Valheiden vangin ja totuutta rakastavan välinen ambivalenssi

 

Sitten Erectos lausahti: “On kyllä tragikoomisen surullista, kuinka ihminen rakentaa suojakuorekseen valheminuuden, jonka avulla hän väistelee epämukavaa totuutta läpi elämänsä. Hän ei siedä peiliin katsomista ilman valheilla filtteröityjä linssejä.  

Totuutta kaunistellaan: 

heikkoudet selitetään hyveiksi, 

toisten hyväksikäyttö selitetään luonnolliseksi, 

toisten haavoittamiseen löytyy aina ‘hyvä syy’, 

epäonnistumiset sysätään ulkoisten olosuhteiden syyksi ja

vastuu viskataan jonkun toisen niskaan.

Kätevää: näin minä olen hyvä ihminen, aina viaton eikä minun tarvitse koskaan mennä itseeni, kasvaa eikä muuttua. 🤥

Tällainen itsetuntemuksen Photoshop pyrkii pitämään hauraan valheminän ehjänä, huonoin tuloksin. Valheminä vaatii toisten tuhoutumista, koska ei hyväksy omia puutteitaan ja projisoi pimeät puolensa toisiin. Toisista kyllä etsitään vikoja ja virheitä, joihin vedoten oikeutetaan omat oikut: ‘Jos tuo toinen on viallinen, minun ei tarvitse katsoa itseäni kriittisesti eikä varsinkaan muuttua.’ Tällainen itsepetos luo valheellisen ylemmyydentunteen, joka on samalla sekä turva että ansa. Totuuden rajoja hämärretään ja sisäiset tarinat muuttuvat puolustuksiksi: ‘En tehnyt väärin, koska…’ tai: ‘Ei se ollut niin vakavaa, tuo vain liioittelee’. Päänsisäinen narratiivi on lopulta niin täynnä tekosyitä ja itsensä oikeutusta, ettei totuudelle jää tilaa. Oma valhe on muuttunut totuudeksi, eikä se kestä lainkaan kritiikkiä.🫥 Juuri tästä tunnistaa totuuden vihollisen: hän ei kestä kritiikkiä, koska se uhkaa paljastaa tuon hauraan valheiden verkon, jonka varaan oma epäaito minuus on kyhätty.”

Sophistes vastasi: “Totta. Totuuden vihollinen kokee kritiikin uhkana omalle valheminuudelleen, koska totuus paljastaisi sen keinotekoisuuden. Siksi hyökkäys on paras puolustus. Itsepetokseen kuuluukin voimakkaasti tunteilla pelaaminen. Valheminä väittää, että totuuden kohtaaminen on vaarallista, liian kivuliasta, häpeällistä ja paljastaisi oman riittämättömyyden - ja siksi kipeitä tosiasioita on vältettävä hinnalla millä hyvänsä. Nämä tunteet eivät ole totta, vaan valheen tapa pitää ihminen ansassa. Itsepetoksessa elävä voi olla taitava käyttämään defensiivistä vääristävää kritiikkiä, joka menee henkilökohtaisuuksiin ja haavoittaa. Haavoittaminen on keino torjua totuuden puolustajat. 

Tämä kritiikki toimii niin sisään kuin ulospäin: Toisaalta se saattaa muistuttaa valheessa eläjää hänen arvottomuudestaan ja häpeästään, mutta yhtä lailla se voi leimata muut epärehellisiksi tai vääryydentekijöiksi (projektio), jotta hänen ei tarvitsisi kohdata omia ongelmiaan. Valheminä ei salli avointa ja suoraa kohtaamista, ja siksi ihmissuhteet ovat pinnallisia ja epäaitoja. Jos totuus tulee liian lähelle, itsepetos kääntää huomion toisaalle: ‘Nyt ei ole oikea aika, olen liian väsynyt, en jaksa!’ tai ‘Ei tämä ainakaan minua voi koskea! Enhän minä manipuloi toisia!’ Kieltäminen toimii anestesiana, joka pitää epämukavat totuudet loitolla. 🫣 Valitettavasti totuuden kieltäminen pitää myös Jeesuksen loitolla.😟 Itsepetos johtaa hitaasti hengelliseen kuolemaan, ellei ihminen luovu totuuden kieltämisestä. Elävä usko kuolee ja tilalle tulee ulkokultainen luulousko, joka suorittaa muotomenoja tavan vuoksi, ei ota opetusta vastaan, koska sieltä voi tulla totuus esiin ja ihminen uskottelee itselleen, ettei hän mitään opetusta edes tarvitse, hän on jo uskossa ja that’s it. Ylpeys ja omavanhurskaus ovat itsepetoksen ystäviä. Ei ole ihme, jos hengellinen kasvu pysähtyy ja rukouselämäkin on enää pelkkää rituaalinomaista suoritusta ja tyhjänhokemista, jossa lausutaan sanoja ilman, että sydän on siinä mukana. Tällaista omavanhurskasta rukousta ihminen saattaa käyttää hengellisyytensä todisteena toisille väittäen, kuinka ahkerasti hän rukoilee toisten puolesta. Jumala tahtoo rukousta Hengessä ja totuudessa, ei teennäisessä tekopyhyydessä.”

