaan jatkaakseen tuhoisaa käytöstään. Samalla hän syyttää toista rehellisyydestään ja vaatii anteeksipyyntöjä totuuden sanomisesta. Tämä ei ole tiedostamatonta vaan selkeä strategia.

3. Empatian esittäminen, mutta ei aidosti kokeminen: Hänen toistuvat vakuuttelunsa siitä, että hän “ei halua satuttaa”, näyttävät tyhjiltä sanoilta, kun käytännön muutokset eivät tue niitä. Tämä viittaa siihen, että hänen “hyväntahtoisuutensa” on osa roolia, jota hän käyttää pitääkseen toisen osapuolen kiinni myrkyllisessä suhteessa ja välttääkseen syyllisyyden. Sen sijaan hän tekee toisesta osapuolesta syyllisen ja omien vääristymiensä kantajan ja rankaisee tätä rehellisyydestä kaikessa “hyväntahtoisuudessaan”.

4. Häpeän ja syyllisyyden välttely: Hän käyttää erilaisia manipulatiivisia keinoja (esim. syyllistämistä, uhriutumista, gaslightingia, hiljaista rankaisemista, vastuun siirtämistä toiselle) estääkseen itseään kohtaamasta aidon vastuunsa. Sen sijaan hän tekee toisesta sijaiskärsijänsä, joka saa haavoja haavojen päälle kertoessaan rehellisesti havainnoistaan. Toisen todellisuudentaju ja persoona joutuvat tulilinjalle paljastessaan ikävän totuuden. Koska totuus on hänen vihollisensa, sitä esiin tuova ihminen on myös vihollinen. Niinpä hän tekeytyy uhriksi ja vääristää toisen pahantekijäksi mielivaltaisesti. Tämä ei ole sattumaa - vaan täysin tietoista toimintaa oman egon suojelemiseksi.

Kun tällainen toiminta on johdonmukaista ja noudattaa tiettyä kaavaa, on vaikea uskoa, että hän olisi täysin tiedostamaton teoistaan. Hän todennäköisesti tiedostaa oman käytöksensä ja sen tuhoisat seuraukset, mutta silti valitsee olla muuttamatta mitään, koska se palvelee hänen omia tarpeitaan säilyttää valheellinen minuus koskemattomana. Koska hän tahallaan vääristää toisen ihmisen persoonaa, motiiveja ja todellisuudentajua, hän harjoittaa henkistä väkivaltaa täysin tietoisesti.😬 Raukkamainen vastuun pakoilun pitkittäminen vahvistaa asian: hän ei edes halua kohdella toista kunnioittavasti ja arvostavasti. Hänen käytöksensä ei ole mikään vahinko - se on aktiivinen valinta, jolla hän varmistaa oman mukavuutensa toisen kustannuksella. Hän tietää todennäköisesti enemmän kuin antaa ymmärtää ja käyttää avuttomuutta ja tiedostamattomuutta verhona suojellakseen itseään. Tällainen toiminta on liian laskelmoitua, jotta se voisi olla tahatonta. Varsinkin, kun kyseessä on toistuva systemaattinen toimintakaava, joka jatkuu senkin jälkeen, kun se on tehty tietoiseksi.” 

 

 

Sophistes sanoi ääni kiivautta kummuten: “Toisen kaltoinkohtelu, manipulointi ja oman vastuun jättäminen toisen taakaksi on henkistä väkivaltaa. Mitä pidempään kaltoinkohtelija pakenee vastuutaan, sitä enemmän hän tuottaa toiselle kärsimystä. Homma menee julmuuden puolelle, kun kaltoinkohtelun kohde tuo esiin, kuinka passiiviseen paskamaisuuteen vetäytyneen vastuuttomuuden seuraukset ovat tuhonneet hänen elämänsä ja psyykensä äärirajoille, mutta silti passiivipaskiainen jatkaa tilanteen pitkittämistä. Kyseessä on tuolloin henkinen kidutus, eikä tällöin toiminta ole harmitonta vahinkoa tai raukkamaista avuttomuutta, vaan järjestelmällistä vastuun siirtoa, jolla aiheutetaan tietoisesti lisää tuhoa jo valmiiksi hermoraunoksi päätyneelle läheiselle. Näin hän välttää vastuun ottamisen omista teoistaan ja samalla rankaisee toista tämän rohkeudesta kohdata hänet totuudenmukaisesti.😵‍💫 Tällainen toiminta on äärimmäisen tuhoisaa ja heijastaa hänen persoonallisuutensa syviä vaurioita. Tällainen ihminen on jäänyt kehityksessään lapsen tasolle, joka ei osaa ottaa huomioon muita kuin itsensä. Kun oma mukavuudenhalu ja vaurioituneen egon suojelu toimii oikeutuksena henkiseen väkivaltaan ja manipulointiin, kyseessä on äärimmäinen itsekkyys. Haluttomuus toimia vastavuoroisesti toisia kohtaan on merkki siitä, että hän näkee toiset vain välineellisessä asemassa omien tarpeidensa täyttäjinä, joihin hän ripustautuu ja joiden elinvoiman kustannuksella hän elää loismaista eloaan. Hän kaltoinkohtelee niitä, jotka pyrkivät häntä tukemaan ja kun häntä vaaditaan vastuuseen, hän pakenee raukkamaisesti jättäen omat taakkansa uuvuttamaan toisia.🫣 Ja kun toiset lopulta luovuttavat, koska eivät enää yksinkertaisesti jaksa tulla hyväksikäytetyksi ja kaltoinkohdelluksi, hän uhriutuu ja kantaa kaunaa heille siitä, kun kehtasivat hylätä hänet. Vaikka hän saattaisi väittää, että hän ansaitseekin jäädä yksin (uhriutuminen) ja on kunnioittavinaan toisten päätöstä pysyä kaukana, sisimmässään hän kantaa kaunaa ja vihaa heitä kohtaan. Hän ei suostu näkemään, että itse on pakottanut toiset poistumaan luotaan.”

