Hiljaisuuden keskellä tuuli ujelsi puiden latvoissa. Syväsukeltajat pohtivat mielessään vaikeita asioita.
Jonkin ajan kuluttua ajatuspallottelu jatkui.
Erectos sanoi kyynisen kuivalla äänellä: “Itsepetos ei ole ilmaista.😐 Se voi maksaa enemmän kuin arvaisikaan. Kaikenlainen keskenkasvuisuus ja passiivipaskamaisuus nousevat usein samasta lähteestä: itsepetoksesta. Juuri totuuden torjuminen on voinut jättää ihmisen pienen lapsen tasolle, koska itsepetos estää henkisen kasvun. Jos ihminen on elänyt narsitisissa olosuhteissa vailla terveitä aikuisen ihmisen roolimalleja, silloin oppii nuo narsistiset käytösmallit väistämättä. Jos lasta ei ole rakastettu omana itsenään, hänen käyttäytymistään on kontrolloitu ja häntä on rangaistu toistuvasti mitä mielivaltaisemmista syistä, tällöin ihminen oppii, että kyseessä on normaali tapa toimia. Koska häntä ei ole rakastettu, ei toisiakaan tarvitse rakastaa, vaan heitä voi käyttää omien tarpeiden täyttäjinä ilman vastavuoroisuutta. Hän voi käyttää sumeilematta toisia hyväkseen eikä ota muiden tunteita ja tarpeita huomioon. Hän oppii, ettei muillakaan ihmisillä ole olemassa todellista sisintä, jota tulisi kuunnella empaattisesti ja ymmärtää. Sen sijaan hän vaatii toisia kuuntelemaan empaattisesti ja ymmärtämään itseään. Toiset ovat olemassa hänelle vain hänen omien tarpeidensa kautta. Koska hän ei ole saanut olla lapsena arvostettu ja rakastettu, hän haluaa sitä aikuseina pakonomaisesti. Mitä voimakkaampaa pakonomainen käytös on, sitä vakavampi vaurio minuudessa on. Tällainen ihminen ei ole päässyt kasvamaan aikuiseksi. Hän ei ole oppinut rajojen merkitystä eikä hän ole myöskään oppinut, että toisillakin on tarpeita, tunteita, ajatuksia ja tahto, jotka voivat olla erilaisia kuin hänen omansa. Hänellä ei ole kykyä ratkaista konflikteja, vaikka hän kyllä osaa niitä aiheuttaa. Hän ei kestä lainkaan krtitiikkiä eikä kykene sietämään pettymyksiä ilman uhkaa hauraan minuuden hajoamisesta. Hauraan egon suojeleminen ikäviltä tosiasioilta vaatii jatkuvaa kontrollointia, mikä on hänelle täysin luonnollinen asia. Koska häntä on kontrolloitu, hänen on kontrolloitava toisiakin. Tämä pakonomainen hallinnan tarve ilmenee usein hienovaraisena mutta jatkuvana tarpeena vaikuttaa toisten ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen. Koska hän ei kykene kohtaamaan kontrollointiaan avoimesti - sehän rikkoisi hänen passiivis-aggressiivisen uhrin roolinsa -, hänen keinonsa ovat epäsuoria, manipuloivia ja usein uhrin näkökulmasta hämmentäviä. Tässä joitakin hänen keinoistaan:
Välillinen kontrolli - Kiusaamatta kiusaaminen: Hän voi esittää avuttomuutta, marttyyriytta tai passiivisuutta, mutta samalla asettaa vastapuolen tilanteeseen, jossa tämä joutuu tekemään päätökset tai kantamaan vastuun. Näin hän hallitsee toista epäsuorasti. Tämä saa vastapuolen tuntemaan syyllisyyttä ja pakotettua vastuuta hänen tunteistaan, jolloin hän saa toisen tekemään päätöksiä, jotka hyödyttävät enemmän häntä kuin toista. Tämä on keino käyttää toista hyväkseen ja uuvuttaa toinen mahdottoman taakan alle: yksi ihminen ei voi kantaa kahden ihmisen vastuuta.
Emotionaalinen manipulointi: Hän saattaa vetää vastapuolen mukaan toistuviin draamoihin ja tunnevuoristoratoihin, joiden avulla imetään vastapuolen empatiaa, tukea ja voimavaroja. Keinoja tähän ovat esim. yllättävät kriisit, itkuisuus ja itsesääli, masentuneisuuden näyttely, uhriutuminen ja piilotettu raivo. Näiden avulla hän syyllistää vastapuolta ja pyrkii saamaan tämän kokemaan velvollisuudekseen “pelastaa” hänet. Tämä sitoo toisen hänen tahtoonsa. Samalla hän voi lietsoa häpeää ja syyllistää vastapuolta saaden tämän tuntemaan, että hän onkin kaikkien ongelmien syyllinen ja myös vastuussa avuttoman raukan toiminnasta. Hän voi vyöryttää toista ongelmillaan ohittaen toisen ongelmat ja saa näin aikaan sen, että toinen kokee jatkuvaa painetta toimia hänen hyväkseen ja ohittaa omat tarpeensa.
“Unohtaminen” ja velvollisuuksien laiminlyönti: Hän jättää toistuvasti velvollisuutensa täyttämättä, ei välitä vastavuoroisuudesta ja unohtaa lupauksensa. Hän pakenee vastuutaan toistuvasti jättäen taakkansa uuvuttamaan vastapuolen elämää. Tämä asettaa toisen tilanteeseen, jossa tämä joutuu sietämään paskamaista toimintaa ja siivoamaan paskan, jonka passiivipaska on levittänyt.💩 Hän kun “ei tiedä eikä osaa”, ja niinpä hän laittaa toisen tekemään oman osuutensa. Tämä on hyvin passiivinen tapa hallita tilannetta ja vastapuolen toimintaa.
Jatkuva vähättely ja arvostelu: Hän voi hallita vastapuolen itsetuntoa heikentämällä sitä toistuvilla piiloviesteillä, jotka saavat toisen kokemaan riittämättömyyttä ja arvottomuutta. Toisen rehellinen palaute on uhka, joka täytyy torjua väittäen, että toinen on joko väärässä tai liioittelee. Tämä saa toisen kokemaan epävarmuutta ja hän alkaa kyseenalaistamaan havaintojaan ja päätöksiään, mikäli manipulointi tehoaa. Tämä on salakavala keino saada toinen alttiimmaksi manipuloinnille.