Erectos totesi: “On hämmästyttävää, jos ihminen ei itse huomaa, millaisessa tilassa hän on. Hengellinen sokeus tietenkin vaikuttaa asiaan, jota itsepetos vain vahvistaa. Itsepetos luo jatkuvan sisäisen konfliktin, joka tuo ristiriidan ja levottoman mielen. Tämä ristiriita paistaa ulos ihmisen sanoista ja teoista, jotka ovat yhtä sekameteliä. Luulisi, että ihminen tunnistaisi tämän jatkuvan sisäisen jännitteen, joka ei anna rauhaa, vaan pitää yllä levottomuutta. Samalla valheminä voi lietsoa ulkoisesti epäluottamusta ja konflikteja, jotta totuutta ei tarvitsisi kohdata yhdessä toisten kanssa. Totuudessa elävistä on tullut uhka valheessa elävälle, koska he näkevät hänen lävitseen. Vaikka he haluaisivat auttaa, ihminen torjuu heidät ja vahvistaa itsepetoksen panssariaan.🤕 Elämä käy yhä vaikeammaksi, koska ristiriita todellisuuden ja oman minäkuvan kanssa vain kasvaa. Oman valheen ylläpitäminen voi johtaa ihmissuhteiden tuhoutumiseen.”

Sophistes vastasi: “Valheminuus ja itsepetos eivät ole vain totuuden vihollisia, vaan ihmisen oma vankila. Valheminä: Itse rakennettu kuva, joka tukee sitä, millaisena ihminen haluaa nähdä itsensä, vaikka todellisuus olisi toinen. Tämä kuva on kuin panssari, joka estää ihmistä näkemästä itseään realistisesti. Itsepetos: Se kuiskaa, että kaikki on hyvin, vaikka paskamyrsky jyllää ja lopulta seinät kaatuvat päälle. Se suojelee mukavuusaluetta hinnalla millä hyvänsä, mutta tekee samalla mahdottomaksi kasvaa ja kehittyä. 

Itsepetos vangitsee ihmisen keskenkasvuiseksi kakaraksi, joka ei näe itseään pidemmälle. Nämä pitävät ihmisen kuvitellussa mukavuudessa, mutta estävät häntä olemasta aidosti vapaa ja rehellinen itselleen ja toisille. Tässä on ironiaa: paetaan totuutta valheiden vankilaan, vaikka juuri totuus voisi ihmisen vapauttaa. Jos ihminen torjuu hänelle totuuden kertovat läheiset, hän heittää hukkaan tilaisuutensa päästä vapaaksi. Tämä on kuin hidas hengellinen minuuden itsemurha, jossa pysytään itsepintaisesti jopa toisten tuskan kustannuksella.😢”

Erectos sanoi mietteliäänä: “Totuuden rakkaudessa olisi vapautus valheiden vallasta. Mikään valhe ei ole Jumalasta, vaan Jumala on rakkaus. Hän on myös totuus. Itsepetos ja valheminä sotivat näitä molempia vastaan ja siksi ne ovat -suoraan sanottuna- perkeleestä.☹️ Valheet ovat sielunvihollisen keino vangita ihmiset vääryyden valtaan. Itsepintainen itsepetos voi tuoda ihmisen elämään pimeyden valtojen vaikutuksen, mitä pidempään niitä elämässään vaalii. 

Koska Jumala on rakkaus, Hän varmasti lähettää valheiden vangin luokse jonkun Hänen lapsistaan, joka on saanut vapautua totuuden rakkauteen. Toisen ihmisen kautta Jumala kutsuu valheiden vankia luokseen, koska yksin hän olisi voimaton sieltä vapautumaan.. Se on suurta armoa, jos itsepetoksessa elävän rinnalla kulkee vilpitön totuuden rakkaudessa elävä ihminen. Totuutta rakastavat ovat nykyaikana kohtalaisen harvinaisia ottaen huomioon maailman, jossa laittomuuden mutaatiot jylläävät, itsepetos, pelko ja valhe hallitsevat. Onneksi heitä kuitenkin on. Ja mitä enemmän heitä on, sitä parempi se on tälle maailmalle. Totuutta rakastava ihminen ei kuvittele olevansa täydellinen tai erehtymätön, päinvastoin hän tuntee heikkoutensa ja langenneen luontonsa taipumukset itsepetokseen. Hänen olemuksensa ja toimintatapansa heijastavat syvää sitoutumista aitouteen, rehellisyyteen ja totuuden rakkauteen niin itseään kuin toisiakin kohtaan. Kuinka kuvailisit tällaista ihmistä, Sophistes?”

Sophistes vastasi: “Hän voi olla valoisa, voimakasluonteinen, myötätuntoinen, vilpitön ja aito, eikä mukaudu toisten mielipiteisiin, vaatimuksiin ja odotuksiin. Hänen piirteitään ovat: 

1. Rohkeus kohdata totuus: Totuuden rakkaudessa elävä ihminen ei pakene totuutta, vaan elää siinä, vaikka se tekisi välillä kipeää. Hän ymmärtää, että totuuden kohtaaminen on välttämätöntä kasvulle ja eheytymiselle. Saatanan vääristymät korjataan totuuden rakkaudessa ja Jumalan armossa. Itsepetos vain ylläpitää ja lisää noita vääristymiä, ja siksi hän ei pelkää katsoa itseään peiliin rehellisesti.🧐 Hän hyväksyy omat vikansa ja puutteensa ja uskaltaa olla heikko ja rajallinen ihminen. Hän myöntää virheensä, pyytää anteeksi tarkoittaen sitä ja tahtoo oppia virheistään sen sijaan, että puolustelisi tai sysäisi syyn muille. 

2. Avoimuus ja rehellisyys: Hän puhuu ja toimii rehellisesti, mutta ei brutaalilla tai tuhoavalla tavalla. Hänellä on taito ilmaista totuus armollisesti ja rakentavasti, koska hän haluaa edistää kasvua ja ymmärrystä, eikä lytätä maahan toisia ja aiheuttaa heille vahinkoa. Hänen palautteensa on rakentavaa, ja se osoittaa välittämistä ja myötätuntoa. 

