Sophistes ja Erectos tiesivät, että älyllinen syväsukellus vaatii myös aika ajoin hiljaisuutta, jotta ajatuksia voisi prosessoida ja antaa niiden kehittyä. Luovalle prosessille tulee antaa aikaa, koska usein hiljaisuudessa oivalluksen lamput syttyvät parhaiten.
Jonkin ajan kuluttua Erectos nosti ryhtiään ja oli valmis jakamaan ajatuksiaan. Sophistes huomasi tämän ja ilmaisi olevansa kuulolla.
Erectos sanoi: “Kun jokin asia on ilmeistä, sen kieltäminen on typeryyttä. Kun on tietoinen jostain, ei voi väittää olevansa tietämätön siitä. Ja se, mitä itsessään kieltää, vain vahvistuu. Mitä hanakammin kieltää ilmeisiä tosiasioita, sitä irrationaalisempia ja suorastaan järjettömiä keinoja joutuu käyttämään. Silti itsepetos johtaa juuri tällaiseen typeryyteen. Ihminen voi tekeytyä mieluummin älylliseksi ja emotionaaliseksi vajakiksi kuin kohtaisi itsensä rehellisesti. Kun haitallinen käyttäytyminen on syvään juurtunutta ja patologista, tosiasioiden torjunta voimakasta, ihminen ajautuu väistämättä manipuloimaan toisia voidakseen pitää yllä itsepetostaan ja valheminuuttaan. Emotionaalisen manipuloinnin tunnistaa näistä merkeistä:
Syyllistäminen: Toinen saa toistuvasti kuulla olevansa “väärässä”, “itsekäs” tai “kylmä”, kun hän pysyy totuudessa ja asettaa rajoja suojellakseen itseään.
Kaunistelu ja vääristely: Manipuloija voi uskotella itselleen, ettei hänen harjoittamansa manipulointi ole niin vakavaa kuin se todellisuudessa on. Samalla hän oikeuttaa itselleen tuon toiminnan. Hän voi myös vääristellä toisen sanoja tai tilannetta, jotta tämä näyttäisi huonolta ja tuntisi olonsa epävarmaksi ja syylliseksi.
Uhriutuminen: “Kukaan ei ymmärrä minua! Aina kaikki käsittävät minut väärin!”, “En minä halua sinulle pahaa enkä tahdo olla haitallinen. Minä en vain voi itselleni mitään” tai “En tiedä, mitä tekisin itseni kanssa, en pärjää ilman sinua” -tyyppiset lauseet ovat manipuloijan keino herättää vastapuolessa syyllisyyttä ja saada tämä tuntemaan vastuuta manipuloijan tunteista.
Gaslighting: Manipuloija sanoo yhtä ja tekee toista. Hän kyseenalaistaa ja kieltää systemaattisesti toisen havainnot omasta käytöksestään, mikä saa toisen tuntemaan, että hänen todellisuudentajunsa on viallinen eikä hänen havaintoihinsa voi luottaa. Manipuloija voi sanoa: “En varmasti tehnyt niin! Sinä kuvittelit kaiken! Pitääkö sinun aina syyllistää minua?” Ikään kuin rehellinen havaintojensa kertominen olisi pelkkää mielikuvituksen tuotetta ja lisäksi syyllistävä hyökkäys. Hän voi yhä uudestaan sanoa: “Tuo ei pidä paikkaansa. Olet taas käsittänyt väärin. Se mitä aistit, ei ollut minun tunteeni.” tai “Tuo ei ainakaan päde minuun! En ole noin kamala kuin luulet, sinulla vain on todella synkkä ja ikävä kuva minusta.” Tällaiset toistuvat väitteet antavat sellaisen valheellisen kuvan, että toinen olisi väärässä ja vääristelisi asioita ja ettei toinen kykene tulkitsemaan todellisuutta realistisesti, vaan hän elää jonkinlaisessa mielikuvitusleikissä, jossa hän näkee ja aistii omiaan, kuvittelee kaltoinkohtelun, käsittää jatkuvasti vääri ja suorastaan haluaa nähdä toisen väärin, koska hänen aistinsa ovat niin sekaisin. Manipuloija voi kääntää tilanteen päälaelleen niin, että toisen rehellisyys onkin valheellista syyllistämistä ja pahantahtoinen hyökkäys manipuloijaa kohtaan. Kun manipuloija yhä uudestaan kieltää toisen havainnot, jotka toinen omin silmin näkee ja kokee käytöksen haavoittavana, hän ei vain kiellä toisen todellisuudentajua, vaan kieltää myös tämän tunteet ja haavat, joita manipuloijan tuhoisa käytös saa aikaan. Gaslighting on henkistä väkivaltaa, joka mitätöi toisen persoonan tehokkaasti ja horjuttaa toisen todellisuudentajua toistuvuudellaan.