Erectos vastasi: “Veikkaan, että minävaurioinen on myös läheisriippuvainen, koska on selvää, että hän elää toisten hyväksynnästä ja pyrkii elämään toisten kustannuksella tukahduttaen heidät. Hän ei vaadi mitään avoimesti, vaan odottaa, että muut huomaavat hänen tarpeensa (ikään kuin heidän tulisi automaattisesti olla jatkuvasti lukemassa häntä ja jopa hänen ajatuksiaan) - ja loukkaantuu syvästi, jos he eivät huomaa ja keskittyvätkin toisiin. Hän on mustasukkainen ja omistushaluinen, eikä kykene näkemään muita erillisinä ihmisinä, vaan kokee toiset (varsinkin läheiset) omaksi jatkeekseen. Hänellä on voimakas kontrollintarve, jonka hän kieltää kovaan ääneen, vaikka voimakas hallinantarve paistaa hänestä kirkkaasti, koska se kuuluu olennaisena osana hänen toimintastrategiaansa. Kun hän huomaa jääneensä yksin ja kokee menettäneensä energiavarastonsa, hän voi pyrkiä tekemään kaikkensa pysyäkseen välttämättömänä toisen elämässä. Hän voi alkaa näyttäytymään empaattisena, mutta se ei ole aitoa, vaan keino pitää toinen lähellään. Kyse ei ole aidosta halusta ymmärtää toista, eihän hän kykene edes aidosti kuuntelemaan toista, vaan kääntää hyvin nopeasti keskustelun aiheen itseensä. Vaikka hän voi näyttää vaatimattomalta, hänellä on jatkuva kehujen ja ihailun tarve, koska ne ovat välttämättömiä hänen valheellisen minuutensa ylläpitämiseen. Hän siis kääntää niiden todellisen tarkoituksen tukemaan itsepetostaan. Vaikka hänen käytöksensä on itsekästä, passiivis-aggressiivista ja epätervettä, hän voi kieltää nämä piirteet itsessään vetoamalla “kaikkeen hyvään” itsessään, ikään kuin hyvät puolet poistaisivat pimeät puolet. Tämä on ilmeisen kypsymätöntä epärealistista ajattelua. Pahuus ei poistu muuallakaan hyvän olemassaolon vuoksi. Pahan torjuminen vain vahvistaa sen vaikutusta. Muut kyllä näkevät hänen toimintansa ja kehonkielensä läpi hänen tukahduttamansa tunteet ja ominaisuudet. Kun hänen käytöksensä otetaan puheeksi, hän voi kieltää kaiken. “En minä ole yhtään vihainen, sinä vain kuvittelet kaiken!” Samalla hänen kehonkielensä huutaa aivan päinvastaista. Valitettavasti tämä kieltäminen vain vahvistaa näitä kiellettyjä tunteita ja piirteitä. Ja ne myös näkyvät yhä voimakkaammin hänessä.”

Sophistes sanoi: “Tuo kieltämisen mekaniikka on niin tyypillistä itsepetoksessa elävälle ihmiselle. Kun minävaurioinen kieltää olevansa vihainen tai narsistinen, se on osa hänen manipulointistrategiaansa, oli se tietoista tai ei. Itsepetoksen ylläpitäminen vaatii ankaraa tosiasioiden kieltämistä, joka laajenee sitä mukaa kuin kieltäminen jatkuu.😵 Totuuden kieltäminen on lopulta hyvin vaikeaa. Silti hän kieltää, kieltää ja kieltää, koska ei voi hyväksyä sitä, että hänen käytöksessään olisi mitään vikaa, vikaa, vikaa - se kun uhkaisi hänen haurasta minäharhaansa. Samalla kieltäminen toimii vallankäytön välineenä: Hän kieltää todellisuuden, koska se pakottaa muut epäilemään havaintojaan ja kokemuksiaan. Tämä on tyypillistä gaslightingia, jonka hän ottaa käyttöön, kun totuus tulee liian lähelle. Näin hän pyrkii pakottamaan muutkin mukautumaan itsepetokseensa. Tähän hän myös valjastaa uhriutumisen ja itsesäälin: Hän saattaa loukkaantua raivoisasti siitä, kun joku tuo esiin hänen narsistiset piirteensä. “Sinä alat kuulostaa ihan hullulta! Minä, narsisti? Sinähän olet se, joka on kontrolloiva ja ilkeä!” Näin myös projisointi astuu kuvioon, mikä samalla paljastaa hänet. Jos toisen puheissa ei olisi mitään perää, eihän hänen tarvitsisi kääntää asiaa päälaelleen ja alkaa syyttämään toista omista piirteistään! Kun toinen ei ota vastaan vääristynyttä kuvaa itsestään vaan pysyy totuudessa ja paljastaa minävaurioisen harjoittaman kaltoinkohtelun, hän saattaa mennä yhä pidemmälle pahuudessa. Kun hänen olisi otettava vastuu ja kohdattava totuus, hän pakenee raukkamaisesti ja jättää aiheuttamansa sotkun ja oman vastuun piinaamaan toisen elämää. Tällainen on henkistä väkivaltaa, jota harjoitetaan passiivisella paskamaisuudella.💩 Vaikka hän ei tee mitään, hänen tekemättömyytensä ja tilanteen pitkittäminen ovat henkistä väkivaltaa, joka ajan myötä eskaloituu henkiseksi kidutukseksi. Tällainen käytös ei ole mitään harmitonta väärinymmärrystä ja opittua avuttomuutta - se on järjestelmällistä vastuunsiirtoa, jolla hän välttää vastuun omista teoistaan ja samalla rankaisee toista tämän rohkeudesta kohdata passiivipaskiainen totuudenmukaisesti. Hän tietää, että hänen toimintansa on äärimmäisen tuhoisaa, mutta jatkaa sitä silti jopa kuukausia!🤯 Se on tahallista julmuutta, joka on verhottu avuttomuuteen. Ja se tekee siitä sitäkin vastenmielisempää. Tällainen käytös heijastaa minävaurioisen syviä persoonallisuuden ongelmia. Osaatko sanoa, mitä tällainen käytös voi kertoa hänestä?🤔”

Erectos vastasi: “On päivänselvää, että tällainen toiminta voi kertoa syvästä henkisestä ja hengellisestä vauriosta ihmismielessä. Käytöksen perusteella ilmeistä on:

1. Kypsymättömyys ja tunteiden käsittelyn ongelmat: Hänen kyvyttömyytensä kohdata syyllisyys ja oma vastuu kertovat, että hän on jäänyt henkisesti lapsen tasolle. On hyvin todennäköistä, ettei tällainen ihminen ole kovinkaan älykäs, koska häneltä puuttuu tunneäly ja kyky kohdata haasteet vastuullisen aikuisen tavoin. Hän välttelee konfliktia itsekkäästi - eikä tahdo ratkaista sitä kuin aikuinen - vaan sysää toimintansa aiheuttamat seuraukset kylmästi toisten harteille.

2. Tahallinen julmuus: Kun hän jatkaa passiivipaskamaista pakoaan, vaikka toinen on selkeästi kertonut, miten paljon se tuhoaa ja satuttaa, minävaurioinen osoittaa täydellistä piittaamattomuutta toisen tunteita kohtaan. Tämä kertoo empatian puutteesta ja siitä, että hän voi jopa salaa nauttia siitä vallan tunteesta, joka syntyy toisen tuskasta.😳 Vaikka hän voisi lopettaa toisen elämän tahallisen tuhoamisen ja toimia kuin vastuullinen aikuinen, hän ei tee niin, vaan pitkittää toisen kärsimystä uskotellen, ettei ole mitään kiirettä tai ettei mitään ole tehtävissä. Tällaiset uskomukset ovat pelkkää petospaskaa!💩 Typerää ja välinpitämätöntä paskalogiikkaa!