3.Itsekritiikki ja nöyryys: Totuuden rakkaudessa elävä ihminen ei pidä itseään kaiken tiedon tai moraalisen täydellisyyden mittarina. Hän tiedostaa olevansa rajallinen ja erehtyväinen ihminen, ja on valmis kyseenalaistamaan omat uskomuksensa ja näkökulmansa. Hän on avarakatseinen ja haluaa oppia uutta. Nöyryys on hänen voimansa, sillä hän tietää, ettei kukaan omista täydellistä totuutta. Hänellä ei ole jatkuvaa oikeassa olemisen pakkoa, vaan hän kykenee sanomaan, ettei tiedä, kun ei tiedä. Hän ei tee kompromisseja totuuden kanssa, vaan tutkii ja analysoi asioita erottaakseen valheen totuudesta. 

4. Totuuden rakkaus ei tarkoita kylmää rationalismia tai totuuden lyömistä toisten kasvoille armottomasti. Päinvastoin tällainen ihminen ymmärtää, että totuus ilman rakkautta on julmuutta ja voi aiheuttaa tuhoa. Hän kohtaa muut ihmiset myötätunnolla ja ymmärryksellä, vaikka he eivät olisikaan vielä valmiita kohtaamaan totuutta. Hän voi tukea ystävää, joka kamppailee itsepetoksen kanssa, eikä yritä pakottaa tätä kohtaamaan totuutta väkisin. Kuitenkaan hän ei suostu mukautumaan toisten itsepetokseen, vaan sanoo totuuden, vaikka joutuisi kärsimään sen vuoksi. 

5. Pelottomuus ja eheyden tavoittelu: Hän ei anna pelon eikä epämukavuuden ohjata itseään, vaan toimii pelosta huolimatta. Hän ei pakene passiivisuuteen vaikeiden asioiden edessä, vaan menee niitä kohti voidakseen kasvaa. Totuuden rakkaudessa elävä ihminen ymmärtää, että välttely, pakeneminen ja valheet johtavat vain suurempaan tuskaan ajan myötä. Hän valitsee mieluummin hetkellisen tuskan ja epämukavuuden, jos se johtaa aidompaan ja vapaampaan elämään. Hän ei pelkää vaikeita keskusteluja tai muutoksia elämässään, jos ne ovat välttämättömiä totuuden mukaiselle elämälle. 

6. Ristiriitojen sietokyky: Tällainen ihminen hyväksyy sen, että totuudessa eläminen voi aiheuttaa konflikteja ja ristiriitoja ihmissuhteissa. Hän ei kuitenkaan taivu mielistelyyn tai miellyttämiseen välttääkseen konflikteja, koska hän haluaa säilyttää aitoutensa ja elää totuudessa. Hän seisoo vakaasti totuuden puolella ja kantaa vastuunsa, mutta ei yritä pakottaa toisia mukaansa. Hän voi usein olla se ainoa, joka uskaltaa tuoda vaikean totuuden esiin, vaikka se johtaisi kollektiiviseen epäsuosioon. 

7. Kasvua ja oppimista edistävä asenne: Hän tietää, ettei totuuden tunteminen ole kiveen hakattu staattinen tila, vaan jatkuva prosessi. Hän elää uteliaisuuden ja avoimen mielen voimin, valmiina kasvamaan ja muuttumaan. Hän on halukas kehittymään, kun uusia näkökulmia ja kokemuksia tulee vastaan. Hän voi muuttaa mielipidettään, jos hänelle esitetään parempia todisteita tai johdonmukaisia perusteluja. Hän on halukas oppimaan ja ymmärtämään todellisuutta, myös niitä kipeitä asioita. Usein tällainen ihminen on innokas pureutumaan syvälle eri aiheisiin ja ilmiöihin ja tutkii niitä analyyttisesti. Pinnalliset jaarittelut ovat hänelle turhuutta. Tällainen ihminen ei ole taipuvainen umpimielisyyteen, vaan on vilpitön totuuden etsijä. Tällaisen ihmisen läsnäolo luo ympärilleen turvallisuuden ja luottamuksen ilmapiirin. Hänen aitoutensa ja rehellisyytensä inspiroivat toisia kohtaamaan omia pelkojaan ja totuuksiaan. Hän ei tuomitse eikä painosta, vaan kutsuu omalla esimerkillään toisia elämään rehellisemmin ja syvemmin. Hän elää aidosti ja rohkaisee toisiakin siihen pelkällä olemuksellaan. Hän ymmärtää, ettei epäaito ja teeskennelty elämä ole todellista elämää, koska ihminen hukkaa todellisen itsensä tekeytymällä joksikin, mitä ei ole. Samalla he hukkaavat oman potentiaalinsa ja kasvunsa, jotka pääsevät toteutumaan täydessä voimassaan vain totuuden kohtaamisen kautta.”

Erectos vastasi: “Ei ole helppoa elää rehellisenä itselleen ja toisille, koska kaikki eivät rakasta totuutta.😐 Totuuden rakkaudessa eläminen voi johtaa yksinäisyyteen tässä valheiden täyteisessä maailmassa, koska moni ei ole valmis kohtaamaan totuutta, joka heidät voisi vapauttaa. Ketään ei voi eikä saa pakottaa kohtaamaan totuutta itsestään. Vain vapaudesta käsin ja yksilöä kunnioittaen ihminen voi rohkaistua kohtaamaan totuuden. Kun joku näkee toisen arvokkaana ja kunnioittaa tätä sellaisena kuin on, vikoineen päivineen, ihminen voi alkaa omaan tahtiinsa vapautumaan defensseistään. Valitettavasti nykyään tällaiseen kunnioitukseen kykenevät näyttävät olevan harvassa. Suurin osa etsii vain omaa hyötyään, vieläpä toisten vilpittömyyden kustannuksella. Itsekeskeisyys ja omistushalu tuhoavat suhteita, rakkaus, myötätunto ja rehellisyys sen sijaan parantavat ja vahvistavat suhteita. 