Passiivinen pakeneminen ja hiljainen rankaiseminen: Manipuloija voi vetäytyä ilman selitystä paetakseen vastuun ottoa ja jättääkseen taakan toisen harteille viikkokausiksi, mikä toimii tehokkaana rangaistuksena siitä, kun hänet on paljastettu.🙁 Hän voi myös käyttää mykkäkoulua ja olla kuin toista ei olisi olemassakaan ja samalla käyttäytyä kuin mikään ei olisi vialla, vaikka onkin jättänyt toisen kärsimään yksin vastuuttomuutensa seurauksista. Tämänkin hän voi tehdä rangaistakseen toista ja saadakseen tämän reagoimaan. Itse hän vain odottelee passiivisena ja ilmeisen välinpitämättömänä toisen reaktiota. Hän ei aio olla aloitteellinen, koska se vaatisi nöyrtymistä. Tällainen on toisen hiljaista pakottamista ottaa vastuu manipuloijan toiminnasta. Tietenkin manipuloija selittää tätä käytöstä omalla avuttomuudellaan tekeytyen raukaksi, joka ei tajua mitä tekee eikä osaa toimia terveellä ja rakentavalla tavalla.”
Sophistes vastasi inhoa kokien: “Vähemmästäkin alkaa voida pahoin ja kokea halveksuntaa. Kun manipulointi kätketään sokeuden, avuttomuuden ja raukkamaisen itsekkään uhriuden viittaan se tekee siitä entistäkin inhottavampaa.😣 Kun tähän vielä liittyy pitkäaikainen emotionaalinen hyväksikäyttö, joka sekin on verhottu samaiseen sääliä kerjäävään viittaan, kuvio on ilmeisen sairas. Emotionaalisen hyväksikäytön tunnistaa näistä merkeistä:
Energiaa kuluttava vuorovaikutus: Toinen osapuoli tuntee olonsa tyhjäksi ja uupuneeksi vietettyään aikaa “avuttoman uhrin” kanssa.
Yksipuolisuus: Itsekäs uhri odottaa, että toinen on hänen tukenaan ja kuuntelee häntä tuntikausia jopa oman hyvinvointinsa kustannuksella. Kun toinen tarvitsisi kuuntelijaa, uhriutuja ei jaksa kuunnella vaan kääntää nopeasti aiheen takaisin itseensä. Kun toinen tarvitsisi emotionaalista tukea, tilanne kääntyy pian niin, että hänestä tuleekin tuki uhriutujalle.
Ajan ja huomion vaatiminen: Toisen tulisi antaa aikaa ja huomiota uhrille ensisijaisesti. Toisen tulisi olla käytettävissä uhrin ongelmia varten ja jaksaa vatvoa niitä uupuneenakin. Toisen ongelmat ovat toissijaisia, eikä tämän tarpeita oteta huomioon.
Epäkunnioitus: Hyväksikäyttäjä voi vähätellä, ohittaa, jättää huomiotta tai kristisoida toisen näkemyksiä, kokemuksia, arvoja ja tunteita ja puhua samaan aikaan kovaan ääneen siitä, kuinka arvostaa toista. Valitettavasti teot puhuvat toista kieltä.