3. Uhriksi tekeytyminen suojamekanismina: Avuttoman uhrin rooli on hänelle täydellinen savuverho: Hän ei joudu vastuuseen, koska on niin “avuton” ja “yrittää vain olla aiheuttamatta lisää harmia”. Todellisuudessa hänen tekemättömyytensä tuottaa joka hetki lisää harmia ja tuskaa toiselle! Tässä näemme, kuinka raukkamaisia verukkeita passiivipaska keksii voidakseen välttää vastuun ottamisen ja piinata toista passiivisella paskamaisuudellaan. Avuttoman uhrin roolin avulla hän kääntää tilanteen niin, että toinen alkaisi kokemaan syyllisyyttä - aivan kuin tämän rehellisyys olisi se ongelma, ei hänen paskamainen käytöksensä.🤥

4. Kontrollintarve: Hän käyttää välttelevyyttään ja henkistä pakoiluaan vallan välineenä. Hän hallitsee tilannetta kieltäytymällä korjaamasta aiheuttamaansa sotkua ja pakottaa toisen kestämään hänen aiheuttamansa paskakaaoksen yksin. Tämä on sairas keino alistaa toista ja ajaa hänet epätoivon partaalle. Vaikka tällaista toimintaa yrittäisi kuinka selitellä, tämä karu totuus ei muutu miksikään: kyseessä on äärimmäinen julmuus, joka on tahallista.

5. Itsesabotaasi tekosyynä: Hänen väitteensä, että hän ei voi tehdä mitään (vaikka hänen juurikin tulisi toimia), koska “aiheuttaisi vain haittaa”, on absurdi puolustus, jolla hän oikeuttaa passiivisen paskamaisuutensa. Todellisuudessa hän käyttää tätä tekosyynä paetakseen vastuuta, koska omien virheidensä tunnustaminen olisi liian suuri isku hänen hauraalle egolleen.”

 

Sophistes totesi: “Toit esiin totisia tosiasioita. Näin häpeällinen käytös on avuttomuuteen verhottua julmuutta. Pitkään jatkuessaan kyseessä on henkinen kidutus, jossa ilmenevät nämä ominaisuudet:

1. Toivon murskaaminen: Hän voi lupailla alkuun, että tilanne voisi parantua ja hän “yrittää ihan oikeasti”. Kuitenkin hän pettää nämä tyhjät lupaukset ja jättää toisen yksin aiheuttamansa paskakaaoksen keskelle vähät välittäen siitä, miten toisen elämä tuhoutuu hänen käytöksensä vuoksi. Tämä saa väkisinkin toisen tuntemaan omissa nahoissaan, ettei mikään kuitenkaan muutu, mikä on erittäin uuvuttavaa ja raastavaa.

2. Jatkuva syyllisyys ja epävarmuus: Minävaurioinen kääntää tilanteen niin, että toinen alkaa epäillä omaa oikeuttaan tunteisiinsa ja toiveisiinsa. Toinen alkaa kokea, ettei hänellä ole oikeutta olla vihainen eikä toivoa tervettä ja vastavuoroista suhdetta.😓 Samoin hän alkaa ymmärtää, että rehellisyydestä joutuu maksamaan kovan hinnan passiivipaskiaisen kanssa.💩 Ikään kuin toinen olisi tehnyt suuren vääryyden sanoessaan totuuden ja toivoessaan terveempää kanssakäymistä! Tämä syyllisyys lamaannuttaa ja voi altistaa manipuloinnille entistä tehokkaammin. Tähän auttaa ymmärrys siitä, mikä on totuus. Väärää syyllisyyttä ei tarvitse ottaa vastaan, kun tietää, ettei ole toiminut väärin pyrkiessään totuuteen ja terveempään kanssakäymiseen.

3. Psykologinen kidutuskehä: Passiivipaskan hiljainen pakoilu ja välinpitämättömyys pitävät toisen jatkuvassa stressitilassa.🫩  Asiaa pahentaa vielä se, kun passiivipaska elelee tyytyväisenä ilman huolen häivää ja julistaa onnellisuuttaan toisille. Hän voi kertoa, kuinka paljon toinen on häntä auttanut, mutta jättää kertomatta sen, millaiseen piinaan ja pitkittyneeseen kidutuskehään hän on toisen sulkenut. Toinen uupuu taakan alle ja kokee, että hänen on mahdotonta päästä tilanteesta irti, koska passiivipaskiainen ei tee elettäkään lopettaakseen piinaa.😵  Äärimmäisen julmuuden keskellä toinen turvautuu äärimmäiseen huumoriin selviytymiskeinonaan, ja sen johdosta toinen saakin kuulla olevansa se sadisti. Toinen reagoi sadistiseen toimintaan käyttämällä tilanteeseen sopivaa huumoria noustakseen tuskan yläpuolelle, se ei tee hänestä sadistia! Ilman tuota huumoria toinen olisi musertunut tuon piinan ja tuskan paineessa, jota minävaurioinen hänelle on aiheuttanut kuukausikaupalla. Julmaan kohteluun tehoaa julma huumori, eikä huumori selviytymiskeinona tee ihmisestä sadistia; se on apukeino selviytyä julmasta kohtelusta. On julmaa, kun passiivipaska syyttää toista sadismista, vaikka on itse kohdellut tätä sadistisesti! Hänen käytöksensä kertoo hänestä itsestään. Minävaurioinen ei kykene kohtaamaan itseään, joten hän heijastaa syyllisyytensä ja häpeänsä toiseen tuon pitkän piinan päätteeksi. Tässäkin näkee, kuinka välinpitämätön minävaurioinen on: vaikka hän on rääkännyt toista kuukausikaupalla passiivisella paskamaisuudellaan, se ei riitä, vaan hän vielä projisoi oman julmuutensa toiseen väittäen, että tuo toinen onkin se sadisti, vain koska käytti julmaa huumoria apunaan selviytyä julmasta kohtelusta! Hän ei ole kiinnostunut ymmärtämään toista lainkaan, saati itseään. Hän käyttää toistuvaa keskustelua kontrolloimaan toista ilman aikomustakaan ottaa toista vakavasti saati kohdella tätä kunnioittavasti. Tämä todistaa, ettei minävaurioisella ole aikomustakaan ottaa vastuuta ja kohdata itseään totuudessa.☹️”