Totuudessa eläminen voi saada toisetkin heräämään. Toisaalta totuudessa elävästä ihmisestä voi tulla muiden silmissä uhka tai häirikkö, joka tuo esiin epämiellyttäviä tosiasioita. Hän valitsee mieluummin yksinäisyyden ja toisten halveksunnan kuin mukautumisen toisten valheisiin, koska se vaatisi totuuden hylkäämistä. Tähän hän ei suostu, koska on tullut kokemaan, että totuudessa vaeltaminen on ainoa tie todelliseen vapauteen ja rakkauteen. Siksi se on tuskan ja vaivan arvoista. Totuuden rakkaus ei hyväksy valheita, koska ne sitovat ihmisen valheiden verkkoon ja lopulta tekisivät ihmisen totuuden viholliseksi. Mutta mitä tapahtuu, kun totuuden rakkaus ja totuuden vihollinen kohtaavat?🤔 Voisi olla näkemisen arvoinen tilanne!”

Sophistes vastasi: “Se onkin usein haastava tilanne, joka voi johtaa konfliktiin. Voi se johtaa myös yhteyteen, riippuen ihmisen valmiudesta katsoa peiliin. Kun valheminuudessa elävä totuuden vihollinen kohtaa totuuden rakkaudessa elävän ihmisen, hän usein alkaa kokea omantunnon pistoksia, joka voi johtaa joko heräämiseen tai paatumukseen.  On luonnollista, että aluksi että suhteen dynamiikka muuttuu jännitteiseksi ja monimutkaiseksi. Tässä kohtaamisessa kaksi vastakkaista elämäntapaa kohtaavat, ja se voi paljastaa molempien syvimmät piirteet ja johtaa kasvuun ja vapautumiseen. Se olisi molempien kannalta paras ratkaisu, jos molemmat ovat valmiita muutokseen ja kasvuun. Valitettavasti vakavimmissa tapauksissa totuuden vihollinen estää toisen kasvun silkkaa itsekkyyttään. Silti herääminen on mahdollista. Jos ihminen ei ole valmis kohtaamaan itseään rehellisesti, hän useimmiten torjuu totuuden, reagoi defensiivisesti ja hyökkäävästi. Tämä ilmenee useimmiten näin:

1. Totuuden vihollinen tuntee itsensä uhatuksi: Totuuden rakkaudessa elävä ihminen edustaa kaikkea sitä, mitä totuuden vihollinen pyrkii välttelemään: rehellisyyttä, aitoutta, avoimuutta, empatiaa ja vilpittömyyttä. Tämä herättää hänessä pelkoa ja defenssejä, koska hänen valheminuutensa olemassaolo perustuu siihen, ettei totuutta tarvitse kohdata. Hän voi reagoida näin: Totuuden vihollinen voi vähätellä, ohittaa, kyseenalaistaa tai yrittää horjuttaa totuuden rakkaudessa elävän ihmisen uskottavuutta. Mikään ei ärsytä häntä enempää kuin joku, joka paljastaa hänen valheensa ja heikkoutensa.

Hyökkäys aitoutta vastaan: Koska totuuden rakkaudessa elävä ei piilottele eikä teeskentele, hän heijastaa totuuden kirkasta valoa. Tämä voi tuntua sietämättömältä totuuden viholliselle, vaikka hän samalla arvostaisikin toisen aitoutta. Toisen aitous valaisee hänen omat varjonsa ja paljastaa hänen valheellisuutensa. Hän ei välttämättä hyökkää suoraan, mutta käyttää epäsuoria keinoja tukahduttaakseen tämän valon. 

Tyypilliset taktiikat tähän ovat: 

a) Gaslighting: “Oletko ihan varma, että näet asiat oikein? Saatat muistaa väärin tai oma taustasi sekoittaa havaintojasi.” 

b) Vähättely: “Olet liian naiivi, kun luulet, että totuus olisi noin yksinkertainen. Oletuksesi voivat olla tuulesta temmattuja, joten en olisi ihan noin varma.” 

c) Torjunta ja syyllistäminen: “Tuo ei voi pitää paikkaansa, ei ainakaan minun kohdallani! Olet käsittänyt väärin minut taas. Olet ilkeä, kun piinaat minua näillä asioilla! Mikä sinä olet minua kritisoimaan? Jätä minut jo rauhaan, anna minun olla, puhut vain omiasi.” 

d) Henkilöön meneminen vääristäen häntä: “Sinä kuvittelet olevasi jotenkin parempi kuin muut ja yrität väkisin pakottaa muut tahtoosi. Oletko muka aina oikeassa?” 

e) Emotionaalinen manipulointi: Totuuden vihollinen käyttää tunteita aseenaan saadakseen totuuden rakkaudessa elävän horjumaan. Hän saattaa esittää uhria, kerjätä sääliä, syyllistää tai provosoida, jotta keskustelu siirtyisi pois totuudesta ja kohti hänen omia tarpeitaan. Totuuden vihollinen voi sanoa uhrin äänellä syyllistävään sävyyn: “Aina sinä syyttelet minua etkä ymmärrä, kuinka vaikeaa tämä on minulle!” Tarkoitus on saada aikaan lopputulos, jossa totuuden rakkaudessa elävä alkaisi tuntea itsensä syylliseksi ja vastuulliseksi tilanteen rauhoittamisesta, vaikka ei ole tehnyt mitään väärää. Tuleeko sinulla mieleen muita keinoja? Haluatko jatkaa, Erectos?”

Erectos rykäisi ja vastasi: “Kyllä vain, tämä on erittäin mielenkiintoista ja aivoni raksuttavat innokkaasti! Aiheeseen liittyen mielessäni on pyörinyt tällaisia asioita: Totuuden vihollinen voi karttaa totuutta kaikin keinoin, jopa välittämättä siitä, että tuottaa toisille tuskaa torjuessaan totuuden. 