Emotionaaliseen hyväksikäyttöön linkittyy myös omistushaluinen takertuminen, joka on emotionaalisen riippuvuuden äärimuoto. Siinä ihminen takertuu toiseen pyrkien elämään tämän kustannuksella täyttääkseen sisäisen tyhjiönsä kuin loinen. Omistushaluisen takertumisen tunnistaa näistä merkeistä:
Ylenmääräinen ja yksipuolinen läheisyyden ja huomion tarve: Emotionaalisen loisiminen logiikka noudattaa periaatetta, jossa yksi vaatii jatkuvasti toisen huomiota ja tuntee mustasukkaisuutta, jos tämä viettää aikaa toisten kanssa. Loisivan logiikan vanki saattaa alkaa oireilemaan passiivis-aggressiivisesti rangaistakseen toista muiden huomioinnista ja vaatii itselleen aikaa ja huomiota sitäkin enemmän, mitä kokee menettäneensä. Läheisyys tällaisen henkilön kanssa on tukahduttavaa ja kuluttavaa, koska loisivaan logiikkaan kuuluu jatkuva tarve ottaa kaiken tila itselleen ja vaatia huomiota toisen hyvinvoinnin kustannuksella. Tällainen minäkeskeinen “läheisyys” ei ole toiselle tilaa hengittää ja olla vapaasti oma itsensä, vaan vaatii toista antamaan itsestään uuvuksiin asti. Tämä on kaukana terveestä ja vastavuoroisesta läheisyydestä.🥴
Rajoja rikkova käytös: Henkinen riistäjä pyrkii tunkeutumaan toisen läheisyyteen ja yksityisyyteen käyttäen “auttamista” välineenä päästä lähelle. Hänen “auttaessaan” huomio keskittyy suurimman osan aikaa häneen itseensä ja hän saattaa tunkeutua toisen yksityisalueelle kysymättä siihen lupaa aikeenaan jäädä vatvomaan ongelmiaan tuntikausiksi. Hän loukkaantuu, kun toinen vetää rajoja huolehtiakseen hyvinvoinnistaan.
Tunteiden ja ongelmien ulkoistaminen: Henkinen riistäjä saattaa syyttää toista siitä, kun suhteessa on ongelmia ja hän odottaa toisen ratkaisevan hänen omat ongelmansa ja sietävän hänen itsekästä käytöstään loputtomiin. Loisivan logiikan näkökulmasta toinen aiheuttaa ongelmia, kun kertoo rehellisesti kuinka henkisen ankeuttajan käytös tuhoaa tätä eikä suostu sietämään enää haavoittavaa käytöstä.
Pelon lietsominen: Henkinen ankeuttaja voi muuttua uhkaavaksi, kun toinen ottaa etäisyyttä. Hän saattaa tulla rankaisemaan pelkällä hiljaisella olemassaolollaan toista siitä, kun tämä viettää enemmän aikaa toisten kanssa. Hän saattaa tuijottaa toista häiriintyneen näköisenä huokuen passiivista raivoa, ja tyystin kieltää kaiken jälkeenpäin. Hän voi manipuloida saadakseen toisen kokemaan pelkoa ja syyllisyyttä rajojen vetämisestä kehittämällä suicidaalisia draamoja, joiden aikana hän uhkailee itsemurhalla, kerjää sääliä ja jos ei sitä saa, hän hakeutuu ambulanssilla sairaalaan. Ilmoittamalla toiselle olevansa sairaalassa itsemurha uhkauksen jälkeen hän syyllistää toista omasta tilastaan ja yrittää vastuuttaa tämän omasta toiminnastaan.🤯”
Erectos totesi: “On käsittämätöntä, jos näin käyttäytyvä ei kykene näkemään omaa toimintaansa realistisesti. Kun kieltää oman käytöksensä ja sen perimmäiset motiivit, silloin ei kykene myöskään aidosti katumaan tekojaan eikä olemaan aidosti pahoillaan.☹️ Tällaisen ihmisen anteeksipyynnöt eivät ole vilpittömiä.
Ne saattavat kuulostaa tältä: “Luulen olevani anteeksipyynnön velkaa.” (En siis tiedä vaan luulen. Vaikka olen anteeksipyynnön velkaa, en oikeasti edes pyydä anteeksi.)
“Jotenkin sinä vain saat minun pahat puoleni esiin.” (Aihe muuttuu oman haavoittavan käytöksen puolustamiseen ja toisen syyttämiseen.)