Erectos vastasi kylmän skeptisesti: “Tällainen käytös kertoo ennen kaikkea kyvyttömyydestä ottaa vastuu itsestään ja tunteistaan. Tämä kertoo, että hän haluaa jäädä pienen lapsen tasolle vielä aikuisenakin. Elämä emotionaalisena loisena ja vastuuttomana kakarana voi tuntua helpommalta kuin vastuullinen ja vastavuoroinen aikuisuus. On helpompi heittää omat viat ja taakat toisten kannettavaksi ja antaa toisten kärsiä omasta itsekkyydestään, ja vielä kuvitella ‘olen selviytynyt yllättävän terveenä elämäni vastoinkäymisistä’. Tällainen on kaikkea muuta kuin yllättävän tervettä toimintaa.🫣 Toisten kärsimys on hänelle toissijaista, ja joskus jopa tarpeellista oman egon suojelemisen vuoksi. Minävaurioinen ei kykene aitoon empatiaan, koska eihän hänellä ole tunneälyä. Tunneälyn puute on älykkyyden puutetta, varsinkin kun itsepetos vaikuttaa taustalla. Itsepetos vie viimeisetkin järjen rippeet, koska totuuden kieltäminen käy ajan myötä yhä vaikeammaksi. Ihminen tukahduttaa oman älykkyytensä pettäessään itseään. Itsepetoksen insinöörin käytös ilmentää monilta osin emotionaalista ja älyllistä vajaamielisyyttä, joka on osittain tahallista. Tätä hänelle ei saisi sanoa, koska se särkisi hänen illuusionsa hänen kuvitellusta älykkyydestään. Jos tämä illuusio vahvistuu, hänen paskamainen toimintansa vahvistuu. Siksi olisi kaikkien etu, jos hänelle tuotaisi esiin totuus rakkaudessa. Sen vuoksi on vain valmistauduttava ottamaan vastaan haavoja. Jos hänelle sanotaan suoraan, ettei hän omista tunneälyä ja hänen käytöksensä ilmentää usein tahallista typeryyttä, hän kokee narsistisen loukkauksen ja suuttuu.🤬 Kun hänen puutteellinen älynsä ja olematon tunneälynsä tuodaan hänelle esiin rakentavasti, se on hänelle koulukiusaamiseen verrattava tilanne, jossa totuuden puhuja on kuin yksi hänen pahimmista kiusaajistaan. Hän ei kykene kohtaamaan asiaa rakentavasti, vaan haavoittaa totuuden puhujaa. Tämän jälkeen hän alkaa vähätellä ja mitätöidä totuuden puhujan älykkyyttä ja projisoi oman älyttömyytensä tuohon toiseen. Näin hän “palauttaa” itsensä takaisin älykkyyden illuusioon, jossa tuo toinen on saanut niskaansa tunneälyn puutteen ja älyllisen vajaamielisyyden, joka johtuu laiskuudesta ja haluttomuudesta kohdata totuus. Samalla hän voi korostaa omia saavutuksiaan, jotka “todistavat” hänen olevan muita älykkäämpi ja osaavampi. Samalla hän unohtaa, että hän on käyttänyt toisia voimanlähteinä toteuttaakseen jotkin saavutuksensa. Jos joku ei olisi ollut aktiivisesti kehumassa, kannustamassa ja tukemassa häntä, hän tuskin olisi saanut aikaan mitään.😐 Ja vaikka hän oli saanut toiselta jatkuvan ja omistautuneen tuen, hän ei halunnut tukea toista vastavuoroisesti.

 Tämä kertoo, että minävaurioinen käytti toista hyväkseen toteuttaakseen itseään vailla aikomustakaan toimia vastavuoroisesti. Mikä saavutus oikeuttaa käyttää polttoaineenaan toisia vailla ajatustakaan toimia vastavuoroisesti?🤨 Tämä on hänelle niin epärelevantti kysymys, että se tuskin edes käy hänen mielessään. Toisten tunteet ovat toissijaisia ja oman egon tarpeet oikeuttavat jopa vääryyden. Toisten tehtävä on pönkittää hänen haurasta egoaan ja antaa hänen loisia heidän taakkanaan, jotka kantavat hänen viat, ongelmat ja vastuun. Kun toiset tuovat esiin totuuden hänen itsekkäästä toiminnastaan ja kieltäytyvät kaltoinkohtelusta ja hyväksikäytöstä, heitä on oikeutettua haavoittaa sitäkin enemmän. 

Ei ole ihme, jos hänen läheisensä kyllästyvät tuohon sairaaseen dynamiikkaan ja vetävät rajat. Vastavuoroisuuden puuttuminen on merkki emotionaalisesta hyväksikäytöstä, eikä sellaista kuulu kenenkään sietää!😤”

Sophistes totesi: “Minävaurioiselle kaikkein pahinta on menettää kontrolli ja jäädä ilman ihmistä, joka on toiminut hänen egonsa pönkittäjänä ja emotionaalisena tukisauvana. Tämä ihminen on ollut tärkeä peili hänen elämässään - joku, jonka kautta hän on pystynyt ylläpitämään narratiiviaan uhrista, marttyyrista ja “parantuvasta” ihmisestä. Kun tämä peili on antanut totuudenmukaista palautetta, hän on saanut toistuvasti kärsiä rehellisyytensä vuoksi. Ei ole ihme, ettei peili enää anna minkäänlaista peilausta toistuvan kaltoinkohtelun vuoksi. Kun minävaurioinen ei enää saa kaipaamaansa peilausta, hänen egonsa alkaa rapautua. Hän on elänyt tuon toisen varassa ja toisen kautta, elänyt toisen elinvoimalla ja energialla vailla haluakaan vastavuoroisuuteen.🫥 Vaikka toinen on yrittänyt tukea häntä kävelemään omilla jaloillaan, kohtaamaan totuuden ja kasvamaan vastuullisuuteen, minävaurioinen ei ole halunnut, vaan on uuvuttanut toisen itsekeskeisyydellään ja tuhonnut toisen elämää vastuuttomuudellaan. Kun toinen ei jaksa enää ja sanoutuu irti myrkyllisestä kuviosta, minävaurioinen on omillaan ja hyvin todennäköisesti hädissään. Hän saattaa yrittää esittää katuvaa, puhua ystävyydestä ja vakuutella haluaan muuttua ja kohdata totuus, mutta samalla jatkaa manipulatiivista ja haavoittavaa kanssakäymistä, jossa hän ei edelleenkään näe itseään pidemmälle. Hänen toimintansa todistaa, ettei hänellä ole aitoa katumusta eikä motivaatiota muutokseen, hän yrittää vain vetää toisen takaisin kieroutuneeseen kuvioon. Eihän hän edes kykene kuuntelemaan toista aidosti eikä halua ottaa tätä vakavasti! Toisen rehellisyys on hänelle vierasta kieltä, josta ei saa selvää millään.😵 Kun toinen pysyy totuudessa, minävaurioinen reagoi defensiivisellä projektiolla ja syyllistämisellä. Minävaurioinen ei kykene (tai halua) nähdä itseään realistisesti, joten hän vihjailee, että toisen täytyy nähdä hänet väärin. Kun toinen ei enää reagoi hänen vihjailuihinsa eikä manipulointi mene läpi, minävaurioinen tuntee hallinnan menettämisen pelkoa, joka on todellista: hän on menettänyt otteensa toisesta. Hän joutuu kasvotusten sen tosiasian kanssa, että hänen valtansa toiseen on romahtanut. Asiaa pahentaa sekin, kun toinen näkee hänet totuudenmukaisesti. Eikä tuo toinen ole ainut!”

 

Erectos sanoi: “Tämä on tietenkin kauhistavaa, kun muut näkevät hänen lävitseen. Se on sietämätöntä, koska hän ei halua kohdata totuutta itsestään. Tämän vuoksi hänen “halunsa kohdata totuus” on valhetta!

1. Aito kohtaaminen vaatii kypsyyttä ja vastuullisuutta: Ihminen, joka ei ole koskaan ottanut vastuuta teoistaan, ei yhtäkkiä herää ja muutu vastuulliseksi ja rehelliseksi ilman valtavaa sisäistä työskentelyä. Minävaurioinen voi sanoa haluavansa kohdata totuuden, mutta tämä on usein vain manipulatiivinen keino saada toinen takaisin hänen vaikutuspiiriinsä. Tämän on todistanut hänen aiempi käytöksensä teeskenneltyine totuuden kohtaamisineen, jotka ovat vain vahvistaneet hänen itsepetostaan.