Vetäytyminen ja hylkäämisen pelon ruokkiminen: Hän käyttää sanatonta uhkailua vetäytymällä fyysisesti tai emotionaalisesti, kun toinen ei tee, mitä hän haluaa. Tämä saa toisen kokemaan, ettei voi luottaa lainkaan minävaurioiseen. Tarkoitus on saada vastapuoli mukautumaan raukan tahtoon ja toimimaan hänen mielikseen. Tämä keino voi kääntyä raukkaa itseään vastaan (kuten muutkin manipulointi- ja kontrollointikeinot), koska hän rikkoo luottamuksen omalla käytöksellään ja haavoittaa vastapuolta saadakseen tämän hallintaansa.
Konfliktien tahallinen välttely: Hän välttelee rehellisiä ja avoimia keskusteluja kuin ruttoa, eikä hänellä ole halua ratkaista konflikteja. Sen sijaan hän pakenee kuin kakara, viivyttelee, välttelee ja käyttää näin passiivista vastarintaa säilyttääkseen kontrollin. Tämä voi ilmetä teennäisellä halulla selvittää asiat, vaikka hän samaan aikaan sabotoi todellisen edistymisen. Hän tekeytyy katuvaksi saadakseen toisen keskusteluyhteyteen, mutta ei kohtaa toista rehellisesti, vaan jatkaa manipulatiivista ja defensiivistä käytöstään. Tämä tietenkin haavoittaa toista vain lisää. Kun toinen kokee, ettei mikään liiku eteenpäin ja hän joutuu yksin puskemaan asioita eteenpäin toisen viskoessa paskaa niskaan muurin takaa, toisen ei auta kuin luovuttaa. Kun paskasade vain jatkuu, eikä aito kohtaaminen ja rakentava keskustelu ole mahdollisia, toisen on syytäkin luovuttaa ja suojautua.”
Sophistes vastasi puuskahtaen: “On ironista, kuinka tällainen ihminen ajaa itse toisen pois luotaan pyrkiessään manipuloimaan ja kontrolloimaan toista. Passiivipaska pelkää menettävänsä kontrollin ja kontrolloi sitäkin enemmän, ja juuri siksi tuo pelko toteutuu: hän menettää kontrollin. Siitä huolimatta hän ei herää todellisuuteen, vaan jatkaa samaa rataa, koska muuten hän joutuisi kohtaamaan omat pelkonsa, riittämättömyytensä, häpeänsä ja vääristyneen minäkuvansa, joka on ristiriidassa todellisuuden kanssa. On selvää, ettei hän ole penaalin terävin kynä. Koska hän on jäänyt kehityksessään lapsen tasolle, se myös ilmenee hänen toiminnassaan. Tällaisen ihmisen itsekäs käytös todistaa, ettei hänellä ole tunneälyä, ja tämän vuoksi myös yleinen älykkyys on jäänyt puutteelliseksi. Älykkyys ei ole vain sanoja tai matematiikkaa, vaan ennen kaikkea se on tekoja, vastuullisuutta, vastavuoroisuutta, empatiakykyä, kykyä kuunnella ja ymmärtää toisten tunteita ja ajatuksia, kykyä ajatella muitakin kuin itseään, kykyä käsitellä konfliktit rakentavasti ja ottaa vastaan rakentavaa kritiikkiä ilman tarvetta käyttää lapsellisia defenssejä. Minävaurioinen toimii päivastoin ja silti saattaa uskotella olevansa keskivertoa älykkäämpi olento. Valitettavasti hänen käytöksensä kertoo aivan muuta.”
Erectos sanoi: “Tunneälyn puuttumiseen viittaavat nämä merkit:
Empatian puute: Ihminen ei kykene asettumaan toisen asemaan, vähättelee, ohittaa ja mitätöi toisen tunteita. Hän ei ymmärrä, miksi joku voisi reagoida eri tavalla kuin hän itse eikä kykene kohtaamaan rehellistä palautetta (varsinkin, kun se sotii hänen minäharhaansa vastaan).
Huono itsehillintä: Hän antaa tunteidensa hallita toimintaansa eläen niiden sokeassa ohjauksessa. Hän voi räjähtää äkkiarvaamatta ja kieltää olevansa vihainen. Hän ei tunnista omia tunteitaan eikä niiden vaikutusta toisiin.
Sosiaalisten taitojen puute: Hän ei osaa kuunnella toista vaan saattaa keskeyttää tai odottaa vain pääsevänsä ääneen. Hän ei ymmärrä sosiaalisia vihjeitä, käyttäytyy kömpelösti tai loukkaavasti tajuamatta, miksi se loukkaa toista.
Liiallinen itsekeskeisyys: Kaikki pyörii hänen ympärillään, toisten tunteet ja tarpeet ovat toissijaisia. Toiset ovat hänelle välineellisessä asemassa eikä vastavuoroisuus voisi vähempää kiinnostaa. Hän ei osaa ottaa vastuuta virheistään eikä olla aidosti pahoillaan; vika on toisissa kuitenkin.
Mustavalkoinen ajattelu: Hän ei kykene näkemään asioita useista näkökulmista, kaikki on joko-tai, hyvä-paha, ystävä-vihollinen. Välimaastoa ei ole. Hän ei siedä epävarmuutta tai monimutkaisuutta ihmissuhteissa. Ystävä voi muuttua hetkessä viholliseksi, jos tämä sanoo epämiellyttäviä tosiasioita.”
Sophistes sanoi: “Älyllisten kykyjen puutteisiin viittaavat nämä merkit:
Kyvyttömyys käsitellä tietoa (etenkin epämiellyttäviä tosiasioita): Henkilö ei ymmärrä monimutkaisia ohjeita, ajatusketjuja tai loogisia rakenteita. Tämä ilmenee etenkin silloin, kun ne liittyvät asioihin, joita hän torjuu ja kieltää. Hän ei kykene käsittelemään minäkuvastaan poikkeavaa tietoa eikä kykene ymmärtämään ikäviä tosiasioita itsestään, jotka ovat muille ilmeisiä. Hän tekee usein päätöksiä tunteiden ohjaamana vailla kriittistä harkintaa, eikä hän hahmota syy-seuraussuhteita.