“Olen pelkkä kuori siitä, mitä ennen olen ollut.” (Huomio keskittyy jälleen omaan itseen, toisen tunteet eivät kiinnosta, eikä toiselle aiheutettu vahinko käy mielessäkään. Hän tekeytyy uhriksi kerjätäkseen sääliä.)
“Tunteet ovat minulle sekava mysteeri” (Anteeksipyyntö ja sen kohde on unohtunut kokonaan ja tällä kertaa tuhoisaa toimintaa puolustetaan vetoamalla sekaviin tunteisiin.)
Jos kuulee tämän tyyppisen anteeksipyynnön, voi olla aika paeta. Tällainen anteeksipyyntö on pelkkää itsekkyyden ilmentymää, jossa ei huomioida toista vaan hänet ohitetaan.😑”
Sophistes vastasi: “Tähän samaan sarjaan kuuluu myös tällainen anteeksipyyntö: “Anteeksi, että sinusta tuntuu tuolta.” Tämä on todella surkea anteeksipyyntö, jossa ei pahoitella omia tekojaan, vaan hienovaraisesti vihjataan, että ongelma onkin toisen tunteissa. On kuin sanottaisi: “Anteeksi vaan, että koet tuolla tavalla (häpeän puolestasi).” Samoin tällainen anteeksipyyntö on kaukana aidosta anteeksipyynnöstä: “Anteeksi, jos olet sitä mieltä, että toimin väärin.” Jos. Ei siis todella. Tämä jos-sana on yritys välttää vastuuta ja hienovaraisesti kyseenalaistaa toisen tunteet. Se on sama kuin sanoisi: “En minä ole oikeasti samaa mieltä enkä pahoittele omia tekojani vaan sinun reaktioitasi.” Vielä pahempi on, jos anteeksipyyntöön liittyy sana mutta. “Anteeksi, mutta…” tarkoittaa “En ole pahoillani” riippumatta siitä, millaisia tekosyitä mutta-sanan jälkeen tulee.”
Erectos sanoi: “Tämä on yksi pahimmista: “Minä pyysin jo anteeksi, eikö se riitä?” Kun anteeksipyyntö ilmaistaan tarkoittamatta sitä oikeasti, ihminen saattaa sanoa oikeat sanat vain päästäkseen pois tilanteesta ja välttää syvällisempää asian käsittelyä.🤥 Hän voi käyttää väärien tekojensa myöntämistä syyllistävänä aseena loukattua osapuolta vastaan (jotta ei joutuisi kohtaamaan itseään syvällisemmin): “Minä myönsin jo nämäkin asiat, pitääkö niistä vielä jatkaa?”
Ikään kuin pelkkä myöntäminen ratkaisisi asian ja vääryys olisi pois pyyhitty! Tosiasioiden torjuminen vain jatkuu eikä hän anna loukatun osapuolen ilmaista itseään vapaasti, vaan alkaa syyllistämään tätä, jos hän yrittää käsitellä tilannetta ja ilmaista tunteitaan. Ikään kuin väärien tekojen myöntäminen ja anteeksipyyntö tarkoittaisi, että asia on loppuun käsitelty, eikä loukatulla ole enää oikeutta palata käsittelemään asiaa ja tuoda esiin ajatuksiaan ja tunteitaan. Tämä on manipulatiivinen anteeksipyyntö, jossa oletetaan, että kunhan vain pyytää anteeksi (tarkoittamatta sitä), asia on sillä selvä. Toisella ei ole enää oikeutta keskustella aiheesta tai kysyä selventäviä kysymyksiä siitä, miten anteeksipyytäjä kokee oman toimintansa ja sen vaikutukset, oppiko hän tilanteesta mitään, ymmärsikö todella tehneensä väärin tai kuinka hän aikoo jatkossa varmistaa, ettei sama toistu. Vilpillinen anteeksipyytäjä kokee tällaiset kysymykset loukkaavina ja epäreiluina, vaikka ne juuri olisivat olennaisia parannuksen tekoon. Hän voi syyllistäen sanoa: “Minähän pyysin jo anteeksi, miksi tätä enää vatvotaan? En jaksa enää palata tähän asiaan.” Tämä on sama kuin sanoisi: “Miksi sinun pitää vieläkin piinata minua? Sanoin jo taikasanat, joiden ainoa tarkoitus on päästää minut pois vaikeasta tilanteesta ja välttää vastuun ottaminen.” Sekin on vastenmielinen manipulointiyritys, jos sanotaan: “Pyysin jo anteeksi” vaikka ei ole edes pyydetty anteeksi. Tällaiset anteeksipyynnöt ovat valheellisen katumuksen tuotoksia, joilla pyritään kusettamaan loukattua lisää. Nämä kumpuavat itsekkyydestä ja välinpitämättömyydestä. On todella surullista, jos ihminen ei kykene edes aitoon katumukseen ja aitoon anteeksipyyntöön.😓 Se kertoo omantunnon korruptiosta, joka ei ole enää vähäistä.”