2. Hänen sanansa ja tekonsa eivät täsmää: Hän on vasta hetki sitten sanonut haluavansa kohdata totuuden, mutta hän jatkaa edelleen defensiivistä projektiotaan ja kääntää toisen syylliseksi ja pahantekijäksi. Hän ei kykene käsittelemään edes vähäisintä pettymystä - kuten sitä, ettei toinen suostu keskustelemaan hänen ehdoillaan ja tuo esiin ikävää totuutta. Tämä epäkohdan ja pettymyksen sietämättömyys defensiivisten hyökkäysten muodossa on yksi narsistisen persoonallisuuden ytimistä.

3. Tämä on sitä samaa syklin toistumista: Minävaurioisen “katumukset” ja “totuuden kohtaamisen” hetket ovat osa suurempaa sykliä: ongelmien kieltäminen, toisen haavoittaminen ja manipulointi, tilanteen eskaloituminen ja itsesäälidraama, raukkamainen pakeneminen ja vastuunsiirto, “katuminen” ja “totuuden kohtaaminen”, teeskennelty muutos ja uuden kierroksen aloittaminen. Hän ei muutu, koska hän ei oikeasti halua muuttua - hän haluaa vain pitää toisen sidottuna itseensä voidakseen elää taakkana toisen kustannuksella. Kun sama sykli on toistunut useita kertoja, herkkä ihminen sen tunnistaa jo liiankin hyvin.🙄 Eikä siihen kannata enää palata uuvuttamaan itseään. Herkkä kadottaisi lopulta aitoutensa hukkuessaan paskaan.”

Sophistes vastasi ponnekkaasti: “Totisesti on syytä pitää kiinni rajoistaan, ettei itsekeskeinen ankeuttaja pääsisi enää ankeuttamaan toisen elämää. Vaikka minävaurioinen yrittäisikin vedota toisen empatiaan, hän saa vastauksena kylmää välinpitämättömyyttä. Empatiaa ei kuulu antaa ihmiselle, joka on toistuvasti käyttänyt sitä hyväkseen.😤 Kun toista ei kuunnella eikä edes haluta ymmärtää, hän suuntaa syystäkin huomionsa toisaalle. Koska rehellinen ja rakentava keskustelu ei ole mahdollista, on turha edes yrittää keskustella. Vaikka minävaurioinen yrittäisi vedota siihen, ettei hän selviä ilman toisen tukea, tämäkin on vain yritys palauttaa toinen takaisin pelastajan rooliin. Kun minävaurioinen ei enää saa toista takaisin kieroutuneeseen draamaansa, hän alkaa etsiä korvikepeilejä ja takertuu toisiin. Koska minävaurioinen tarvitsee jatkuvasti toisten huomiota ja energiaa pysyäkseen “kasassa”, hän etsii epätoivoisesti ihmistä, jota käyttää hyväkseen. Tämä ei tarkoita, etteikö hän jatkaisi yrittämästä saada “ensisijaista peiliään” takaisin. Erectos, tuleeko sinulle mieleen, millaisia keinoja hän voi tähän käyttää?”

Erectos rykäisi ja sanoi: “Varmaankin tyypillisimmät keinot passiivis-aggressiiviselle itsekeskeiselle itsensäpettäjälle ovat: 1. Uhriksi tekeytyminen: Hän voi korostaa omaa tuskaansa ja ilmaista kärsimystään saadakseen vastapuolen kokemaan syyllisyyttä ja empatiaa. 2. Suora syyllistäminen: Jos empatiaa ei tule eikä uhriutuminen ei tehoa, passiivipaska saattaa kääntää tilanteen päälaelleen ja alkaa syyttämään vastapuolta. Tämä on samalla keino pitää yllä itsepetosta ja projisoida omat viat ja syyllisyys vastapuoleen. Tämä on huono keino saada toinen palaamaan, koska projisointi ja syyllistäminen herättävät vain inhoa vastapuolessa. Näin toimimalla passiivipaska todistaa itse, ettei ole aikeissakaan kohdata totuutta ja muuttua terveempään suuntaan. 3. Houkuttelu valheellisilla lupauksilla: Hän saattaa luvata muuttua tai tehdä mitä tahansa, jotta toinen pysyisi hänen elämässään. Tämäkin on jo niin nähty, että on selvää, ettei lupaukset perustu tekoihin, vaan ovat manipulointia. 4.Hyökkäävä vähättely: Tässä vaiheessa passiivipaskaa vituttaa, koska aikaisemmat yritykset eivät ole tuottaneet toivottua tulosta, vaan ovat saaneet vastapuolen etääntymään entistä enemmän. On siis aika käydä persoonan kimppuun. Hän voi yrittää alentaa toisen itsetuntoa kehuihin verhotuilla loukkauksilla, halveksunnalla ja avoimilla syytöksillä. Passiivista raivoa huokuen hän voi pyrkiä horjuttamaan vastapuolen päätöstä pysyä hänestä kaukana. 5. Kolmansien osapuolien käyttö: Hän saattaa värvätä yhteisiä tuttavia painostamaan toista palaamaan. Tietenkin hän on antanut heille itsestään kuvan kärsivänä uhrina, jonka toinen on hylännyt mielivaltaisesti. Toisten ihmisten kautta hän painostaa vastapuolta “antamaan uuden mahdollisuuden” ja “olemaan kohtuullinen”. He eivät vain tiedä, että passiivipaska sai liiankin monia uusia mahdollisuuksia ja silti jatkoi vastapuolen kaltoinkohtelua, ja se oli kohtuutonta. 6. Dramaattiset eleet ja itsensä vahingoittamisen uhkailu: Jos hän on epätoivoinen, hän voi käyttää äärimmäisiä keinoja, kuten uhkailua tai marttyyriksi heittäytymistä. Hän voi vihjailla satuttavansa itseään, joka on yritys sitoa vastapuoli pelolla ja syyllisyydellä. Kyseessä on puhdas manipulointi, johon ei kuulu lähteä mukaan. Passiivipaskalle voi kehoittaa ammattiavun hankkimista ja tehdä selväksi, ettei vastapuoli ole vastuussa hänestä. Hankkikoon apua muualta, vastapuolen apu ei ole kelvannut tähänkään asti, sen hän on osoittanut paskamaisella ja tuhoavalla toiminnallaan. Hän on itse karkottanut auttajansa haavoittamalla tätä vailla tunnontuskia. Kenenkään ei tarvitse jäädä sietämään henkistä väkivaltaa edes auttamisen nimissä!”