Kapea ajattelumaailma: Henkilö ei ole kiinnostunut kasvamaan, oppimaan uutta ja haastamaan omia uskomuksiaan. Hän jää kiinni toistuviin kaavoihin, eikä jaksa nähdä vaivaa muuttaakseen ajatteluaan ja toimintaansa, vaikka nämä olisivat haitallisia. Hän ei kykene ajattelemaan laatikon ulkopuolelta eikä katsomaan asioita toisten näkökulmasta.
Vääristynyt minäkuva ja itsetunto: Hän on joko muita parempi, ylimielinen ja “aina oikeassa” tai jatkuvasti muita huonompi, avuton ja “surkea, paha ihminen”. Hän ei kykene asettumaan samalle viivalle muiden kanssa, vaan menee ääripäästä toiseen. Hän ei tunne itseään realistisesti, vaan on perustanut minuutensa hauraiden valheiden varaan. Hän ei tunne omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Vahvuuksia hän paisuttelee ja heikkoudet kieltää. Hän ei kykene syvälliseen itsereflektioon, vaan jää yleistäviin pinnallisuuksiin joutuessaan myöntämään vikojaan ja heikkouksiaan.
Puutteellinen kyky ratkaista konflikteja ja ongelmia: Hän tekee joko paniikkiratkaisuja tai välttelee vaikeuksia kieltäen jopa niiden olemassaolon. Hän ei pysty ratkaisemaan edes itse aiheuttamiaan konflikteja, vaan pakenee vastuutaan kuin pieni lapsi. Hän odottaa passiivisena, että muut hoitavat asiat kuntoon hänen puolestaan vielä aikuisenakin.
Huono havaintokyky ja puutteellinen kriittinen ajattelukyky: Ei tunnista valhetta totuudesta, vaan vääristää totuuden valheeksi ja valheen totuudeksi. Hän ei kykene syvällisiin ja rakentaviin keskusteluihin, vaan keskustelu rajoittuu pinnallisiin aiheisiin ja ennen kaikkea häneen itseensä. Hän kaappaa kaiken tilan itselleen jaaritellen monologejaan eikä ota vastaan rakentavaa kritiikkiä.🙄”
Erectos totesi: “Tämä ei tarkoita, että kaikki tunneälyttömyys ja älykkyyden puute olisivat pysyviä. Jotkut vain eivät ole koskaan oppineet parempia taitoja, vaan ovat jääneet kehityksessään pienen lapsen tasolle. Tämä ei tarkoita, että tilanne olisi toivoton. Näissä voi kehittyä, jos vain motivaatiota ja tukea löytyy. Mutta jos joku ei edes tajua, että tällainen ongelma on olemassa, vieläpä hänellä itsellään, siinä on todellinen kompastuskivi. Tällainen ihminen näkee ongelman automaattisesti toisissa, eikä kykene ottamaan vastaan rehellistä palautetta loukkaantumatta. Ja mikä pahinta, hän ei kykene ottamaan vastuuta itsestään vaan viskaa taakkansa toisten harteille. Vastuuttomuus ei kuulu aikuisuuteen ja rakentavaa kritiikkiäkin tulisi pystyä ottamaan vastaan ilman lapsellisia defenssejä.🤨 Ilman rakentavaa kritiikkiä kun ei voi kasvaa.”
Sophistes sanoi: “Ei vaadi psykologin koulutusta tunnistaa, että aikuinen on jäänyt henkisesti pienen lapsen tasolle. Monet merkit ovat niin selviä, että ne huutavat läpi tilanteen kuin riemunkirjavat mainosvalot.🤣 Tässä muutamia yleisiä piirteitä, jotka viittaavat ihmisen jääneen henkisesti pieneksi lapseksi:
Itsekeskeisyys (egosentrismi): Ihminen kokee, että maailma pyörii hänen ympärillään, ja loukkaantuu, kun näin ei ole. Kaikki, mitä muut tekevät ja sanovat, tulkitaan henkilökohtaisesti.🙄 Hänen on oltava huomion keskipiste, tarve huomioon on loputon. Toiset ovat olemassa vain hänen tarpeidensa täyttämiseen ja jos hän ei saa, mitä haluaa, hänen maailmansa on romahtamaisillaan. Hän ei ota huomioon toisten tarpeita ja tunteita, koska hänen omansa “ovat ainoa asia, jolla on väliä”. Tämä on ilmeisen narsitinen piirre, joka johtaa yksipuolisiin ja toisia uuvuttaviin ihmissuhteisiin. Tällainen ihminen vaatii toisten ajan, tuen, huomion ja voimavarat itselleen vailla kykyä antaa näitä takaisin vastavuoroisesti. Hänelle vastavuoroisuus on vieras ja ärsyttävä asia, eikä toiset saisi edes odottaa häneltä moista.😬 Toisten tulisi vain antaa loputtomiin, eikä mikään riittäisi. Vaikka hän saisi kuinka vilpitöntä tukea, hän ei osaa arvostaa sitä, vaan vaatii lisää. Tämä on emotionaalista hyväksikäyttöä.
Tunnepurkaukset ja impulsiivisuus: Hän on aikuinen, joka käyttäytyy kuin 5-vuotias karkkikaupassa. Hän ei osaa käsitellä turhautumista eikä pettymyksiä. Hänellä ei ole kykyä ajatella, miten hänen toimintansa vaikuttaa toisiin, hänellä kun on oikeus ihan kaikkeen. Jos hän kokee, että hänellä on tarve satuttaa toisia, hän tekee sen sumeilematta. Hän ei kykene ottamaan vastaan rakentavaa kritiikkiä, vaan reagoi lapsellisen defensiivisesti, ikään kuin olisi suuri vääryys antaa rehellistä palautetta. Kiukkukohtaukset voivat ilmetä myös passiivis-aggressiivisen käytöksen muodossa, kuten mykkäkoulua, tuntikausien mököttämistä ja hiljaista rankaisua, jossa kostetaan toiselle tämän tekemä “vääryys”. Tämä “vääryys” voi olla rehellisyys, itsenäisyys, vastavuoroisuuden toivominen, huomion osoittaminen toisille, ajan antaminen toisille, huonon käytöksen (esim. manipuloinnin) esiin ottaminen, vaatimus ottaa vastuu itse ja katsoa rehellisesti peiliin, sekä lopulta kun voimavarat ja sietokyky loppuvat, rajojen vetäminen tuhoisan toiminnan takia.