Ristiriidan ylläpitäminen: Totuuden vihollinen ei halua, että totuus tulisi esiin kaikessa selkeydessään. Siksi hän pyrkii hämärtämään keskusteluja, puhuu asian vierestä, vaihtaa aihetta, luo epäselvyyttä voidakseen säilyttää valheminänsä koskemattomana. Tämä voi ilmetä loputtomana väittelynä, joka toistuu toistumistaan samoja sanamuotoja myöten. Tämä on uuvutustaktiikka, jossa totuuden vihollinen tekeytyy tyhmäksi ja pysyy pinnallisuuksissa käsittäen tahallisesti asiat väärin. Hän voi vetää totuuden rakkaudessa elävän mukaan turhiin kiistoihin, joissa hänen sanansa käännetään kieroon.🫩 Totuuden vihollinen voi jopa näytellä olevansa samaa mieltä, tulevansa totuuden valaisemaksi ja ymmärtävänsä nyt kaiken. Mutta tämä on vain petollinen näytelmä, jonka verukkeella totuuden vihollinen halusi päästä pois vaikesta tilanteesta. Jonkin ajan kuluttua hänen puheensa valaistumisesta osoittautuvat tyhjiksi puheiksi, kun samat haitalliset kaavat toistuvat ja totuuden torjuminen jatkuu. Ja niin pian käydään jälleen samaa keskustelua, joka ei johda mihinkään. Totuuden vihollinen voi sanoa: “Mutta entä jos totuus ei olekaan sellainen, kuin sinä väität? Miksi sinä olet noin varma? Minusta tuntuu, että olet kaukana totuudesta ja haluat vain kontrolloida ja manipuloida minua.” Tässä kuvaan astuu myös projisointi, jossa oma valheellisuus heijastetaan totuuden rakkaudessa elävään. Samalla hänet kyseenalaistetaan jo ties kuinka monetta kertaa, mikä on tietenkin tuhoisaa hänelle, varsinkin, kun hän pyrkii vilpittömästi toimimaan molempien hyväksi. Itsepetokselliselle ihmiselle on tyypillistä leimata totuuden puhujat valehtelijoiksi ja väärintekijöiksi, koska se on tehokas keino pitää valhe voimassaan ja haavoittaa totuuden rakkaudessa elävää. Pysyypähän loitolla!🤬

Valheminän ja todellisen minän konflikti: Totuuden vihollinen saattaa kokea vetoa totuuden rakkaudessa elävään ihmiseen, koska tämä edustaa jotain, mitä hän itse salaa kaipaa: vapautta ja aitoutta. 

Tämä vetovoiman tunteminen on valheminuuden vankilaan tukahdutetun aidon minuuden hätähuuto. 

Tämä voi luoda ristiriidan, jossa totuuden vihollinen voi salaa ihailla ja halveksia totuuden rakkaudessa elävää. Tämä voi ilmetä käytöksessä muun muassa näin: Hän saattaa yrittää lähestyä totuuden rakkaudessa elävää saadakseen hyväksyntää ja voi jopa takertua tähän epätoivoisesti, mutta samalla hän sabotoi suhdetta, koska ei kestä kohdata omaa haavoittuvuuttaan rehellisesti. Hän siirtää taakkansa ja heikkoutensa totuudessa elävän kannettavaksi ja uuvuttaa tämän ongelmillaan, koska ei kykene niitä itse käsittelemään rehellisesti. Se kun vaatisi totuuden kohtaamista. Tämä ei tietenkään koske kaikkia eikä etene aina samalla tavalla. Moni syvästi valheeseen sidottu voi vapautua ilman tarvetta kaltoinkohdella toista, joka hänestä välittää. Usein valheminuuden vanki voi olettaa, että totuuden rakkaudessa elävä voisi ratkaista hänen vaikeutensa, koska tämä elää totuudessa. Hän odottaa toiselta käytännössä mahdottomia: toisen pitäisi olla Jeesus Nasaretilainen hänelle. Se on petollista logiikkaa, jonka purkaminen on tärkeää. Tällainen taakkojen viskaaminen on keino välttää totuus ja siirtää oma vastuu väärille harteille. Tietenkin se on erittäin haitallista totuuden rakkaudessa elävälle, joka väistämättä uupuu kohtuuttoman taakan alle. Mitä veikkaat, kuinka hän mahtaa toimia, kun totuuden vihollinen kohtelee häntä näin ikävästi?”

Sophistes vastasi: “Voi olla, että ajan myötä totuuden rakkaudessa elävä alkaa kokea vihaa väärinkohtelun johdosta, mikä on vain terve reaktio. Tuhoisaa toimintaa harva sietää loputtomiin. Kuitenkin totuuden rakkaudessa elävä haluaa osoittaa armoa mieluummin kuin tuomiota. Siksi hän ei yleensä reagoi hyökkäämällä takaisin, vaan pyrkii toimimaan rakentavasti. Hän ymmärtää, että totuuden vihollisen käytös kumpuaa pelosta ja sisäisestä epävarmuudesta, mutta ymmärtäminen ei kuitenkaan tarkoita väärinkohtelun hyväksymistä ja sietämistä. Hän tuo ongelmalliset käytösmallit esiin ja perustelee johdonmukaisesti, miksi sellaista ei voi hyväksyä. Hän vetää rajansa, mutta antaa mahdollisuuden muutokseen, jonka on ilmettävä muutenkin kuin sanoissa. Hän pyrkii säilyttämään tasapainon, mutta ei taivu manipulointiin tai valheisiin. Hän kuuntelee, mutta ei hyväksy valheita. Hän tarjoaa rehellisen peilin eikä mukaudu odotuksiin tai vaatimuksiin. Hän ei alistu syyllistämiseen eikä hyväksy manipulointia, vaan tuo rehellisesti esiin nämä tuhoisat keinot pysyen rehellisenä, mutta asiallisena. Jos totuuden vihollinen ei ole valmis kohtaamaan itseään rehellisesti, hän saattaa etääntyä tai katkaista suhteen totuuden rakkaudessa elävään syyttäen tätä itse aiheuttamistaan ongelmista. Totuuden vihollinen voi toimia kylmän välinpitämättömästi ja jättää oman vastuunsa taakan totuudessa elävän harteille, vaikka tietäisi sen olevan tuhoisaa ja raukkamaista. Poikkeuksiakin toki on. Kaikki eivät ole yhtä välinpitämättömiä, onneksi. 