Sophistes vastasi: “Usein valheelliseen anteeksipyyntöön kuuluu paljon selittelyä ja surkeita tekosyitä, kuten “Yritin vain auttaa!”, “En minä tarkoittanut mitään pahaa!”, “Minä vain vitsailin!”, “En tiedä, mikä minuun meni, taidan olla pahasti viallinen yksilö!” tai “En olisi tehnyt niin, jos sinä et…” Kaikenlainen selittely anteeksipyynnön yhteydessä tarkoittaa vastuun välttelyä. Selittelyt kuulostavat enemmänkin tältä: “En hyväksy vian olevan minussa, vaan oikeasti ongelma sinun ylireagointisi/yliherkkyytesi/huumorintajuttomuutesi/mielikuvituksesi.” Selittelyissä ulkoistetaan syyllisyys toisiin ihmisiin, ulkoisiin tekijöihin, menneisyyden kokemuksiin, olosuhteisiin tai vääriin tähtien asentoihin.😳 Pahimmillaan syyllistetään loukattua osapuolta itseään.”
Erectos vastasi: “Valheellinen anteeksipyyntö keskittyy omaan itseen ja omiin tunteisiin, ei siihen, mitä on tehnyt toiselle ja miten se on häneen vaikuttanut. Valheellinen anteeksipyytäjä voi sanoa: “Et tiedäkään, kuinka pahalta minusta tuntuu!” Ikään kuin loukkaaja olisikin se, joka on kärsinyt eniten. Näin loukkaaja korottaa itsensä toisen yläpuolelle välttyäkseen kohtaamasta tätä. Itsekäs uhriutuminen ja syyllistyminen vie huomion toisen osapuolen tunteiden kohtaamiselta. Anteeksipyytäjä näkee tilanteessa vain oman syyllisyytensä ja ikävät tunteensa, ja jättää toisen tunteet huomiotta eikä anna hänelle tilaa. Itsekäs uhriutuja voi vuodattaa: “Olen niin pahoillani, tiedän tehneeni väärin, en ole saanut nukuttua ja olen ollut todella masentunut tämän kaiken takia. En oikeastaan edes ansaitse anteeksiantoa, minusta tuntuu niin pahalta, olen ihan kamala ja huono ihminen.” Minä, minä ja minä.🫣 Itsekeskeinen ei ymmärrä, että tilanteessa on toinenkin osapuoli, jonka tunteet ovat yhtä tärkeitä, mutta hän ei saa tilaa kertoa omasta kokemuksestaan. Ja vaikka toinen yrittäisi kertoa, hän ei tule aidosti kuulluksi, vaan saa vastaukseksi minäkeskeistä tunnevyörytystä, joka uuvuttaa entisestään. Voi olla, että toisen tunteiden kohtaaminen on liian pelottavaa, koska se vaatisi oman haavoittuvuuden rehellistä hyväksymistä ja peiliin katsomista.”
Molemmat huokaisivat ja jäivät hämmentyneinä ihmettelemään ihmismielen itsekkyyttä, joka ei kykene näkemään itseään pidemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Syttyikö oivalluksen lamppuja? Heräsikö kysymyksiä? Oletko kokenut jotain vastaavaa? Ajatuspallot ovat tervetulleita.