Vastuun välttely: Tällainen ihminen ei pysty kantamaan vastuuta omista teoistaan ja virheistään, vaan projisoi ja sysää ne toisten kannettavaksi.😵💫 Kaikki on aina jonkun muun syytä. Rakentava kritiikki on hänelle kiusaamista ja julmuutta. Hän uskoo olevansa niin erityinen, ettei vastuu kuulu hänelle, vaan hän saa elää loisena toisten kustannuksella vähät välittäen siitä, kuinka tuhoaa toisten elämää vastuuttomuudellaan. Hän voi odottaa, että joku muu (kuten vanhemmat, ystävä, puoliso) kantaa hänen vastuunsa ja pelastaa hänet kaikista ongelmista (jotka hän on itse aiheuttanut). Juuri tämä piirre viittaa narsismiin: Hän on vain viaton uhri, eikä hän voi mitään itselleen - niinpä vastuu kuuluu toisille eikä hän kykene näkemään, että hän itse on ongelmien aiheuttaja ja toisten elämän ankeuttaja.😣 Jos joku sanoo tämän suoraan - tuo rehellinen ihminen on pahantekijä ja syyllinen.
Vahva tarve huomiolle: Hän hakee huomiota hinnalla millä hyvänsä, koska hän ei voi sietää jäävänsä “näkymättömäksi”. Jos toiset saavat huomiota, hän tulee ja kaappaa huomion itselleen. Hän ei kykene keskustelemaan terveellä tavalla, vaan riistää pääosin kaiken huomion itselleen vuodattaen dramaattisesti vaikeutensa vastapuolen niskaan. Hän ei osaa kuunnella toisia, vaan saattaa keskeyttää, odottaa pääsevänsä ääneen ja pian kääntääkin huomion takaisin itseensä. Toisten ongelmat ja aiheet ovat hänelle vain ponnahduslauta hänen asioihinsa. Hän kääntää tilanteet automaattisesti itseensä pakottaen toiset ainaisen kuuntelijan ja tukijan rooliin. Toiset ovat hänelle henkisen onanoinnin välineitä, joilta saa ottaa antamatta aidosti takaisin.🫣
Konfliktien käsittely kuin hiekkalaatikolla: Ristiriitatilanteessa hän joko räjähtää, hyökkää (ja projisoi), uhriutuu ja vajoaa itsesääliin, mököttää, syyttää tai juoksee karkuun. Häneltä puuttuu kyky käsitellä konflikteja aikuismaisesti. Vähäinenkin (ja usein tahallinen) väärinkäsitys laukaisee massiivisen draaman. Kritiikki kimpoaa hänestä takaisin, koska se uhkaa hänen haurasta egoaan. Hän voi oikeuttaa manipuloinnin ja henkisen väkivallan suojellakseen tuota haurasta minuutta, joka ei kestä todellisuutta. Koska hänellä ei ole kykyä rehelliseen itsereflektioon, hän ei kykene rakentavaan keskusteluun. Aiheellisen kritiikin antaja muuttuu hänen mielessään kiusaajaksi ja julmaksi sadistiksi, jota vastaan on oikeutettua “puolustautua” (käyttää manipulointia ja henkistä väkivaltaa häikäilemättä, vieläpä raukkamaisesti uhrin rooliin verhoutuen). Hän kokee oikeudekseen sysätä oman vastuun toisen niskaan (vaikka tietää sen tuottavan toiselle kärsimystä) ja paeta kuukausikaupalla vastuun ottamista, koska hänen vain “täytyy suojella itseään ja omaa mukavuuttaan”. Tämä on ilmeistä narsismia, jossa oman egon ja mukavuuden suojelu oikeuttavat jopa toisten elämän tuhoamisen ja pitkäaikaisen henkisen kidutuksen. Kun joku näkee hänet totuudenmukaisesti, tämä muuttuu hänen vastustajakseen. Koska hän vastustaa totuutta itsestään, totuuden puhujat muuttuvat hänen vihamiehikseen.
Mustavalkoinen ajattelu: Hänellä ei ole kykyä nähdä harmaan sävyjä, vaan hän menee ajattelussaan ääripäästä toiseen. Ihmiset ja tilanteet ovat joko hyviä tai pahoja. Hyvä ja paha eivät voi elää rinnakkain edes hänessä itsessään, ja siksi hän kieltää pimeät puolensa uskoen omaan moraaliseen hyvyyteensä (vaikka hän samalla kaltoinkohtelisi toisia, hän uskoo olevansa hyvissä aikeissa). Hän ei näe itseään eikä toisia realistisesti. Hän (tai toinen) on joko täysin hyvä tai täysin paha. Kun hänen pimeät puolensa tuodaan esiin, hän olettaa, että hänen hyvät puolensa katoavat kokonaan eikä hänessä ole enää kuin nuo pimeät puolet (ja tuo toinen on myös paha, kun kehtaa tuoda esiin ikäviä tosiasioita). Hän voi olettaa, että vastapuolikin näkee hänet täysin pahana ja kauheana ihmisenä, eikä luovu tästä uskomuksesta, vaikka vastapuoli toisi esiin tuon kypsymättömän oletuksen epärealistisuuden.😖 Koska hän ei kykene näkemään itseään totuudenmukaisesti, ei hän näe toisiakaan totuudenmukaisesti. Hän projisoi omat vikansa ja pimeät puolensa toisiin ja vääristää toisten persoonan kieroon, eikä lopeta tätä, vaikka hänelle tästä sanottaisi. Tämän vuoksi tällaisen henkisen kakaran tasolle jääneen kanssa ei voi olla saamatta turhia haavoja ja turhaa paskaa niskaan.