Tuhoisa toiminta voi tuntua raskaalta, mutta totuuden rakkaudessa elävä ymmärtää, ettei vastuun pakeneminen poista vastuuta, vaan jokainen on itse vastuussa omasta kasvustaan. Kun totuuden vihollinen valitsee itsepetoksen, vaikka totuus on tuotu hänelle esiin, hän on valintansa tehnyt.😐 Ketään ei voi pakottaa totuuden tuntemiseen. Eikä kenenkään kuulu uhrata itseään toisten valheiden alttarille. 

Niinpä totuuden rakkaudessa elävä ottaa opikseen ja jatkaa matkaansa kohti terveempiä ja vastavuoroisempia ihmissuhteita. Tämäkin suhde oli hänelle opettavainen, eikä hän tahdo katkeroitua totuuden vihollisen vuoksi. Hän valitsee anteeksiannon ja jatkaa kulkuaan kasvun tiellä hyväksyen, etteivät kaikki ole halukkaita kasvamaan. Ehkä ajan myötä hän kohtaa jonkun, joka kykenee vastavuoroiseen ja terveeseen kanssakäymiseen, vaikeuksistaan huolimatta.”

Erectos vastasi toiveikkaana: “Toisaalta kohtaaminen voi kylvää totuuden siemenen itämään totuuden vihollisen mieleen. Ehkäpä suhteen tuhoutuminen voi johtaa hänet ymmärtämään, mitä on menettänyt ja miksi. Vaikka hän ei myöntäisi sitä tietoisesti, totuuden rakkaudessa elävä ihminen voi toimia muutoksen katalysaattorina, koska totuus ja rakkaus jättävät jälkensä, vaikka ne olisivat kuinka epämiellyttäviä kohdata. Totuuden vihollinen voi jäädä jopa kaipaamaan sitä aitouden tuulahdusta, jonka totuuden rakkaudessa elävä tuo pelkällä läsnäolollaan.”

Sophistes vastasi: “Totuuden rakkaudessa elävällä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa etäisyys valheessa eläjään, jos suhde ei perustu vastavuoroisuuteen eikä rakkauteen, vaan petokseen ja manipulontiin. Kun itsepetos ja valheminä astuvat kuvaan, ne tukahduttavat rakkauden ja aitouden, koska ne eivät voi kukoistaa ympäristössä, jossa epärehellisyys, omistushalu ja manipulointi vallitsevat. Valheminuuden ylläpitäminen johtaa rakkaudettomuuteen, ja sen merkit ovat havaittavissa ihmissuhteissa, kommunikaatiossa ja tunneilmapiirissä. Ensinnäkin luottamus tuhoutuu, koska valheet ja totuuden vääristely murentavat sen hitaasti mutta varmasti. Kun ihminen ei ole sitä mitä hän väittää olevansa, ei häneen voi luottaa. Ja mikä hulluinta, yleensä valheminuuden ylläpitäjä pitää totuudessa vaeltavaa ihmistä epäluotettavana, vaikka tämä todellisuudessa olisi vakaa ja luottamuksen arvoinen. Kun hän vielä joutuu toistuvan kyseenalaistamisen ja epäilysten kohteeksi, se nakertaa hänen persoonaansa. Vaikka aito ihminen toimisi kuinka vilpittömästi ja olisi todistanut luotettavuutensa useita kertoja, silti valheellista minuuttaan suojeleva voi kokea hänet uhkaksi ja voi jopa ajatella aidon ihmisen olevan se harhaanjohtaja, vaikka hän on vain rehellinen. Onneksi kaikki eivät ole yhtä syvään juurtuneita valheminuuteen. Totuuden rakkaudessa elävä voi olla tuki ja turva valheminuuden vangille. Ajan kanssa valheminuuden defenssit voivat alkaa murtumaan omassa tahdissaan ja myös oma tahto alkaa löytyä tässä prosessissa. 

Jos valheminuutta ylläpitävä ihminen kokee aidon ihmisen uhkaksi ja valehtelijaksi, aito ja rehellinen vuorovaikutus on mahdottomuus. Kommunikaatio muuttuu tällöin  teeskentelyn, näyttelyn ja manipuloinnin sävyttämäksi, mikä on erittäin tuhoisaa totuudessa elävälle ihmiselle. Kun hänen vilpittömyytensä nähdään petollisuutena ja aitoutensa uhkana, tämä loukkaa hänen syvintä olemustaan.😕 Vaikka hän yrittäisi saada yhteyden toiseen, se ei onnistu, koska valheminä ja itsepetos estävät rehellisen yhteyden. Rakkaus vaatii rehellistä yhteyttä niin itseen kuin toiseen, mutta kun ihmisen minuus rakentuu valheisiin ja itsepetokseen, tämä yhteys on mahdottomuus. Valheminuus ei ole aito minuus. Kun ihminen ei voi olla oma aito itsensä, ei hän kykene kohtaamaan toista aidosti. Näennäinen yhteys tuntuu pinnalliselta, etäiseltä ja epäaidolta. Valheminuuttaan suojeleva ihminen pyrkii tukahduttamaan toisen aitouden, koska se on uhka, jota ei voi hallita. Valheisiin tukeutuva ihminen ei voi antaa toisen elää vapaasti, koska valheiden ylläpitäminen vaatii jatkuvaa ympäristön kontrollointia. Tämä voi ilmetä manipulointina, omistushaluna, mustasukkaisuutensa ja yrityksenä hallita toisen tunteita, valintoja ja ajankäyttöä. Tämä luonnollisesti saa aidon ihmisen kokemaan olevansa tukahduttavassa kuristusotteessa. Sellainen on kaukana terveestä rakkaudesta ja ystävyydestä.”