 

 

Sophistes sanoi: “Kun minävaurioinen huomaa, ettei hänen tavalliset manipulointikeinonsa tehoa enää, hän voi jopa myöntää narsistiset piirteensä (pitkin hampain ja valheellisesti). Myöntämällä narsismia hän yrittää vakuuttaa toisen siitä, että hän on rehellinen ja valmis muuttumaan. Tämä ei kuitenkaan ole aidosti hänen oma aloitteensa, vaan keino saada vastapuoli takaisin. Tähän hän yhdistää tietenkin itsesäälin. Hän voi sanoa: “Ehkä minä olen narsistinen ihminen. Olen niin rikki. En osaa koskaan olla tarpeeksi hyvä!” Näin hän yrittää herättää toisen empatian ja saada toisen tuntemaan olevansa jollain tavoin vastuullinen hänen “uudesta alustaan”. Hän voi esittää hyväksyvänsä totuuden, mutta ohjaa huomion ja vastuun muihin. Hän voi sanoa: “Kyllä minussa on varmasti narsistisia piirteitä, mutta se johtuu lapsuuden traumoistani.” Näin hän välttää suoran vastuun ja siirtää keskustelun jälleen pois omasta toiminnastaan alkaen vuodattamaan menneisyytensä uhrikokemuksia. Samalla hän saattaa korostaa “katumustaan” ja luvata parannusta. Hän voi ilmaista, ettei kuitenkaan selviä ilman vastapuolen tukea. Tämä on yritys asettaa toinen hänen pelastajakseen - samoin myös taakkojen kantajaksi ja haavoittamisen kohteeksi. Ja näin sairas sykli saisi jatkua kuten ennenkin.”

Erectos totesi: “Kieroa meininkiä.🥴 On päivänselvää, ettei minävaurioinen usko aidosti omaavansa narsistisia piirteitä, koska ne eivät sovi hänen minävalheeseensa. Piilonarsisti rakentaa identiteettinsä marttyyrin, uhriutujan tai jopa “kärsivän sankarin” roolien ympärille. Narsismin myöntäminen uhkaa tätä illuusiota, joten hän hylkää sen heti, kun kokee, ettei tunnustus palvele häntä. Ikävä totuus on torjuttava tavalla tai toisella, niin hän on tehnyt tähänkin asti. Itsepetos on hänen selviytymismekanisminsa, joka on lujittunut hänen persoonaansa vuosikymmenten saatossa. Hän voi olla niin tottunut puolustamaan omaa näkemystään itsestään, että aito rehellisyys on hänelle lähestulkoon mahdotonta. Vaikka hän hetkellisesti myöntäisi narsistiset piirteensä, hän rationalisioi tämän myöhemmin itselleen esimerkiksi näin: “Sanoin sen vain, koska hän halusi kuulla sen. Ei kukaan usko, että olen narsiti - enhän minä ole sellainen!” Tähän hän käyttää myös toisia: niitä, jotka ovat tähänkin asti myötäilleet hänen minäharhaansa. Hän vaatii heiltä vahvistusta epätoivon vimmassa ilmaisten kritiikkiherkällä uhrin olemuksellaan, ettei ole kuin yksi mahdollinen vastaus: “Ei, et sinä ole mikään narsisti”. Jos joku uskaltaa väittää vastaan, hän saa kärsiä sen vuoksi.🫢 Samalla kieltäminen antaa hänelle vallan tunteen. Jos hän kieltää olevansa narsistinen, vaikka todellisuus viittaa siihen, hän voi pitää yllä tunnetta siitä, että hänellä on valta määritellä todellisuus. Tämä auttaa häntä hallitsemaan ympäristöään, koska totuuden tunnustaminen merkitsisi vallan luovuttamista. Ja kaikki, jotka luopuvat totuudesta ja mukautuvat hänen itsepetokseensa, luovuttavat vallan hänelle.”

Sophistes sanoi vakavana: “Jo tämä itsessään on narsistista toimintaa. Kun ihminen kieltää ilmeisiä tosiasioita voidakseen ylläpitää valheellista minuuttaan, ja vaatii muitakin mukautumaan siihen, se jos mikä on narsistista toimintaa, jolla on seurauksensa. Kun ilmeinen totuus kielletään, se voi johtaa vakaviin seurauksiin:

1. Itsepetos syvenee ja vääryys saa valtaa: Jokainen totuuden kieltäminen rakentaa lisää kerroksia hänen omalle valheelliselle itsetarinalleen. Hän alkaa uskoa entistä enemmän siihen, että ongelma on ulkopuolella - toisissa ihmisissä, olosuhteissa ja varsinkin totuudessa pysyvissä ihmisissä. Tämä vahvistaa hänen kyvyttömyyttään kasvaa ja muuttua. Koska hän yhä vain kieltää totuuden, hän alkaa vihata totuutta ja sen esiintuojia yhä enemmän. Totuuden vihollisuus syvenee ja sen myötä vääryys saa yhä enemmän valtaa hänessä.

2. Käytös muuttuu entistä manipulatiivisemmaksi: Kun hän huomaa, että totuuden kieltäminen toimii (esim. hän saa toiset mukautumaan ja vakuuttumaan), hän alkaa käyttää tätä keinoa yhä taitavammin. Myös muiden manipulointikeinojen aktiivinen käyttö tekee hänestä harjaantuneen (ja lopulta paatuneen) manipuloijan. Valheellisen minuuden suojeluun ovat kaikki keinot sallittuja, vaikka niitä pidettäisi väärinä ja tuhoavina; hänen käytössään ne ovat hyvän palveluksessa. Siksipä hän ei (olevinaan) tee mitään väärää tai pahaa.

3. Viha totuutta kohtaan kasvaa, mikä johtaa eksytyksiin ja luopumukseen: Hän voi alkaa vihaamaan niitä, jotka uskaltavat olla rehellisiä ja tuovat totuuden esiin. Tämä viha voi ilmetä passiivis-aggressiivisena käytöksenä, vihjailuina, hiljaisena rankaisemisena, halveksuntana ja jopa avoimina hyökkäyksinä, jos hän kokee valheellisen egonsa joutuvan liian suureen paineeseen. Rehellisyys on kitkettävä juuriaan myöten erilaisin rangaistustoimin, jotta oma ego olisi turvassa ja mukavuus säilyisi. Totuuden ja toimen teologia ei voisi vähempää kiinnostaa, eikä Jeesuskaan enää tunnu niin läheiseltä. Pimeyden maailma on lähempänä ja se myös tuntuu paljon kiinnostavammalta. Pimeys vetääkin hänet huomaamatta pahuuden henkivaltojen kahelisiin, koska hän oli jo avannut niille oven sydämessään jo ajat sitten. Kun hän oli joutunut kasvotusten totuuden kohtaamisen kanssa, ja päätti kieltää totuuden, hän avasi jälleen sydämessään ovet valheen voimille. Vaikka häntä oli varoitettu toistuvasti, hän ei varoituksista välittänyt. Niinpä hän ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään siitä, että antoi sydämessään vallan perkeleen voimille kieltäessään totuuden itsepintaisesti. Koska hän valitsi totuuden sijasta valheen, kantakoon myös seuraukset.”