Heikko tunnesäätely ja -ymmärrys: Tunneskaala liikkuu ääripäissä: joko hän on yli-innokas tai täysin lannistunut. Pienikin loukkaantuminen johtaa raivoon, itkuun tai täydelliseen vetäytymiseen. Hän ei tunnista eikä ymmärrä omia tunteitaan, koska on koko ikänsä niitä tukahduttanut. Hän kieltää negatiivisiksi kokemiaan tunteitaan, vaikka ne olisivat toisille ilmeisiä. Hän voi väittää jopa, etteivät viha, kauna, raivo, halveksunta ja kateus kuulu hänen tunneskaalaansa (mikä on oman inhimillisyyden kieltämistä).🙄 Tunneäly on ilmeisen olematon tällaisella ihmisellä, eikä hänellä ole kykyä empatiaan toisia kohtaan. Omat vääryytensä hän kyllä oikeuttaa itsemyötätuntoon vedoten, mutta ei kykene asettumaan lainkaan toisen asemaan. Hän voi olla jopa täysin välinpitämätön toisen tunteista, mikä mahdollistaa äärimmäisen julmuuden harjoittamisen. Vaikka toinen yrittäisi tuoda esiin, kuinka hänen käytöksensä tuottaa toiselle kärsimystä ja on tehnyt elämästä henkisen helvetin, hän ei välitä lainkaan, vaan hän saattaa jopa pitkittää toisen tuskaa tahallaan.
Myös nämä piirteet ilmentävät henkisen kypsymättömyyden dynamiikkaa:
Tarve hyväksynnälle ja holhoamiselle: Hän tarvitsee jatkuvaa vakuuttelua, kehumista ja hyväksyntää toisilta, koska ei ole sinut itsensä kanssa. Hän hakee aikuisena “vanhemman” hahmoa, joka kantaa vastuun hänen puolestaan. Hän ripustautuu toisiin kuin loinen ja käyttää heitä polttoaineenaan itsensä toteuttamiseen vailla aikomustakaan toimia vastavuoroisesti. Kun tämä ilmeinen emotionaalinen hyväksikäyttö otetaan esiin, hän ohittaa koko asian kääntäen aiheen jälleen itseensä.😬 Hän ei kykene ymmärtämään sitä, miltä tällainen hyväksikäyttö toisesta tuntuu, eihän hänen mielestään mitään vääryyttä ole edes tapahtunut! Toisen kuuluikin antaa aktiivinen ja omistautunut tukensa, kannustaa jatkuvasti ja uuvuksiin asti, sehän on ihan luonnollista! On törkeää, että toinen edes odottaa vastavuoroisuutta häneltä.
Elämä on yksi pitkä leikki: Aikuisen velvollisuudet, kuten työ, raha ja ihmissuhteet, tuntuvat hänestä vain tylisltä ja vaivalloisilta. Jos häneltä odotetaan vastuullisuutta ja vastavuoroisuutta, hän kokee sen vääryytenä. Hän ei kykene terveisiin ja vastavuoroisiin ihmissuhteisiin, koska sehän vaatisi kasvamista vastuulliseksi aikuiseksi. Jos joku tätä häneltä odottaa, se vaatii häneltä liikoja ja on suorastaan mielivaltainen. Toisten tulisi vain olla hänen energialähteenään ja polttoaineenaan, antaa hänen elää loisena heidän kustannuksellaan ja kantaa hänen taakkansa ja vikansa kiltisti.🤯 Hän voi olettaa, että toisten kuuluu antaa kaikki hyvä itsestään hänelle ja hän saa viskata kaiken paskan ja omat vikansa toisten niskaan; tällainen on hänen käsityksensä vastavuoroisuudesta. Toiset ovat velvoitettuja antamaan hänelle hyvää uuvuksiin asti, hän on oikeutettu maksamaan hyvän pahalla.
Heikko stressinsietokyky: Mikä tahansa vastoinkäyminen voi tuntua hänestä ylitsepääsemättömältä esteeltä. Haasteiden edessä hän lannistuu ja ongelmien edessä hän luovuttaa. On helpompi jäädä itsekkääksi pikkulapseksi kuin kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi.🫡 Niinpä hän mieluummin uskottelee itselleen, ettei mitään ole tehtävissä, kun olisi aika ottaa vastuu ja alkaa kasvamaan aikuiseksi, mitä sitten vaikka toiset joutuisivat kärsimään hänen passiivisesta paskamaisuudestaan.”
Erectos vastasi: “Näin äärimmäinen pieneksi lapseksi jääminen on hämmentävää.😵 Vaikka olisi kokenut kuinka kauheita asioita ja saanut puutteellisen kasvatuksen, on oma valinta jättää kasvu väliin aikuisena. Jokaisen elämä on hänen omissa käsissään, eikä lapsen tasolle jäänyt aikuinen voi syyttää kuin itseään siitä, ettei ole panostanut omaan kasvuun. Jokaisella on kaikki mahdollisuudet kasvaa ja oppia uutta, koska nämä mahdollisuudet ovat ihmisessä itsessään. Meihin on luotu käsittämätön kasvupotentiaali, ja sen käyttämättä jättäminen on typerää.😵💫 Siinähän heittää itsensä hukkaan ja jää pienen lapsen tasolle odottaen, että muut elävät hänen puolestaan, antavat hänelle kaiken hyvän ja ottavat vastaan kaiken pahan, jota hän ei halua itse kantaa eikä kohdata. Tällainen on itsepetosta, jossa toisia käytetään hyväksi vedoten omaan kurjaan menneisyyteen. Moni hyvin vaikeista oloista selvinnyt on kasvanut vastuulliseksi aikuiseksi tai edes kasvamassa vastuulliseen aikuisuuteen. Jos ihminen tunnistaa käytöksensä ongelmat ja on motivoitunut työskentelemään itsensä kanssa, kehitys on mahdollista. Kasvu lähtee vain itsestä, eikä muut voi saada kakaraa kasvamaan.😑 Jos ihminen näkee itsensä aina uhrina, eikä koe tarvetta kasvaa ja muuttua (mikä on vähintäänkin outoa tuossa tilassa), tilanne pysyy samana - ja silloin kaikki muut joutuvat maksamaan kovan hinnan hänen raukkamaisuudestaan. Mikäli henkilö on narsistinen, tämä on hänelle aivan bueno, koska näin hän voi säilyttää oman mukavuutensa.”