Erectos totesi: “Totuuden vihollisuus johtaa usein siihen, että rakkaudettomuus pääsee valtaan, ja toisten tunteet koetaan uhkana. Siksi nekin pyritään ohittamaan ja tukahduttamaan. Valheen varaan rakennettu minuus on niin hauras, ettei se kestä syvällisten tunteiden ilmaisua, koska hän kokee ne riskinä sille, että totuus murtaa illuusion. Tämä johtaa siihen, että valheminuuden ylläpitäjä ohittaa, vähättelee ja mitätöi vastapuolen tunteita, kokemuksia ja ajatuksia. Aito rakkaus on empaattista ja ymmärtävää, mutta valheminuuttaan suojeleva ihminen keskittyy usein vain itseensä, jopa toisten kustannuksella. Valheiden ylläpitäminen, egon suojeleminen ja haavoittuvuuden vältteleminen ohittavat toisen persoonan tunteineen, kokemuksineen ja ajatuksineen. Itsepetos tekee aidosta myötätunnosta mahdotonta. Itsekeskeisyys ja kyvyttömyys huomioida toisen tarpeita ja tunteita tekevät suhteen yksipuoliseksi käyttösuhteeksi, jossa vastapuoli uupuu joutuessaan ainaisen antajan osaan saamatta takaisin vastavuoroista ja vilpitöntä kohtaamista.😩 Suhde kuormittaa liikaa ja alkaa tuntua epäterveeltä, keskustelut jäävät pinnallisiksi ja yksipuolisiksi ja vaikeita asioita vältellään, vaikka aito ihminen pyrkisi niitä esiin tuomaan. Itseään pettävä kokee rehellisen puheen tuhoisana toimintana, koska ei halua kohdata totuutta. Hän projisoi mielessään rehellisen ja aidon ihmisen myrkylliseksi valehtelijaksi suojellakseen valheminuuttaan ikäviltä tosiasioilta. Valheiden ylläpitäminen vaatii jatkuvaa näytelmää ja manipulointia, jotka väistämättä tuhoavat suhteen. Valheellinen suhde kallistuu usein epäterveesti toisen hallintaan ja hyväksikäyttöön. Tällainen ei tee hyvää totuuden rakkaudessa elävälle ihmiselle eikä ylipäätään kenellekään.”

Sophistes vastasi: “Kun totuuden rakkaudessa elävä kohtaa valheminuuden ja saa osakseen rakkaudettomuutta, hän voi tuntea olevansa vääränlainen - liian rehellinen, liian avoin, liian herkkä ja liian vaativa toivoessaan tervettä suhdetta. Hän saattaa myös alkaa kokemaan syyllisyyttä omasta aitoudestaan, koska totuuden vihollinen ei kykene sitä käsittelemään eikä kohtaamaan rehellisesti. Hyvin salakavalasti ja huomaamatta valheminuudessa elävä pyrkii saamaan aidon ihmisen mukautumaan hänen valheensa tukijaksi, ja jos tämä ei siihen suostu, hänen aitoutensa ja rehellisyytensä joutuvat ankarien hyökkäysten kohteeksi. Aito ihminen voi alkaa syytellä itseään ja alkaa epäillä omia havaintojaan ja jopa omaa aitouttaan. Tämä voi johtaa itsetutkiskeluun, jossa aito ihminen kyseenalaistaa itseään kysyen ‘Olenko liian vaativa, koska kaipaan aitoa rakkautta ja vastavuoroisia ihmissuhteita?’ tai ‘Olenko minä ilkeä, kun olen rehellinen?’ tai ‘Onko aitoudessani jotain vialla, kun sitä jatkuvasti kyseenalaistetaan ja minuun suhtaudutaan kuin olisin petollinen pahantekijä?’🤨 Hän alkaa etääntyä, koska kokee suhteen tuhoavan omaa persoonaansa. Se on tervettä itsesuojeluvaistoa, ei väärää hylkäämistä.

Lopulta totuuden rakkaudessa elävä voi alkaa ymmärtää, että rakkaudettomuus ei ole hänen vikansa, vaan seurausta toisen kyvyttömyydestä kohdata totuutta. Kun näin on, hänen ei auta kuin vetäytyä. Vaikka on olemassa mahdollisuus, että totuuden rakkaus voi herättää totuuden vihollisessa halun muuttua, sitä ei kannata jäädä odottelemaan, jotta ei kadottaisi itseään. 

Halu totuuden kohtaamiseen täytyy löytyä itsestä, sitä ei voi muut antaa. Tämä vaatii kuitenkin: a) Valmiutta kohdata itsensä rehellisesti: Rakkaudettomuus ei muutu ilman rehellistä itsetutkiskelua, b) Aitoa kommunikaatiota: Valheet on purettava kerros kerrokselta, eikä ihminen kykene tähän yksin, ja c) Molempien halua kasvaa: Yksipuolinen yritys rakastaa ja tukea valheessa eläjää ei riitä, vaan kuluttaa loppuun pitkällä aikavälillä. Jos tämä prosessi ei käynnisty, totuuden rakkaudessa elävän on parasta päästää irti, koska rakkaudettomuus imee energiaa ja estää häntä kukoistamasta aidossa rakkaudessa.”