 

Erectos totesi murheellisena: “Minävalheen ylläpitäjän kieltäminen kertoo vain siitä, kuinka syvällä itsepetoksessa hän on.☹️ Se ei ole kenenkään muun vastuulla eikä muut voi tehdä mitään muuttaakseen sitä. Totuus kaikuu kuuroille korville, kuten tähänkin asti. Totuuden rakkaudessa elävän on turha jäädä enää huutamaan tuuleen. Jokainen yritys saada hänet “tajuamaan” totuus vetäisi hänet vain takaisin vanhaan kieroutuneeseen dynamiikkaan. Eläköön valheessaan, jos kerran haluaa. Totuudessa vaeltavan on suojeltava itseään manipuloinnilta, jonka kohteeksi hän väistämättä joutuisi jatkossakin. Koska valheessa eläjä ei kestä totuutta, hän yrittäisi saada totuudessa vaeltavan mukautumaan valheeseensa vaikka väkivalloin, kuten on jo käynyt ilmi. Totuudessa elävä tahtoo pysyä totuudessa, koska Jeesus on totuus ja kaikki kaikessa hänelle. Uskollisuus Jeesukselle on olennainen osa uskoa, ja siksi myös totuudelle on syytä olla uskollinen. On turha jäädä uuvuttamaan itseään ja ottamaan vastaan haavoja rehellisyytensä vuoksi. Niinpä totuudessa vaeltava jatkaa matkaansa välittämättä siitä, kuinka monta kerrosta valheita minävalheen ylläpitäjä rakentaa ympärilleen. Se ei ole enää hänen taistelunsa, minävaurioinen on valintansa tehnyt varoituksista välittämättä. Koska minävaurioinen valitsi valheen, hän myös jatkaa haavoittavaa toimintaansa. Haavoittaminen oikeutetaan hauraan egon suojelun nimissä, kun totuus tulee liian lähelle. Siksi totuudessa elävä joutuisi kokemaan jatkossakin henkistä väkivaltaa, ellei hän suostuisi luopumaan totuudesta. Ja se ei käy päinsä!”

Sophistes vastasi: “Henkinen väkivalta on pahempaa kuin fyysinen väkivalta, koska se tuhoaa ihmisen minuutta. Fyysiset vammatkin paranevat nopeammin kuin henkiset haavat. Henkinen väkivalta on yhtä vakavaa silloinkin, kun sitä harjoitetaan avuttomuuden ja sokean uhrin roolin takaa. Silloinkin se tuhoaa yhtä vakavasti ihmistä, murentaa itsetuntoa, sekoittaa todellisuudentajua, ajatuksia, mielenterveyttä ja saa epäilemään itseään siinä missä peittelemätön ja avoin henkinen väkivalta. Juuri tuo avuttomuuteen ja tietämättömyyteen verhoaminen tekee siitä entistäkin julmempaa. Henkistä väkivaltaa voi harjoittaa myös passiivisesti, ja siinä passiivis-aggressiivinen minävaurioinen on taitava. Yleisimmät passiivipaskan käyttämät henkisen väkivallan muodot ovat nämä:

1. Hiljainen kohtelu ja hiljainen rangaistus: Hän vetäytyy täysin kommunikaatiosta juuri kun hänen olisi otettava vastuu teoistaan. Sen sijaan kaltoinkohdeltuaan toista hän pakenee raukkamaisesti ja jättää vastapuolen yksin aiheuttamansa sotkun kanssa. Passiivipaska hylkää toisen kylmästi jättäen oman vastuun piinaamaan toista. Samaan aikaan hän elelee tyytyväisenä kuin mikään ei olisi vialla ja hymyilee toisille kuin naantalin aurinko. Tämä voi kestää päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia. Vaikka vastapuoli toisi esiin, kuinka passiivipaskan paskamaisuus tuhoaa hänen elämäänsä, passiivipaska ei tee elettäkään korjatakseen tilannetta. Vaikka hän puolustelee tätä vetoamalla omaan avuttomuuteensa, kyseessä on tahallinen julmuus. Kyseessä on keino rangaista toista jostakin, mitä hän on tehnyt “väärin” ja samalla kiduttaa toista omalla vastuuttomuudellaan. Passiivipaska vain odottelee, koska hänen tarkoituksensa on saada toinen hakemaan epätoivoisesti sovintoa. Tämä on moninkertaista kaltoinkohtelua ja henkistä kidututsta, jota ei voi puolustella vetoamalla avuttomuuteen ja typeriin tekosyihin. Aidosti avuton yrittäisi edes toimia, kun tietää toimimattomuutensa aiheuttavan toiselle kärsimystä. Passiivipaska ei tee mitään, vaikka tietää toisen kärsivän passiivisesta paskamaisuudestaan. Tällä julmalla metodilla hän pyrkii saamaan toisen tuntemaan itsensä mitättömäksi, avuttomaksi, huonoksi, arvottomaksi, häpeälliseksi, hylätyksi, epätoivoiseksi ja hämmentyneeksi. Juuri näitä tunteita passiivipaska kokee, ja siirtää kuin kostoksi nuo tunteet toisen kannettavaksi. Aivan kuin passiivipaskan vastuuttomuuden, omien vikojen, ongelmien ja haavoittamisen taakat eivät riittäisi.

2. Passiivis-aggressiiviset kommentit: Hän sanoo jotain, mikä kuulostaa viattomalta, mutta on tarkoitettu loukkaamaan tai vähättelemään vastapuolta. Tarkoitus on saada toinen epäilemään omia tunteitaan ja reaktioitaan, jopa omaa persoonaansa. Hänellä on taito syyllistää ja satuttaa verhoamalla haavoittavat sanat viattomuuden tai jopa kehujen kaapuun. Tämä on raukkamaista toimintaa. Hän haluaa satuttaa toista joutumatta ottamaan vastuuta suoran loukkauksen seurauksista. Mutta tämä ei toimi, vastuu ei katoa mihinkään, vaikka loukkaavat sanat pyrkisi kätkemään kuinka kauniisiin kääreisiin. Loukkaus on loukkaus, josta on otettava vastuu. Ellei halua tulla tunnetuksi raukkamaisena piilovittuilijana.

3. Välttely ja tahallinen viivyttely: Hän lykkää jatkuvasti juuri niitä asioita, jotka hänen pitäisi tehdä, välttelee vastauksia ja keskusteluja tärkeistä aiheista. Kyseessä on tahallinen vastuun välttely, jonka avulla voidaan tehdä toisen elämästä sietämätöntä. Tämä on raukkamainen tapa osoittaa valtaa ja kontrollia: hän määrää milloin ja miten asiat tapahtuvat ja kuinka kauan toinen joutuu kärsimään hänen passiivisesta pakoilustaan, joka on pitkittyessään tahallista julmuutta. Tämä vaikuttaa toiseen saaden hänet uupumaan, kokemaan vihaa, turhautumista, halveksuntaa, voimattomuutta ja jopa katumusta ja syyllisyyttä siitä, että hän on edes vaivautunut tukemaan passiivipaskaa saati odottamaan häneltä mitään. Tällainen kohtelu vie kaiken toivon sen suhteen, että passiivipaska kykenisi koskaan muuttumaan ja kohtelemaan toisia terveemmin. 😓 Homma kääntyy passiivipaskaa vastaan, kun toinen luopuu toivosta hänen suhteensa ja päättää jatkossa suunnata aikansa, huomionsa ja voimavaransa sinne, jossa häntä osataan arvostaa ja kohdella vastavuoroisesti.