Sophistes totesi: “On todella sairasta, jos oma mukavuus edellyttää toisten kärsimystä!🥴 Mitä mukavuutta sellainen on? Jos ihminen todella kykenee pitämään yllä omaa mukavuuttaan toisten kärsimyksen kustannuksella, silloin hänen omatuntonsa on paatunut. Hän voi pitää jopa julmuuden harjoittamista oikeutettuna, kunhan se turvaa hänen (ilmeisen sadistisen) mukavuutensa ja suojelee hänen haurasta egoaan. Tarkoitus pyhittää keinot ja toisten ei auta kuin kestää, sietää ja kaiken piinan jälkeen heidän tulee jatkaa antamista ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.😵 Tällainen toiminta on julmuutta ja ilmeistä hyväksikäyttöä, johon sisältyy myös piittaamatonta kaltoinkohtelua. Jos oman egon suojelu ja mukavuuden ylläpitäminen oikeuttaa tällaista, eikä siinä muka ole mitään väärää eikä pahoja aikeita, kyseessä on narsistinen itsepetos ja hyvin ankara sellainen. Jos näin toimiva ei suostu näkemään oman toimintansa todellisuutta ja itsekkäitä motiivejaan, vaan tekee pahantekijöitä hänen hiljaisen pahoinpitelynsä kohteeksi joutuneista, hän paaduttaa itseään yhä enemmän. Hän ei tahallaan halua nähdä sitä, mikä on ilmeistä ja torjuu totuuden, joka voisi hänet vapauttaa tuosta karmeasta syklistä.”
Erectos vastasi: “On päivänselvää, että hyväksikäyttöä tapahtuu silloin, kun toinen osapuoli ottaa enemmän kuin antaa ilman aikomustakaan vastavuoroisuuteen. Mieleeni tuleekin esimerkki elävästä elämästä. Tällainen yksipuolinen dynamiikka imee energiaa ja jättää toisen tyhjäksi ja uupuneeksi. Se saa toisen myös tuntemaan, ettei hän ole arvokas persoona, vaan pelkkä väline, jota käytetään. Kun toinen tuo esiin tämän uuvuttavan epätasapainon, hyväksikäyttäjä voi sanoa: “Ymmärrän toisaalta pettymyksesi, mutta enpä minäkään ole viime aikoina saanut paljoakaan aikaan…” Toisaalta hän siis ei ymmärrä, miksi toinen tuntee itsensä hyväksikäytetyksi ja on syystäkin loukkaantunut. Kuinka joku voi olla noin täynnä itseään?🤔 Tällainen on oppikirjaesimerkki tunteiden vähättelystä ja oman vastuun pakenemisesta. Sen sijaan, että hän myöntäisi käyttäneensä toista hyväkseen ja ottaisi vastuun, hän siirtää keskustelun (mihinkäs muuhunkaan) kuin itseensä!🙄 Näin hän tekee toisen näkymättömäksi. Kun hän ei kuuntele, vaan vähättelee ja ohittaa toisen loukkaantumista, toisesta todennäköisesti tuntuu, ettei hänen kokemuksiaan, tunteitaan ja arvojaan olisi olemassakaan itsekkään ihmisen maailmassa. Ja silti itsekäs hyödyntäjä on käyttänyt toista polttoaineenaan ja toteuttanut itseään käyttäen toisen voimavaroja hyväkseen! Hänen aikaansaannoksensa on tehty toisen aktiivisen tuen, innostuksen, kehujen, kannustuksen, palautteen, omistautuneen keskittymisen, tuntikausien keskustelun ja toisen vilpittömän energian voimin (vailla haluakaan vastavuoroisuuteen, vaikka toinen antoi itsestään uuvuksiin asti), ja silti hän pitää sitä saavutuksena!😳 Voiko sitä pitää omana saavutuksena, kun siihen on käytetty toisen voimavaroja polttoaineena ilman aikomustakaan toimia vastavuoroisesti?🤨
Se on itsekästä hyödyntämistä, ei oman lahjakkuuden ja potentiaalin toteuttamista. Vaikka olisi lahjakas jossain, lahja on hukassa, jos sen käyttämiseen tarvitaan toisen ihmisen energiaa, jota ilman työ jäisi tekemättä. Kun toinen olisi tarvinnut vastavuoroisesti tukea, itsekäs hyödyntäjä ei sitä antanut. Sen sijaan itsekäs hyödyntäjä alkoi kartella toista ja suorastaan pakeni paikalta, kun olisi ollut aika toimia vastavuoroisesti. Lopulta toinen sai väkinäisesti vastineeksi vain pinnallista ja jopa välttelevää “tukea”, joka ei vastannut toisen antamaa panosta. Itsekäs hyödyntäjä ei ollut aidosti sitoutunut tukemaan toista, vaan yritti näyttää “tukea”, joka sekin näytti olevan mekaanista, epäaitoa ja väkinäistä.🫣 Kannustaminen ilman aitoa tunneyhteyttä ja konkreettista tukea voi tuntua jopa loukkaavalta. Kun sanoista puuttuu sisältö ja kannustamisesta puuttuu aitous, sitä ei voi olla huomaamatta. Se on vain pinnallinen ele, joka yrittää näyttää hyvältä ulospäin, mutta ei sisällä aitoa sitoutumista ja tunneyhteyttä. Teeskennelty tuki on surkeaa näytelmää, jonka epäaitoutta ei voi olla havaitsematta. Se on piilotettua halveksuntaa, kun toista ei pidetä edes aidon tuen arvoisena, ei vaikka tämä olisi ensin antanut täyden tukensa tälle teeskentelevän tuen antajalle.☹️ Kun toinen huomaa, ettei itsekäs hyödyntäjä kykene vastavuoroisuuteen, tämä lakkaa odottamasta hänen tukeaan (ja päättää olla jatkossa antamasta tukeaan hänelle). Koska toinen ei ole riippuvainen toisten voimavaroista, hän jättää teeskentelijän omaan arvoonsa ja keskittyy työhönsä yksin. Kun toisen työ etenee ja tuottaa menestystä puutteellisesta tuesta huolimatta, itsekäs hyödyntäjä kokee kateutta ja tuntee toisen uhkana. Kun toinen saa aikaan omilla voimavaroillaan ja hänen työnsä menestyy, itsekäs hyödyntäjä kokee sen usein itselleen negatiivisena, vaikka ei sitä suostuisi myöntämään. Hänen kehonkielensä paljastaa, ettei hän kykene aidosti iloitsemaan toisen menestyksestä, vaan kokee kateutta ja uhkaa.😬 Tämä on klassinen merkki kypsymättömästä ja hyväksikäyttävästä dynamiikasta. Itsekäs hyödyntäjä käytti toisen tukea ja energiaa hyödykseen, mutta ei ollut valmis tekemään samaa toiselle - ja näki toisen jopa uhkana omalle egolleen ja saavutuksilleen. Vaikka hän sai toisen vilpittömän tuen ja arvostuksen, hän ei kyennyt pitämään tätä arvossa, vaan koki toisen jopa uhkaksi. Mitä tämä kertoo hänestä?”