Erectos sanoi: “Valheminuudessa elävän ihmisen ihmissuhteet heijastavat hänen sisäistä epäaitouttaan ja kyvyttömyyttään kohdata totuutta, ja siksi se onkin niin tuhoisaa totuudessa elävälle ihmiselle, joka pyrkii aitouteen, rehellisyyteen ja kasvuun. Koska valheellinen minä perustuu petokseen sekä itseä että muita kohtaan, tämä vääristymä tunkeutuu syvälle ihmisen vuorovaikutukseen. Ihmissuhteet eivät ole vastavuoroisia, rehellisiä tai rakkauteen perustuvia, vaan pikemminkin oman egon pönkittämiseen, pohjattomien tarpeiden täyttämiseen, pelkojen peittämiseen ja valheellisen identiteetin ylläpitämiseen toisten todellisuudentajun kustannuksella. Tällainen on kaukana terveestä ihmissuhteesta, eikä sitä voi puolustella vetoamalla omaan uhriuteen tai menneisyyden traumoihin. Eiväthän todellakaan kaikki uhriksi joutuneet ja traumatisoituneet ihmiset käyttäydy näin!”

Sophistes vastasi: “Eivät todellakaan. Tässä on kyse jostain muusta kuin traumoista ja uhriksi joutumisesta, vaikka niillä voi olla oma osuutensa tällaisen toimintamallin syntyyn. Ne eivät kuitenkaan useimmiten johda tällaiseen toimintamalliin ja totuuden pakenemiseen. Juuri totuuden kohtaaminen mahdollistaa traumoista toipumisen ja kasvun aidoksi itsekseen. Jostain syystä valheminuudessa elävä ihminen karttaa totuutta kuin ruttoa. Tämä johtaa ikäviin seurauksiin: 

1. Epäaitous: Valheiden ja manipuloinnin ympäristö: Valheminuudessa elävän suhteet ovat epäaitoja, koska ne perustuvat hänen haluunsa esittää itsensä toisenlaisena kuin todellisuudessa on. Tämä voi ilmetä rooleina, naamioiden käyttämisenä, teeskentelynä tai tunteiden vääristämisenä. Hän voi kertoa itsestään kaunisteltuja tarinoita tai suodattaa itsensä “ihanteellisen” persoonansa kautta, josta on kielletty pimeät ja huonot puolet. Usein ihmiset näkevät näin epärealistisen minäkuvan läpi, varsinkin, kun pimeät puolensa kieltäneen pimeät puolet hallitsevat hänen käytöstään. Se, mitä ihminen kieltää ja torjuu, se myös vahvistuu. Valheminuudessa elävä odottaa muilta aitoa kohtaamista, mutta tekee sen itse mahdottomaksi eläessään valheessa. Hänen todellinen minuutensa jää piiloon, mikä estää aidon yhteyden. Toisen ihmisen avoimuus on hänelle uhka, jonka vuoksi hän saattaa ohittaa, mitätöidä tai vähätellä avointa ihmistä havaintoineen ja ajatuksineen, koska hänen avoimuutensa uhkaa paljastaa valheminän pinnallisuuden. 

2. Itsekeskeisyys: Omien tarpeiden priorisointi toisten kustannuksella: Valheminuudessa elävä näkee usein ihmissuhteet välineinä omien tarpeidensa täyttämiseen, ja tämä myös ilmenee hänen käytöksessään. Hän ei pysty aidosti ottamaan toisten tunteita ja tarpeita huomioon, koska hänen omat pelkonsa ja epävarmuutensa dominoivat. Hän voi odottaa toisten antavan jatkuvasti huomiota, hyväksyntää, vahvistusta, aikaa ja myötätuntoa, mutta ei tarjoa näitä takaisin vilpittömästi. Hänen empatiansa on onttoa, pinnallista ja laskelmoivaa - hän “antaa”, mutta ei aidosti, ja odottaa saavansa jotain vastineeksi. Hän ei useinkaan kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan, koska se uhkaisi hänen valheellisen minänsä eheyttä. 

3. Myrkyllisyys: Tunne-elämän epävakaus ja draama: Koska valheminuudessa elävä ei ole harmoniassa itsensä kanssa, hän tuo ihmissuhteisiin jatkuvaa draamaa, kriisejä, epävakautta ja epävarmuutta. Hänen epäaitoutensa tekee ihmissuhteista kuormittavia ja kuluttavia. Hänen mielialansa vaihtelevat rajusti ja hän odottaa toisten sopeutuvan niihin. Hän manipuloi toisia tunteilla, syyllistää, projisoi, uhriutuu tai teeskentelee marttyyria saadakseen tahtonsa läpi. Hän syyttää toisia omista ongelmistaan ja välttelee vastuuta välittämättä siitä, että tuhoaa toisten elämää vastuuttomuudellaan. Hän voi vedota omaan avuttomuutensa ja odottaa passiivisena, että muut hoitavat hänen aiheuttamansa tuhon ja kaaoksen hänen puolestaan. 

4. Omistushalu: Vapauden tukahduttaminen: Valheminuudessa elävä ei kykene luottamaan toiseen aidosti, joten hän saattaa pyrkiä hallitsemaan ja omistamaan tämän estääkseen menetyksen tai hylkäämisen. Käytännössä hän mahdollistaa molemmat omalla toiminnallaan. Hän on usein mustasukkainen ja epäluuloinen, vaikka ei olisi aihetta ja kiistää tämän, jos hänelle siitä sanotaan. Hän vaatii jatkuvasti toisen aikaa ja huomiota ja saattaa rankaista tätä toisten huomioimisesta passiivis-aggressiivisuudella. Hän pyrkii salakavalasti rajoittamaan toisen vapautta, jotta kokisi olevansa “turvassa”. Haluatko jatkaa, Erectos? Uskon, että sinulla on mielessä ajatuksia, jotka täydentävät ajatuksiani.”

Erectos oli hetken hiljaa ja antoi ajatuksille tilaa rakentua. Hetken hiljaisuus teki hyvää kummallekin.