4. Gaslighting: Hän vääristää vastapuolen todellisuudentajua niin, että tämä alkaa epäillä omaa havaintokykyään, muistojaan ja ylipäätään itseään. Tämä tapahtuu systemaattisen kieltämisen ja kyseenalaistamisen avulla: “En ole yhtään vihainen! Sinä kuvittelet.” tai “Tuo ei pidä paikkaansa! En minä ole mustasukkainen! Liioittelet.” Kun toisen havainnot kyseenalaistetaan systemaattisesti, kyseessä on gaslihgting, jonka tarkoitus on saada toinen epäilemään kykyään havaita todellisuutta, ymmärtää totuus ja epäilemään jopa omaa mielenterveyttään. Tarkoitus on saada vastapuoli kokemaan itsensä epävarmaksi, kadottamaan yhteytensä totuuteen ja saada toinen riippuvaiseksi passiivipaskiaisen omasta “totuudenversiostaan”. Tämä on julma keino turmella toisen ihmisen hengellistä elämää ja mielenterveyttä, eikä sitä voi puolustella vetoamalla “tietämättömyyteen”, koska systemaattinen toiminta on varsin tietoista, varsinkin kun kyseessä on defensiivinen totuuden torjunta.🙁

5. Epäselvät viestit ja vihjailut: Hän kommunikoi epäsuorasti vihjaillen ja odottaa, että toinen lukee hänen ajatuksiaan ja tarpeitaan, vieläpä vastaa niihin automaattisesti. Hän ei sano asioita suoraan, vaan rivien välistä ja viestien olemuksellaan, ettei toinen toimi kuten hän haluaa. Hän haluaa saada huomiosi, mutta ei tee aloitetta sen eteen, vaan odottaa sinun tekevän sen hänen puolestaan. Hän haluaa kristisoida tai syyllistää sinua, mutta ei halua suoraan kohdata seurauksia. Sen sijaan hän viestii passiivis-aggressiivisilla keinoilla saadakseen sinut tuntemaan syyllisyyttä ja kokemaan, että sinua arvostellaan tai halveksitaan. Et pysty puolustautumaan, koska mitään ei ole sanottu suoraan. Tämä on raukkamaista manipulointia, joka tähtää siihen, että kun homma tehdään piilosta käsin, siitä ei joudu vastuuseen. Tällainen on erittäin tyypillistä piilonarsistille.

6. Empatian vetäminen pois: Hän sulkee kaiken tuen ja välittämisen silloin, kun toinen tarvitsee sitä eniten. Hän saattaa ohittaa toisen tunteet kylmästi ja osoittaa suoranaista välinpitämättömyyttä toista kohtaan silloin, kun hänen tulisi mennä itseensä ja ottaa vastuu. Hän ei ota toista vakavasti ja vähättelee tämän tunteita välttyäkseen katsomasta itseään peiliin. Tämän toiminnan tarkoitus on saada toinen tuntemaan, ettei hänellä ole oikeutta tunteisiinsa eikä toinen saisi valittaa jouduttuaan kokemaan kaltoinkohtelevaa käytöstä. Näin hän pyrkii heikentämään toista ja saamaan hänet kokemaan yksinäisyyttä, arvottomuutta ja syyllisyyttä tunteistaan. Juuri näitä tunteita passiivipaska on itsekin joutunut kokemaan, ja hän laittaa pahan kiertoon heti, kun toinen tuo esiin ikäviä tosiasioita hänen käytöksestään.

7. Muiden manipuloiminen toista vastaan: Hän voi puhua toisesta negatiiviseen ja vääristävään sävyyn saadakseen muutkin uskomaan omaan uhrinäytelmäänsä. On liiankin tyypillistä sairaille ihmisille, että he tekevät uhristaan pahantekijän ja uskottelevat tätä valhetta toisillekin sääliä kerjäävällä äänellä. Näin hän luo itselleen tukiverkoston, joiden avulla hän voi hallita omaa narratiiviaan ja saada vastapuolen epäilemään itseään. Valheen tukijoukot vahvistavat valheen voimaa. Tämä on samalla pyrkimys painostaa vastapuoli luopumaan rehellisyydestään. Tarkoitus on saada vastapuoli epäilemään omaa arvoaan ja todellisuudentajuaan. Samalla vastapuoli on paineen alaisena kokien, ettei voi luottaa keneenkään ja tämä alkaa epäillä omaa arvoaan yhteisön jäsenenä.

8. Tunne-elämän sabotoiminen: Hän saattaa tarkoituksellisesti sabotoida toisen tärkeitä hetkiä tai projekteja kehittämällä draamaa juuri silloin, kun toinen on saavuttamassa jotain tärkeää ja merkittävää. Passiivipaska ei kestä nähdä toista onnistumassa, koska se horjuttaa hänen kontrolliaan toiseen. Tarkoitus on saada toinen uupumaan, kokemaan epävarmuutta, surua ja avuttomuutta. Eikä tämäkään muka tapahdu tarkoituksella ja tietoisesti!

9. Mustasukkaisuus ja kilpailu: Hän saattaa kadehtia toisen saavutuksia, taitoja, ihmissuhteita tai huomion osoittamista toisille. Tämä voi ilmetä hienovaraisen vähättelyn muodossa, toisen onnistumisten ohittamisena kaapaten nopeasti huomion itselleen ja puhumalla pakonomaisesti itsestään estääkseen toisia huomaamasta toisen onnistumista. Mustasukkaisuus voi ilmetä passiivis-aggressiivisen oikuttelun ja huokailun muodossa, kun toinen viettää aikaa muiden kanssa. Passiivipaska oireilee piilovihaa huokuen ja ilmaisee oireilullaan, että toinen tekee väärin antaessaan huomiota muille. Hän saattaa pyrkiä tunkemaan väkisin mukaan keskusteluun ikään kuin vaatien, ettei toinen saisi huomioida ketään muita kuin hänet. Hän haluaa olla toisen maailman keskipiste ja tuntee itsensä uhatuksi, kun toisen huomio kohdistuu toisiin. Toiminnan tarkoitus on saada toinen kokemaan syyllisyyttä ja saada tämä rajoittamaan omaa elämäänsä itsekkään oikuttelijan vuoksi.😖

10. Oman syyllisyyden projisoiminen: Hän voi siirtää omat vikansa ja virheensä vastapuolen syyksi. Kun toinen ottaa esiin haitallisen käytöksen, passiivipaska loukkaantuu, kieltää kaiken, tekeytyy uhriksi ja saa toisen näyttämään syylliseltä. Hän ei halua kohdata omaa vastuutaan, joten hän siirtää sen vastapuolen kannettavaksi. Tämä uuvuttaa toisen osapuolen ja saa hänet kokemaan turhautumista joutuessaan yhä uudestaan selittelemään ja puolustelemaan itseään. Kun toinen tuo esiin totuuden, tämä lapsellinen defenssi aktivoituu, eikä passiivipaska välitä lainkaan siitä, kuinka tämä tuhoaa toisen elämää ja vääristää tämän persoonaa. Hauraan egon suojelu oikeuttaa manipuloinnin ja henkisen väkivallan, koska totuus on hänelle niin sietämätöntä.”

 

Hetkellinen hiljaisuus saapui synkän ja sumuisen metsän keskelle.