Sophistes huokaisi syvään ja vastasi: “Olipa surullinen tapausesimerkki! On todella itsekästä käyttää toisen vilpittömyyttä hyväkseen ja pitää tätä energianlähteenään vailla vastavuoroisuutta! Tällainen toiminta kertoo jotain itsekkään hyödyntäjän karusta mielenlaadusta:
Kypsymättömyys ja tunneälyn olemattomuus: Hän toteuttaa itseään toisten voimavaroja hyväksikäyttäen ikään kuin se olisi täysin luonnollista. Hän ei kykene täysin edes ymmärtämään, miksi toinen kokee tämän loukkaavana. Vaikka toinen tuki häntä, hän osoittaa välinpitämättömyyttä tätä kohtaan eikä kykene tukemaan muuten kuin teeskennellen (mikä on karmivaa). Hän ei kestä toisten menestystä, koska kokee sen heikentävän omaa arvoaan. Tämä kertoo heikosta itsetunnosta ja kilpailuasetelman rakentamisesta jopa läheisiin ihmissuhteisiin.
Vastuun välttely ja itsekkyys: Hän ei kykene ottamaan vastuuta teoistaan ja haluaa pitää huomion itsessään vaikka väkisin. Hän voi ohittaa kylmästi toisen tunteet ja kääntää aiheen itseensä ikään kuin toisen tunteet olisivat yhdentekeviä. Hän ei halua kohdata sitä karua faktaa, että käytti toista hyväkseen itsensä toteuttamiseen eikä näytä edes katuvan tuota emotionaalista riistoa.
Itsekäs hyväksikäyttäjä: Hän todennäköisesti tiesi, että toiselta saisi antaumuksellista tukea ja kehuja, mutta ei ollut valmis sijoittamaan samaa panosta toiseen. Hän otti toiselta sen, mitä tarvitsi ja pakeni, kun oli hänen vuoronsa olla läsnä.🤥 Jotta hän ei olisi menettänyt toista elämästään, hän yritti teeskennellä tukea, mutta huonoin tuloksin. Tukea kun ei voi teeskennellä: vain aito ja vilpitön tuki toimii. Ihminen kyllä aistii, onko tuki vilpitöntä vai pelkkää pinnallista teeskentelyä. On karmivaa ja surullista, kun itsekäs hyödyntäjä ylipäätään kykenee käyttämään toisen vilpittömyyttä hyväkseen vailla tunnontuskia!”
Erectos sanoi: “Oli vain hyvä, että toinen teki päätöksen olla jatkossa antamatta tukeaan ihmiselle, joka käytti häntä itsekkäästi hyväkseen. Kukapa haluaisi antaa itsestään enää uudestaan ihmiselle, joka on käyttänyt häntä hyväkseen vailla katumuksen häivää?🤨 Sellaisille on syytäkin vetää rajat ja tehdä selväksi, että on syystäkin pettynyt häneen ja ettei enää tarjoa tukeaan ihmisille, jotka eivät kykene vastavuoroisuuteen vaan käyttävät hyväkseen. On tervettä odottaa tasapainoista ja kunnioittavaa suhdetta - jos itsekäs hyödyntäjä ei siihen kykene, hänen paikkansa ei ole enää toisen elämässä.
Kun on toistuvasti antanut ja jäänyt tyhjäksi, saanut vielä paskaa ja haavoja osakseen, eikä itsekäs hyödyntäjä halua edes myöntää asiaa, ainut ratkaisu on suhteen katkaisu.😐
Emotionaalisen hyväksikäytön kokemukset jättävät usein syviä haavoja, joiden käsittely vie aikansa. Viha on luonnollinen ja terve reaktio kaltoinkohteluun. Viha voi muuttua voimavaraksi, kun sitä käyttää rakentavasti. Viha auttaa vetämään rajat ja pitämään niistä kiinni. Ei kuitenkaan kannata jäädä vellomaan itsekkään hyödyntäjän toimintaan, vaan keskittyä omiin projekteihin ja niihin ihmisiin, jotka osaavat arvostaa ja välittää. Jos itsekäs hyödyntäjä ei kykene muuttamaan toimintaansa, hänellä ei ole enää arvoa toisen elämässä. Eihän toisellakaan ollut muuta arvoa kuin käyttöarvoa itsekkäälle hyödyntäjälle. Pinnallinen hyväksikäyttösuhde ei ole ajankäytön arvoinen, vaan sellainen herättää lähinnä pahoinvointia. Onhan se oksettavaa, kun toisen ihmisen vilpittömyyttä ja empatiaa käytetään polttoaineena omaksi hyödyksi! Tällaiset sairaat suhteet opettavat sen, että on oltava tarkkana, kenelle itsestään antaa ja vetää selkeä linja, ettei kukaan pääse enää käyttämään hyväkseen. Tällaiset kipeät kokemukset johdattavat syvällisempään itsetuntemukseen ja rajojen asettamiseen. Kun oppii tuntemaan ja tunnistamaan emotionaaliset riistäjät ja heidän metodinsa, osaa jatkossa suojautua ajoissa. On järkevämpää suunnata syvempiin ja aidompiin suhteisiin, joissa todellinen yhteys ja ystävyys mahdollistuvat.”
Sophistes vastasi: “Paskamaiset kokemukset voi kääntää voimavaraksi ja kasvun mahdollisuuksiksi. Tämä vain vaatii rehellisyyttä ja motivaatiota suunnata kohti kasvua paskamaisista kokemuksista huolimatta. Olisi hulluutta jäädä jumiin paskaan ja kieltää tosiasiat, joita ilman ei voi kasvaa. Näin on käynyt itsekkäälle hyödyntäjälle. Hän on sulkenut silmänsä, korvansa ja sydämensä kipeältä totuudelta ja jäänyt jumiin omaan paskaansa, jonka olemassaolon hän kieltää.🫣
Kun ihminen käyttää toisia polttoaineenaan toteuttaakseen itseään, se kertoo monia asioita hänen persoonastaan ja kypsyydestään - eivätkä ne piirteet ole kovin mairittelevia:
Heikko itsetunto ja itsevarmuus: Tällainen ihminen ei kykene ponnistamaan eteenpäin omalla sisäisellä motivaatiollaan, koska hänellä ei ole uskoa itseensä. Hän tarvitsee muiden jatkuvaa tukea ja kannustusta, jotta edes uskaltaisi yrittää. Tämä tekee hänestä riippuvaisen ulkoisesta hyväksynnästä ja energianlähteistä. Hänellä ei ole vahvaa pohjaa omalle identiteetilleen ja kyvylleen toimia itsenäisesti. Tämä voi johtua lapsuuden kokemuksista, joisssa hän ei saanut riittävästi tukea eikä oppinut itseluottamusta. Jostain syystä hän ei ole pyrkinyt kasvuun edes aikuisena. Voi olla, että toisten varassa eläminen on tuntunut helpommalta, vaikka se tarkoittaakin toisten hyväksikäyttöä. Tämän puolen hän tietenkin torjuu täysin.
Itsekkyys ja tunneälyn puute: Käyttämällä toisia polttoaineena hän paljastaa, ettei hänellä ole kykyä asettua toisen asemaan. Toisten tarpeet, tunteet tai panostukset eivät ole hänelle merkityksellisiä - hän näkee ihmiset lähinnä välineenä omien tavoitteiden saavuttamiseen. Tällainen ihminen ei arvosta vastavuoroisuutta eikä ymmärrä, että toiset eivät ole olemassa vain hänen hyödykseen.😬 Tämä viittaa empatian puutteeseen ja mahdollisesti narsistisiin piirteisiin. Sitä vahvemmin ihmisessä on narsistisia piirteitä, mitä hanakammin hän torjuu toisten palautteen eikä kykene muuttamaan omaa käytöstään terveempään suuntaan. Jos hänelle on useita kertoja sanottu vastavuoroisuuden puutteesta, eikä hän ole tehnyt muuta kuin loukkaantunut ja ohittanut toisen palautteen, sitä selvempää on, että kyseessä on narsistinen käytös. Jos aidosti välittää toisista, silloin ottaa heidät vakavasti ja haluaa luonnostaan toimia vastavuoroisesti. Terveessä suhteessa ei olisi jatkuvaa epätasapainoa ja tuskin tulisi mieleenkään sellaista, että toinen käyttää hyväkseen ja pitää vastapuolta energianlähteenään vailla vastavuoroisuutta.
Pelko kohdata itsensä ja omat puutteensa: Hän ei uskalla kohdata omaa häpeää ja riittämättömyyden tunnettaan. Hän kieltää minuuden vaurioiden olemassaolon ja torjuu pimeät puolensa. Koska hän ei uskalla kohdata itseään rehellisesti, ei hän kykene aitoihin kohtaamisiin. Hän tarvitsee jatkuvaa positiivista peilausta ja ulkoistaa oman kannustuksensa ja itsearvostuksensa toisten harteille. Hän ei kykene käsittelemään elämän haasteita itsenäisesti, vaan tarvitsee jatkuvaa “kyllä sä pystyt!”-mantraa, koska muuten hänen sisäinen äänensä on täynnä epäilyksiä. Hän ei kykene ottamaan lainkaan vastaan kritiikkiä, vaan reagoi siihen lapsellisia defenssejä käyttäen.🫨 Tämä vain vahvistaa hänen itsepetoksen panssariaan.
Kyvyttömyys vastavuoroisuuteen ja vastuullisuuteen: Tällainen ihminen kokee toiveet vastavuoroisuudesta ärsyttävinä, mikä osoittaa hänen olevan täysin haluton sijoittamaan aikaa ja voimavaroja toisiin. Hänelle toisten tuki on itsestäänselvyys - mutta hän ei näe tarvetta tukea toisia vastavuoroisesti, vaan käyttää “tukea” manipulatiivisena työkaluna voidakseen tekeytä avuliaaksi. Hänen “apunsa” ei kuitenkaan ole aitoa, koska hän keskittyy silloinkin itseensä ja vaatii kaiken huomion itselleen. Tällainen “apu” uuvuttaa enemmän kuin antaa. Hän tarjoutuu “auttamaan” toisia voidakseen auttaa itseään toisten kautta.🫥 Kyvyttömyys vastavuoroisuuteen kertoo äärimmäisestä itsekkyydestä ja kyvyttömyydestä käsitellä toisten tunteita ja tarpeita ilman, että kokee sen taakaksi. Toisten taakkana olemista hän ei koe ongelmaksi, vaikka hän tuhoaa toisten elämää vastuuttomuudellaan.
Riippuvuus ulkoisesta validaatiosta: Tällainen ihminen ei todennäköisesti koskaan opi, miten toimia ilman muiden jatkuvaa tukea, koska hänen identiteettinsä ja kykynsä rakentuvat toisten ihmisten varaan. Häneltä puuttuu kyky löytää sisäinen motivaatio ja ilo siitä, että hän tekee asioita itsensä vuoksi. Tämä on yksi syy siihen, miksi hänen saavutuksensa voivat tuntua ontoilta ja epätyydyttäviltä. Onhan se onttoa ja epätyydyttävää, kun toteuttaa itseään käyttäen toisia ihmisiä energianlähteenään ilman halua vastavuoroisuuteen.😶 Todellinen itsensä toteuttaminen ei pohjaa toisten hyväksikäyttöön, vaan se lähtee ihmisestä itsestään.
Kateus ja kilpailumentaliteetti: Jos hän ei pysty saamaan tukea, jota muut saavat, hän tuntee kateutta ja jopa vihamielisyyttä. Hän ei kestä ajatusta, että toiset voivat menestyä omillaan tai saada tukea, koska se uhkaa hänen asemaansa.🫤 Hän mittaa arvoaan vertaamalla itseään toisiin, mikä juontaa juurensa kateuteen ja tarpeeseen lytätä toisia sen sijaan, että hän aidosti iloitsisi toisten saavutuksista. Vaikka hän yrittäisi teeskennellä olevansa iloinen toisten saavutuksista, kateus paistaa usein hänestä läpi, eikä ilokaan tunnu vilpittömältä, vaan siihen voi sisältyä jopa passiivista vihaa. Ja mitä hanakammin hän kieltää nämä tunteet, sitä enemmän ne hänessä vahvistuvat.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Syttyikö oivalluksen lamppuja? Heräsikö kysymyksiä? Oletko kokenut jotain vastaavaa? Ajatuspallot ovat tervetulleita.